Supernanny Pia Penttala nostaa kissan pöydälle monessa lapsiperheessä: ”Suomalaisessa perhekulttuurissa mieluummin verrataan kuin kehutaan omia lapsia”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Supernanny Pia Penttala
© Tommi Tuomi / Otavamedia
Supernanny Pia Penttalan, 49, mielestä vanhempien pitäisi olla omista lapsistaan ylpeitä ilman mitään erityistä syytä.

Ennustan, että puolet vihaavat Supernanny Suomi -ohjelmaa, puolet rakastavat sitä.

Kasvatus ja ihmissuhteet perheiden sisällä ovat niin valtavan suojeltuja asioita, että ne voivat olla aika uutta monelle, myös katsojille.

Seurasin itse alkuperäistä brittiversiota Supernannysta, kun olin nuori äiti. En unelmoinut koskaan itse olevani samassa työssä, mutta tykkäsin ja ihailin sitä pestiä.

Minulle ja Jo Frostilla on samanlainen lähestymistapa asioihin: kissa nostetaan pöydälle.

Olen huolissani kiireestä ja siitä, kuinka paljon vahva vuorovaikutus on vähentynyt älylaitteiden vuoksi. Vaikka älylaitteet ovat madaltaneet kynnystä kertoa isoistakin tunteista, ei mikään korvaa sitä oikeaa kohtaamista toisen ihmisen kanssa.

Meiltähän on vähentynyt ihan hirveästi spontaani ja myös kutsuttu kyläily toistemme luona. Ystävilleni olen sanonut, että meillä on aina ovi auki, vaikka pullaa meiltä ei välttämättä löydy, niin kahvia saa. Ovi ei silti koskaan käy.

Omien tunteiden käsittelyä

Harrastin nuorena laskettelua ja teatteria. Olin äärimmäisen vilkas lapsi ja nuori, ja tunneihmisenä teatteri oli minulle tärkeä. Olen sen kautta oppinut käsittelemään omia sisäisiä tunteita.

Olen miettinyt, että voisin joskus palata teatterin pariin. Olen kulttuurin suurkuluttaja, mutta olen huolissani lasten lukemisesta. Perheissä, joissa vierailin, ei välttämättä ollut kirjoja ollenkaan.

Tunnustan, että sietäminen ja pyyteettömyys ovat tämän päivän sankaruutta.

Vanhempien pitäisi olla ylpeitä lapsistaan ilman, että he ovat mitään. Lapsista pitäisi olla onnellisia juuri sellaisina kuin he ovat ilman mitään odotuksia tai tekoja.

Suomalaisessa perhekulttuurissa mieluummin verrataan kuin kehutaan omia. Tämä maa on täynnä mahtavia, suomalaisia perheitä, lapsia ja vanhempia. Kyllä sen saa ääneen sanoa!

Yksin olemisen sietäminen

Yksin olemisen ja tylsyyden sietäminen on älyttömän tärkeää. Omien tunteiden äärelle pysähtyminen opettaa tuntemaan ja suojelemaan itseä paremmin. Jos ihminen on koko ajan menossa, niin miten sitä oikeasti tunnistaa itsensä?

Tylsistymistä vältetään nyky-yhteiskunnassa kaikin tavoin, ja se näkyy myös lasten mielikuvituksen heikentymisessä. Lapsille sanon, että jos et keksi mitään leikkiä niin mene maton reunalle ja roikota jalkoja. Siinä on tekemistä. Tylsää saa olla, mutta omaa mielikuvitusta pitää käyttää.

Pyritään hyvään jatkoon

Rakastan omaa perhettäni. Minulla on kolme aikuista lasta sekä aviomies. Lapseni ovat nyt 29-, 22,- ja 20-vuotiaat. Heidät on myös kastettu empatiapataan. He ovat hyvin ihmisläheisiä ja pehmeiden arvojen edustajia.

Toivon, että olisin osannut kuulla murrosikäisiä lapsiani enemmän palautteen antajina kuin vastustajina. Se olisi voinut olla itselleni mahtava opin kohta.

Muistan kuinka vaikeaa minulle oli esimerkiksi se, kun lapsille tuli yhtäkkiä oma maku vaatetuksen suhteen. Se oli ihan katastrofaalista!

Olin ollut äiti, joka ei voinut sietää sitä, että lapsi puetaan printtipaitoihin – ja yhtäkkiä kundimme alkoivat kulkea pelkissä bändipaidoissa! Makasin kauhuissani makuuhuoneessa tyyny suussa varmana siitä, että he tekivät minulle niin tahallaan.

Menin sanomaan sen vielä heille ääneen, että ne paidat olivat mielestäni kamalia. Jospa olisin vain kuullut sen taakse mitä näin, niin uskon, että pojat olisivat joutuneet loukkaantumaan paljon vähemmän. Jokaisessa perheessä tulee ristiriitoja ja näkemyseroja. Tärkeintä niissä kohdissa on, että sitten rätistään ja pyritään hyvään jatkoon.

Eläinten voima

Hurahdan seuraavaksi valmennustason kouluratsastukseen. Tarvitsisin vain osaavan hevosen. Olympiajoukkueeseen valittu Anna von Wendt on hyvä ystäväni, joten eiköhän näitä mahdollisuuksia löydy.

Minulla on yksi oma hevonen. Yhdeksänvuotias Herra Wackerström eli Vaakku on mustavalkoinen, tupsujalkainen irlannincob. Hän tekee jonkin verran myös terapiatyötä.

Eläinten voima tunteiden säilöjänä ja avaajana on valtava. Tyttärellänikin on kaksi hevosta, hän on esteratsastaja. Olen viikossa hevosen selässä noin viisi kertaa.

Tallihommat irrottavat työajatuksista todella hyvin.

X