Tanssija Anna-Liisa ”Ansku” Bergström haaveilee elämästä maaseudulla: ”Sosiaalisen työni vastapainoksi kaipaan omaa rauhaa”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Ansku Bergström
© Tiia Ahjotuli / Otavamedia
Tanssija Anna-Liisa ”Ansku” Bergström, 33, haalii itselleen välillä liikaa töitä. Silloin kroppa on vaarassa uupua ja puoliso saattaa jäädä liian vähälle huomiolle.

Tunnustan, että olen työnarkomaani. Rakastan niin paljon työtäni tanssijana ja tanssinopettajana, että haalin välillä liikaa hommia. Minulla saattaa olla pitkiä aikoja niin, että kolmessa viikossa vietän vain yhden vapaapäivän.

En ole koskaan palanut loppuun, mutta olen ollut lähellä uupumusta. Viime syksynä kroppani alkoi muistuttaa kipuilemalla siitä, että on tullut paiskittua liikaa töitä. Olen oppinut paremmaksi aikataulujeni suunnittelijaksi.

Kovan työtahdin vastapainona hemmottelen itseäni hieronnoilla ja kauneushoidoilla. Minulla saattaa mennä hyvinvointijuttuihin kuukaudessa 400 euroa. Minua summa ei hirvitä, sillä koen, että rahani menevät tärkeään tarkoitukseen, itsestäni huolen pitämiseen.

Esiintyjä jo pikkutytöstä asti

Rakastan esiintymistä. Olen halunnut esiintyä jo pikkutyttönä. Minusta on isän kuvaamia filmejä, joissa tanssin 3-vuotiaana äidin ompelemassa mekossa. Filmillä kuuluu, kuinka lapsen kirkkaalla äänellä hihkun, että ’isä kuvaa minua’.

Tanssin lisäksi olin kova laulamaan. Hoilotin peilin edessä hiusharjaani, kun leikin tenavatähteä. Tuoli vieressäni esitti Tenavatähti-ohjelman juontajaa, Seppo Hovia, joka haastatteli minua ennen esitystäni.

Esiintymisessä minua kiehtoo se fiilis, jonka saan, kun pääsen lavalle ja saan yleisöön kontaktin. Siinä hetkessä jännitys unohtuu ja pystyn olemaan täysillä hetkessä läsnä. Tanssiminen on ollut minulle aina myös keino ilmaista ja toteuttaa itseäni.

Nautin valtavasti Tanssien Tähtiin -kiertueestamme, jossa kierrämme Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta tuttujen tanssinopettajien kanssa esiintymässä eri puolilla Suomea. Meillä on mahtava porukka, jossa ruokimme toistemme luovuutta.

Hyvät välit vanhempiin

Kaipaan vanhempiani. Äitini ja isäni asuvat Turun lähellä Liedossa. Kiireisen, pääasiassa Helsingissä sijaitsevan, työni vuoksi en ennätä tapaamaan vanhempiani kovin usein.

Joskus erossa saattaa mennä kaksi tai kolme kuukautta. Pidämme yhteyttä soittelemalla. Välillä puhumme puhelimessa joka päivä.

Minulla on ollut vanhempieni kanssa aina hyvät ja läheiset välit. Olen kiitollinen heille siitä, että he ovat tukeneet minua niin henkisesti kuin taloudellisesti tanssiharrastuksessani. Ilman vanhempiani en olisi voinut heittäytyä ammattitanssijaksi.

”Hyväksyn herkkyyteni”

Itkin viimeksi eilen, kun katsoin mieheni kanssa kotona leffaa. Kyyneleet tulevat silmiini helposti iloissa ja suruissa. En ole koskaan yrittänyt kovettaa itseäni, vaan hyväksyn herkkyyteni. Olen itkenyt niin ystävien kesken kuin töissä tanssitreeneissäkin

Yritän olla parempi vaimo puolisolleni. Olen työni takia usein niin paljon pois kotoa, että puolisoni pyörittää arkeamme. Hän tekee ruoat ja huolehtii monista kotitöistä. Poden välillä huonoa omatuntoa siitä, että työreissujeni takia parisuhdeaikaa jää niin vähän.

Vapaapäivinäni haluan viettää aikaa puolisoni kanssa. Silloin teemme jotain kiireetöntä ja mukavaa kahdestaan. Ystäväni onneksi ymmärtävät, että tällä työrytmilläni pyhitän harvat vapaahetket pääsääntöisesti puolisolleni. Onneksi näen monia ystäviäni töissä.

Kuoleman käsittely

Pelkään kuolemaa ja sitä, että läheisilleni tapahtuu jotain ikävää. Veljeni kuoli auto-onnettomuudessa, kun olin 8-vuotias. Olen myös menettänyt läheisen ystäväni ja kaikki isovanhempani.

Olen joutunut käsittelemään kuolemaa jo nuorena. Pohdin kuolemaa usein silloin, kun olen kipeänä tai kun elämässäni on muuten synkempi jakso menossa.

Toisinaan taas on vaiheita, jolloin en halua miettiä kuolemaa lainkaan. Joskus olen ajatellut, että haluaisin ottaa yhteyttää kuolleisiin meedion kautta. Mutta en ehkä uskalla, sillä olen hyvin herkkä.

Maaseudun rauha

Ennustan, että asun joskus tulevaisuudessa maalla. Haaveilen omakotitalosta maaseudun rauhassa ja isosta pihasta, jossa olisi paljon eläimiä. Haluaisin pienen ponin, pari lammasta ja kanoja.

Eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Lapsuudenkodissani Raahessa oli neljä koiraa, kaksi kania, kaksi kissaa, kaksitoista gerbiiliä ja takapihamme tallissa asustava hevonen.

Tällä hetkellä asun mieheni kanssa paritalossa Klaukkalassa koiran kanssa. Toivon, että joku päivä muutamme vielä kauemmas keskustasta. Sosiaalisen työni vastapainoksi kaipaan hiljaisuutta ja omaa rauhaa.

X