Sointu Borg sai ikävää palautetta Kirjolla-sarjasta – ”Sattui, kun syytettiin, että ratsastan veljeni huomiolla”

Kirjolla-sarjasta on tykätty valtavasti, mutta kritiikkiäkin on tullut. Sointu Borg on ollut kehittelemässä ohjelmaa alusta alkaen.
”On ollut tosi hieno matka, mutta viime viikko oli aika raffi. Sattui tosi paljon, kun syytettiin, että ratsastan veljeni huomiolla ja Kirjolla on ollut oman henkilöbrändini rakentamista”, Sointu Borg kertoo palautteesta.
Kuultuaan kritiikistä hän kysyikin äidiltään, oliko tehnyt jotain hirveän väärää.
”Äiti piti minulle kovan psyykkauksen, että ei tarvitse hävetä mitään. Sitten mietin, että olen ollut mukana ajamassa sarjaa ja luukutan sitä joka paikassa, ei sitä pidä hävetä.”
Rohkeasti röyhkeä -tietokirja
Yrittäjä ja mediapersoona Sointu Borgin ensin äänikirjana julkaistu Rohkeasti röyhkeä ilmestyi nyt myös perinteisenä kovakantisena. Borg on kuullut, että lukijat ovat jopa tehneet elämäänsä muutoksia.
”Joku laittoi kuvia käräjäoikeudesta, että nyt se narsisti jäi! Osa on todella voimaantuneita. Toisille kirja ei anna mitään, joillekin se voi olla todella käänteentekevä. Kirjassa asetetaan rajoja ja opetellaan pois kiltteydestä, mikä on hyvin pitkälti varsinkin naisten tauti”, hän kertoi kirjan julkkarijuhlissa Erottaja Signaturen juhlatilassa Helsingissä.
Sointu Borg itse oli nuorena liian kiltti ja on joutunut opettelemaan pitämään puoliaan.
Millä mielin muut?

Radiotyöt lopettanut juontaja Shirly Karvinen saapui tilaisuuteen mätsäävissä asuissa eräoppaaksi opiskelevan Sauli Koskisen kanssa. ”Haluaisin mukaan Saulin vaelluksille, mutta en sinne, missä on 30 astetta pakkasta”, Shirley Karvinen kertoi. © Tiia Ahjotuli

Ralliuraa tekevä juontaja Janni Hussi tuntee olonsa kotoisaksi rallihaalareissa. ”Se on minun paikkani rentoutua! Autossa on vain yksi asia, mihin keskittyä, ja koen sen äärimmäisen rentouttavaksi.” © Tiia Ahjotuli

Sohvaperunat-sarjasta tutut Sanna Pikkarainen ja Jari Peltola jatkavat suosittua Vastauslinja Jari ja Sanna -podcastiaan. ”Meille saa lähettää kysymyksiä, ja me vastaamme. Olen lanseerannut itseni Kallion Oprahiksi jo vuosia sitten”, Pikkarainen nauroi. © Tiia Ahjotuli

Ex-missi Viivi Altonen sai yhteiskuntatieteiden kandin valmiiksi, vaikka loppumetreille mahtuikin haasteita. ”Kuukauden päästä opettaja laittoi viestiä, että minulta puuttuikin vielä yksi kurssi! Olin jo ehtinyt sanoa, että olin valmistunut. Sain kurssin tehtyä, mutta sitten se olikin väärä kurssi. Onneksi se hyväksiluettiin, kun olen ollut yrittäjänä!” © Tiia Ahjotuli