Sofi Oksasen ja Jari Tervon luottomies Harri Haanpää: ”Minulle voi soittaa yölläkin”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Harri Haanpää viihtyy parhaiten kulisseissa, tuntemattomana taustavoimana. © Niclas Mäkelä/Otavamedia
Harri Haanpää on menestyskirjailijoiden, kuten Jari Tervon ja Sofi Oksasen kustannustoimittaja ja luottomies. Hänelle voi soittaa yölläkin.

’Tarkkaan ottaen kaikki on Rosa Liksomin syytä”, Harri Haanpää sanoo naurahtaen istuutuessaan Musiikkitalon kahvilan pöytään. Hän näyttää samalta kuin kautta vuosien. Mustat farkut, valkoinen paita, musta pikkutakki, pitkät hiukset. Nyt ne ovat alkaneet harmaantua.

On alkuiltapäivä. Mitä hänelle saisi olla? Kahvia, jotain pientä syötävää? Hän ottaa lasin vettä.

1980-luvun alussa Haanpää työskenteli toimittajana. Kun hyvä ystävä Anni Ylävaara pyysi häntä lukemaan ja arvioimaan kirjoittamiaan lyhyitä novelleja, Haanpää suostui. Hän piti Ylävaaran ytimekkäistä, pohjoisen ihmisistä kertovista tarinoista ja editoi niistä kokoelman, jonka Weilin & Göös kustansi.

Yhden yön pysäkki oli Rosa Liksomin taiteilijanimekseen ottaneen Anni Ylävaaran esikoisteos, ja siitä alkoi hänen kirjailijanuransa.

”Sitä ennen kustannustoimittajan työ ei ollut juolahtanut mieleenikään. Olin opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa ja ajautunut sitä kautta toimittajaksi, niin kuin tuohon aikaan monelle kävi.”

Haanpää työskenteli freelancerina ja kirjoitti muun muassa Ilta-Sanomiin. Vakituista paikkaa hän ei halunnut, koska työssä olisi joutunut kirjoittamaan myös uutisia. Harri Haanpään kirjoitukset kallistuivat enemmän esseen suuntaan.

Yhden yön pysäkistä tuli myynti- ja arvostelumenestys ja salaperäisestä, univormuun pukeutuneesta Rosa Liksomista kotimaisen kirjallisuuden uusi tähti. Kustantamo halusi lisää tekstejä. Liksom puolestaan halusi Harri Haanpään editoivan ne.

”Siitä se lähti”

WSOY:lla kiinnostuttiin Haanpäästä. Kun legendaarinen kustantaja Vilho Viksten pyysi häntä 1980-luvulla taloon töihin, yllättynyt Haanpää ehdotti aluksi puolen vuoden sopimusta.

”Se ei käynyt Villelle. Hän halusi minut ainakin vuodeksi. Näin sovittiin”, Haanpää kertoo.

Haanpää muistelee toimittaneensa ensimmäisen vuoden aikana ”hirveän määrän” kirjoja. Ensimmäistä vuotta seurasi toinen, sitten kolmas, ja kuin vahingossa hän huomasi jääneensä taloon.

”1990-luvulla ajattelin silti monesti palaavani journalistiksi. Se oli kuitenkin oikea ammattini.”

Paluu lehtialalle unohtui pikkuhiljaa, kun yhä useampi menestyskirjailija halusi työskennellä ehdottomasti Harri Haanpään kanssa. Hänestä tuli monen tunnetun kirjailijan – muun muassa Juha Seppälän, Sofi Oksasen, Asko Sahlbergin ja Riikka Ala-Harjan luottotoimittaja.

Nyt hän on tauon jälkeen aloittanut yhteistyön myös Jari Tervon kanssa. Tervo vaihtoi vastikään kustantajaa WSOY:lta Otavalle, jossa Haanpää nykyään työskentelee.

”Jarilta tulee romaani syyskuussa. Se kertoo inkeriläisistä. Olen lukenut vasta ensimmäisen version.”

Enempää ei voi paljastaa. Kustannustoimittajan ja kirjailijan suhde on herkkä ja luottamuksellinen.

Se ei suinkaan tarkoita, että kustannustoimittajan pitäisi varoa sanomi-siaan kirjailijalle.

”WSOY:lle mennessäni huomasin, että moni kustannustoimittaja luki käsikirjoitukset vähän kuin kielentarkastajana ja teki niihin jonkin verran kevyttä editointia.”

”Minua ei pelottanut puuttua teksteihin ronskimmin, koska tulin lehtimaailmasta, jossa jutut editoidaan aina. Olen alusta asti sanonut mielipiteeni kirjailijalle suoraan, ehdottanut poistoja, uudelleen kirjoittamista ja lisäyksiä. Tarpeen vaatiessa olen sanonut, että tästä ei vaan tule yhtään mitään. Kustannustoimittajan pitää olla ehdottoman rehellinen, se on kirjailijankin etu.”

Vuosien varrella Harri Haanpää on huomannut, että kustannustoimittajan pitää olla myös aina tavoitettavissa. Kirjailijat soittavat hänelle ollessaan tekemässä töitä, kenties keskellä luomisen tuskaa. Silloin saattaa olla päivä tai yö. Haanpää yleensä vastaa vuorokaudenajasta riippumatta.

Näiden ominaisuuksien – näkemyksen, rohkeuden sanoa mielipiteensä ja luotettavuuden – ansiosta Haanpää on noussut harvinaiseen asemaan suomalaisessa kustannusmaailmassa. Kustannustoimittajia ei yleensä tunneta nimeltä, mutta Haanpää tunnetaan.

Julkisuus tuntui hänestä pitkään hämmentävältä. Hän viihtyisi parhaiten kulisseissa, tuntemattomana taustavoimana.

”Kun kirja ilmestyy, median kiinnostus kohdistuu kirjailijaan, ei missään nimessä kustannustoimittajaan. Niin sen pitää olla. Se tarkoittaa myös sitä, että tätä työtä ei voi tehdä, jos itse haaveilee kirjallisesta urasta. Silloinhan olisi kirjailijoiden kilpailija.”

Myllerryksen aika

Harri Haanpää eteni WSOY:lla kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäälliköksi. 2000-luvulle asti kustantamo eli parhaita vuosiaan. Sen kirjailijat hallitsivat markkinoita, ja kaikki kotimaiset kirjailijat tuntuivat haluavan juuri ”Södikalle”.

Sitten kustannustalossa vaihtui johto ja sen myötä yrityskulttuuri. Aluksi kustannusjohtajana työskennellyt ja sen jälkeen toimitusjohtajaksi edennyt Anna Baijars otti uudet, markkinointihenkisemmät otteet. Pitkään WSOY:lle kirjoittaneet kirjailijat vierastivat tyylin muutosta ja alkoivat yksi kerrallaan vaihtaa kustantamoa.

Uutta menoa vierasti myös Harri Haanpää. Hänestä tuntui, että kustannusalan taloudellisten paineiden ja kirjojen myynnin laskun vuoksi asiat alkoivat mennä myös kirjallisuuden kannalta huonolle tolalle.

”Väkeä virtasi koko ajan ulos. Eihän siitä voinut seurata mitään hyvää. Minusta tuntui, että jonkun on pakko pitää kirjailijoiden puolta, ja suorasanaisena päädyin siihen rooliin.”

Suorapuheisuudesta saa harvoin kiitoksia. Harri Haanpää siirrettiin kustannuspäälliköstä kustantajaksi, ja hänen tilalleen nimitettiin Harri Virtanen.

Kirjailijoiden ja kustantamon välit kiristyivät edelleen. Kesällä 2010 Haanpää kutsuttiin johdon puheille.

”Minulle kerrottiin, että Sofi Oksaselle lähtee nyt meili, jossa kerrotaan, että WSOY ei enää julkaise hänen kirjojaan.”

Oksanen oli kirjoittanut Helsingin Sanomien verkkosivuilla julkaistussa kolumnissaan paheksuvansa sitä, että hänen kirjojensa kanssa tekemisissä olevat ihmiset työskentelivät piinallisissa olosuhteissa ja arvostellut kustantamon johtoa välinpitämättömyydestä.

”Sanoin, ettei asioita hoideta näin. Sofi oli monesti palkittu, Finlandia-palkinnon voittanut talon tähti, ja tiesin hänen olevan valmis tulemaan keskustelemaan tilanteesta. Mutta Anna Baijarsin ja Sofi Oksasen luottamuspula oli syvä, eikä sitä voinut enää korjata”, Haanpää muistelee.

Tämä oli viimeinen pisara, loputtomaan hullunmyllyyn kyllästynyt Haanpää ajatteli. Hän päätti sanoutua irti.

”Jari Tervo kehotti minua ehdottamaan eläkeratkaisua. Onnistuin sopimaan, että jäisin eläkkeelle syksyllä 2011.”

Hän suunnitteli jatkavansa kirjojen editoimista freelancerina. Vapaa ura jäi lyhyeksi. Haanpää kutsuttiin Otavan omistamalle Likelle jo loppuvuodesta. Tutut kirjailijat Liksom, Oksanen, Ala-Harja ja Sahlberg seurasivat häntä sinne. Ja nyt viimeksi laajasti merkille pantu Jari Tervo.

”Jarilla on ollut tapana sanoa, että eläkkeelle siirtyminen ei ole este kustannustoimittajana työskentelylle, eikä oikeastaan edes kuolema”, Haanpää kertoo huvittuneena.

Nyt hän ei ole eläkkeellä, vaan työskentelee Likellä vakituisesti.

Vuodet ja vaihtuvat trendit eivät ole muuttaneet työtä mihinkään. Kustannustoimittajan ammattitaidon perusperiaatteet ovat samat kuin 1980-luvulla, jolloin Harri Haanpää tuli alalle.

”Pitää tuntea kirjallisuutta laajasti ja lukea paljon. Pitää myös mennä teksteihin sisälle ymmärtääkseen niitä. Ja vaikka saisi eteensä kuinka huonon käsikirjoituksen, sekin pitää lukea perusteellisesti. Vain lukemalla paljon silmä kehittyy ja oppii erottamaan hyvän huonosta. Jokaista tekstiä pitää kunnioittaa, mitään ei saa väheksyä.”

Kun lukee aamusta iltaan käsikirjoituksia, omalle lukemiselle ei tahdo jäädä aikaa. Harri Haanpää yrittää töiltään ehtiä lukemaan lempiharrastuksiaan musiikkia ja elokuvia käsitteleviä kirjoja sekä aina yhtä vaikuttavaa Alfred Döblinin Berlin Alexander-platzia.

”Siihen en kyllästy koskaan.”

Vesilasi on tyhjä, ja Haanpää on sanonut sanottavansa. Työt odottavat: lukemista, lukemista ja taas lukemista sekä lyijykynällä huolellisesti tehtyjä merkintöjä käsikirjoituksiin tyyliin ”poistaisin tämän kappaleen kokonaan”.

Jos hyvin käy, yhdestä niistä saattaa löytyä kustannustoimittajan paras palkinto, yksi helmi.

X