Sirpa Kähkösen Vihreä Sali -romaani liittyy Kuopio-sarjaan

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Sirpa Kähkönen, Kuopio-sarja
”Näen asian niin, että annan teoksen lukijoille mutta en esitä tulkintoja, vaan se tehtävä kuuluu lukijalle.” © Tommi Tuomi
Sirpa Kähkösen Vihreä sali -romaanin voi lukea omana tarinana, vaikka se liittyy rakastettuun Kuopio-sarjaan. Nähtäväksi jää, tuleeko sarjalle jatkoa.

Vihreä sali on Kuopio-­sarjan yhdeksäs­ osa. Se rikkoo kronologian­, sillä edellisessä romaanissa Muistoruoho elettiin vuotta 1972, mutta tässä uudessa hypätään taaksepäin vuoteen 1964. Miksi näin?

Kuopio-sarja ei ole sarja, joka kertoisi kronologisesti joistain ihmisistä. En missään nimessä ole sitä sellaiseksi suunnitellut, ja sitä on joskus luettu harhaan.

Toki sarjassa on monta osaa, jotka sijoittuvat lähelle toisiaan sodan aikaan. Enemmän olen kuitenkin halunnut käsitellä eri teemoja ja kysymyksiä Suomen historiasta, jotka ovat askarruttaneet minua, kuten sisällissota, poliittinen kahtiajako, yhteiskunnallinen väkivalta ja sota.

Osa kysymyksistä nousee omista kokemuksistani, siitä, miten olen kokenut oman paikkani tässä maailmassa. Että olen jotenkin oppositiossa, jopa syrjään työnnetty. Matkan varrella mieleeni on noussut aina uusia kysymyksiä, joita olen halunnut kirjoissa pohtia.

Vaikuttaako kirjoittamiseesi se, että osa lukijoista tuntee aiemman tarinan ja henkilöt, osalle kaikki on uutta?

Ei siinä mielessä, että käyttäisin romaanin alussa aikaa lukijoitten perehdyttämiseen tarinaan.

Se, miten tarinaan pääsee sisään, vaihtelee teoksesta toiseen, mutta minusta ne kaikki ovat hyvin luettavia. Mitään vaikeaselkoisuutta niissä ei ole. Mutta jos tuntuu, että tarinaan ei pääse sisään, niin sitten sitä ei lue.

Sirpa Kähkönen ja toimittaja Marja-Terttu Yli-Sirniö tapasivat kahvilassa Helsingin Kalliossa. © Tommi Tuomi

Sirpa Kähkönen ja toimittaja Marja-Terttu Yli-Sirniö tapasivat kahvilassa Helsingin Kalliossa. © Tommi Tuomi

Romaanin kolmea nuorta, Ireneä, Jaakkoa ja Leoa ja toisaalta iäkästä kukkakauppiaspariskuntaa Linnea ja Santeri Juurista, yhdistää se, että he ovat kokeneet kovia. Romaanisi tuntuu alleviivaavan sitä, että ihmiset selviävät, kun pitävät yhtä ja tukevat toisiaan. Näinkö meidän ihmisten tulisi toisiamme kohdella?

Näen asian niin, että minä annan teoksen lukijoille mutta en esitä tulkintoja, vaan se tehtävä kuuluu lukijalle. Romaanissa kuvataan kahdella eri aikakaudella eläneitten nuoruutta, jotka äkkiä katsoen näyttävät aivan erilaisilta. Mutta yhteistä niille on, että juuri aikakausi heittää pois raiteiltaan sekä nuoret että yhteisöt, joihin he kuuluvat.

Halusin myös pohtia, miten nuoruus muotoutuu, kun päällä on iso kriisi, kuten sisällissota Linnean ja Santerin nuoruudessa.

Vaikka Vihreässä salissa ei eletä sota-aikaa, taustalla vaikuttaa vuoroin sisällissota, Venäjän vallankumous tai toinen maailmansota. Kuvaat sitä, miten sota vaurioittaa ihmisen ja vaikuttaa pitkälle seuraaviin sukupolviin.

Oikeastaan kaikissa romaaneissani on näkyvissä se, mistä puhutaan ylisukupolvisena kokemuksena.

On ymmärrettävää, että suuren kriisin kokeneet eivät halua sitä muistella, koska se on liian raskasta. Mutta juuri puhumattomuus ja kokemuksen painavuus siirtyvät eteenpäin sanoina ja sanattomina reaktioina.

Romaanissa Jaakon vanhemmat ovat eri tavalla jättäneet käsittelemättä sodan, mutta Jaakko sitä laahaa mukanaan.

Ihan pienissä määrin saman voi havaita koronapandemian aiheuttamasta kokemuksesta. Nyt kun on ainakin hetken aikaa vähän vapaampaa, ei yhtään tee mieli ajatella, miltä tuntui olla ja elää yksin ja eristettynä.

Vieläkö Kuopio-sarjaan tulee ­jatkoa?

Ei minulla ole siitä vielä mitään tietoa. Katsotaan, mitä päässäni alkaa syntyä. Mutta oli minulla jo aikoinaan aloittaessani ajatus, että kirjoitan sarjan. Se lähti siitä, kun tajusin, että voin kuvata sota-aikaa omalla tavallani. Ymmärsin, että isoäideiltäni kuulemani naisten sotakokemukset liittyivät 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alkupuolella alkaneeseen sotahistorian aaltoon. Siinä käsiteltiin esimerkiksi siviilien tai sodassa mieleltään järkkyneiden sotakokemuksia, jotka olivat aiemmin jääneet ensimmäisen aallon tarinoitten alle. Itse olin luomassa tuota aaltoa kaunokirjallisuuden puolella.

Esikoisteoksesi Kuu taskussa­ ilmestyi 30 vuotta sitten. Onnittelut. Miltä nyt tuntuu?

No, tuntuu vähän vanhalta kirjailijalta. Tosin tiedän kollegoita, kuten suuresti ihailemani Bo Carpelan, jotka ovat kirjoittaneet kuolemaansa asti. Kyllä minulla silloin 30 vuotta sitten oli varmuus siitä, että tätä haluan tehdä. Tuolloin ei onneksi vielä ollut mitään käsitystä siitä, miten raskas ja vaikea taiteilijan ammatti on.

X