Humanitäärinen kriisi uhkaa – Rauli Virtanen palasi Afganistanista 13. kerran: ”Kun ruoka loppuu, lähtevätkö ihmiset kaduille kaatamaan hallintoa?”
Ulkomaantoimittaja Rauli Virtanen on jo 73 vuotta, mutta silti veri vetää maailmalle, koska suomalaisia silmiä tarvitaan. Syyskuun lopulla hän palasi Afganistanista jälleen kerran.
Reportteri Rauli Virtanen ei haikaile eläkkeelle. Itseasiassa hän ei usko koskaan sellaiselle kokonaan jäävänsäkään. Jos kukaan ei osta häneltä enää juttuja, hän aikoo jatkaa raportointia somekanaviensa yli 42 000 seuraajalle.
Ulkomaantoimittaja ja kriisialueiden kirjeenvaihtaja Rauli Virtanen. Siinä nimi, jolta kukaan aikuisiän saavuttanut suomalainen tuskin on välttynyt. Pitkä ura on kattanut Vietnamin sodan ja likimain kaikki sittemmin maailmalla nousseet konfliktit tai humanitääriset kriisit.
Virtasen kiinnostus maailmaan heräsi jo lapsena kirjastosta lainattujen seikkailukirjojen ja toisaalta mummolan naapurissa asuneen, maailmaa nähneen merimiehen, Oiva Salosen, tarinoiden myötä. Amazonilla kumipuita kaatanut Salonen tiesi, että ne sätkivät vielä kaatamisen jälkeen.
Lähellä kuitenkin oli, ettei Virtasesta tullut luonnontieteiden opettajaa. Opettajuutta ajatellen hän oli valinnut oppikouluun latinan ja kerännyt 170 kasvin kasvion.
”Lukiovaiheessa äidinkielen lehtori Kauko Saraste, jonka pojat Jukka-Pekka ja Petri Saraste tunnetaan kapellimestarina ja toimittajana, alkoi kailottaa minun äidinkielenaineitani. Luki niitä ja luetutti niitä minulla, ja sanoi, että ’kyllä sinun, Rauli, pitää ryhtyä toimittajaksi’. Hänen mielestään kirjoitin sen verran hyvin.”
Valinta oli maantiedon, biologian ja luonnonhistorian opettajan ja toimittajan välillä harkinnan jälkeen helppo. Ulkomaantoimittaja pääsisi ehkä sinne mummolan naapurin merimiehen kuvailemalle Amazon-joelle, ja tienaisi siinä samalla elantonsa.
Tie Tampereen yliopistoon avautui laudaturin arvosanoin suoraan, ja pian hän kirjoitti jo Etelä-Suomen Sanomissa Etelä-Amerikasta.
Paluu Afganistanista jo 13. kerran
Syyskuun loppupuolella Rauli Virtanen palasi Afganistanista, jossa hän oli käynyt jo 12 kertaa aiemminkin.
”Jengi kysyy, miksi lähdin vielä Afganistaniin, että pitäisi jo olla eläkkeellä ja pelata golfia, eikä enää lähteä tuonne rämpimään vaikeisiin olosuhteisiin. Olen ollut siellä aiemmin 12 kertaa. Upeita, fantastisia, sydämellisiä, vieraanvaraisia ihmisiä. Koin kiinnostavana, että mitä niille ihmisille tapahtuu.”
Virtanen oli Yhdysvaltojen vetäytymisen ja talebanien valtaannousun jälkimainingeissa syyskuussa kolme viikkoa Afganistanissa.
”Kaikki se huoli, mitä niille ihmisille tapahtuu, ja että Afganistania ei unohdeta. Afganistanin tilanteen näen tällä hetkellä hyvinkin synkkänä monella tavalla.”
Konkarireportteri iloitsee siitä, että pystyi tuomaan somekanaviensa kautta Afganistanin tilannetta esiin myös monille sellaisille, jotka eivät aiemmin ole siihen heränneet.
Siinä kun hän aikanaan uransa ensimmäisen Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan suuntautuneen ja 10 kuukautta kestäneen työmatkan kuvat lähetti negatiiveina merten yli kirjekuoressa, saattoi nyt reporttina jakaa kuvia lähes reaaliajassa lyhyillä tilannekuvauksilla höystettyinä niin Facebookissa, Instagramissa kuin Twitterissä.
Ylen Ulkolinjalle työn alla ollut dokumentti nähdään ensi vuoden puolella.
”Ihmiset huomasivat ja löysivät ne. Seuraajamäärät nousivat tuhansilla kaikissa näissä kanavissani. Se oli tämmöinen someraportointimatka, ennen kuin varsinainen dokumentti valmistuu.”
Se että ihmiset huomaavat sen hädän tai kriisin, mistä Virtanen on milloinkin raportoimassa, on hänelle tärkeää. Yksi liikkeelle panevista voimista. Toimittaja ei uskottavuuden vuoksi voi Virtasen mukaan sortua aktivismiin, mutta jossain määrin tuplarooli hänelläkin Afganistanissa oli.
”Minulla oli Suomessa asuvilta afgaaneilta valtava määrä viestejä ja toivomuksia, joita toimitin. Raportoin sieltä eri tahoille myös monista semmoisista henkilöistä, joilla on sukulaisia Suomessa, ja jotka minulle kertoivat, ja pystyivät vahvistamaan kertomansa, että he ovat todella hengenvaarassa. Semmoisista, joiden olisi hyvä päästä sieltä Suomeen tai jonnekin muualle.”
Afganistanissa mieltään ovat osoittaneet toistaiseksi vain naiset. Nähtäväksi jää, ajaako esimerkiksi nälkä kansan laajemmin kaduille. © Rauli Virtasen kuva-arkisto
Afganistan on pulassa
Rauli Virtanen raportoi ensimmäisen kerran Afganistanista Neuvostoliiton hyökkäyksen jälkeen vuonna 1980. Nyt vuonna 2021 hän arvioi, että maata uhkaa vakava kriisi.
Paitsi että naiset ja lapset on suljettu nyt laajasti yhteiskunnan ulkopuolelle, monet ovat menettäneet työpaikkansa ja pankkijärjestelmä on romahtamaisillaan.
”Siellä on tulossa humanitäärinen katastrofi. Talvi tulee, ihmisillä ei ole töitä, monet ovat menettäneet työpaikkansa. Ihmisillä on nälkä, talibaneilla on nälkä, he kolkuttelevat ihmisten asuntojen ovia ja pyytävät leipää. Pankkisektori on romahtamaisillaan, ja taliban pyrkii hakemaan rahoitusta Kiinalta ja Venäjältä”, Rauli Virtanen listaa.
Monet ihmiset kokevat, että heidät on myyty. Yhdysvaltain taannoisen presidentin Donald Trumpin sopimus Talibanin kanssa sai monet tuntemaan itsensä vain pelinappuloiksi.
”Ihmiset ovat pettyneitä ja katkeria, että heitä on käytetty vain pelinappuloina tässä, että Yhdysvallat pääsee viimein irtautumaan tästä terrorismin vastaisesta sodasta, joka lähti jo alusta pitäen hakoteille.”
Toistaiseksi Virtanen ei näe Talibanille mitään vastavoimaa. Terroristiset äärijärjestöt Al-Qaida ja Isis-K jatkavat terrori-iskujaan, joita on jo nähty, mutta järjestöistä ei ole Talibanille haastajaksi.
”Siinä vaiheessa, kun ihmisillä ruoka loppuu, he ovat myyneet omaisuutensa ja muuta – lähtevätkö he sitten kaduille kaatamaan hallintoa? Miten talibanit vastaavat siihen? Ammutaanko ihmisiä kaduille?”
Nyt ei saa kääntää selkää
Afganistania ei saa unohtaa, eikä sitä saa hylätä, Rauli Virtanen painottaa moneen otteeseen, vaikkei näekään talibanien vallalle nopeaa loppua. Hallinnot vaihtuvat, ja välillä johdossa on ikävämpiäkin toimijoita, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa haluun auttaa tavallista kansaa, joka yrittää elää elämäänsä.
”Humanitäärinen puoli ei saa koskaan olla sidoksissa politiikkaan, oli millainen julmurihallinto tahansa. Meidän pitää pystyä YK-järjestöjen tai muiden järjestöjen avulla auttamaan näitä ihmisiä ilman, että annamme talibaneilla suoraan rahaa tai apua.”
Rauli Virtasen mukaan talibanien kanssa pitää ylläpitää keskusteluyhteyttä, ja käyttää tarvittaessa erilaisia vipuvarsia.
”Voitaisiin käydä esimerkiksi ihan vaan mattokauppaa, ja todeta siinä yhteydessä, että päästäkää naiset töihin ja antakaa tyttöjen opiskella, sitten teille järjestyy sitä ja tätä humanitääristä apua”, Virtanen näkee.
”Tämmöisiä neuvotteluja pitää pystyä käymään.”
Takinkääntäjät vain tilaisuuden vuoksi talibaneja
Siinä missä somekanavat ja reaaliaikaisuus ovat muuttaneet Rauli Virtasen omaa toimenkuvaa, ovat ne muuttaneet ehkä myös talibanien tapaa katsoa maailmaa.
”Siellä on paljon porukkaa, jotka ovat takinkääntäjiä, vain tilaisuuden vuoksi talibaneja. Jos seuraava talibanjohto ilmoittaa, että tytöt voivat mennä kouluun ja naiset töihin, nämä samat nuoret kaverit sanovat, että se on ihan ok. Se on se ylätaso, joka keksii näitä älyttömiä juttujaan.”
Talibanin nuoria taistelijoita Virtanen kertoo lähestyneensä vanhojen valokuvien ja huumorin kautta. © Rauli Virtasen kuva-arkisto
Lähelle ihmistä ja heidän tarinaansa kertoen. Se kuvaa Rauli Virtasen toimintaa myös kriisialueilla. Naisia ja lapsia Afganistanissa vuonna 2021.
Vielä 20 vuotta sitten Taliban kielsi kaiken elollisen kuvaamisen niin paikallisilta kuin varsinkin ulkomaalaisilta. Sen takia Virtanenkin joutui tulkkinsa ja kuskinsa kanssa sen luokan ongelmiin, että henki oli lähteä, vaikka lopulta hän selvisikin vain hampaan lohkeamisella.
”Kuvattiin Suomen Kuvalehden Markku Niskasen kanssa naisia kaukaa. Sitten ajettiin kylään, jossa oli huomioitu tämä, ja meidän autoa kivitettiin ja minultakin lohkesi pala hampaasta. Kuskimme sai kuitenkin taitavasti ajettua meidät pois tappamatta ketään autolla. Seuraavana päivänä samaa tietä tulleet länsimaalaiset toimittajat surmattiin.”
Nyt tilanne on erilainen, sillä jokaisella Talibanin taistelijallakin on kännykkä ja siinä kamera. Virtanen kertoo, että kohdatessaan näitä nuoria, osa halusi jopa hänen Facebook- ja Instagram-kavereiksi.
”Kun niillä on nämä kännykät, he seuraavat maailmaa ja saavat ehkä vähän vaikutteitakin erilailla kuin vielä 20 vuotta sitten.”
Eläke saa odottaa
Kännyköitä ja nykyisiä nopeita tietoliikenneyhteyksiä on kiittäminen siitäkin, että Rauli Virtanen sai pidettyä omat poikansa ajan tasalla liikkeistään, kun jälleen kerran lähti arvaamattomiin olosuhteisiin maailmalle.
Lasten suhtautuminen isänsä seikkailuihin on Virtasen arvion mukaan pääpiirteissään ollut ymmärtäväistä. Nuorin poika tosin kyseenalaisti, että onko ihan pakko? Vanhin poika on päätynyt viestintätehtäviin ja keskimmäinen humanitäärisiin tehtäviin maailmalle.
”He ovat tottuneet siihen, että olen reissussa. En kokenut mitään ahdistusta heidän suunnaltaan ja he olivat ymmärtääkseni ihan hengessä mukana Afganistanissakin. Pidin heidät ajan tasalla ja toimitin heille kontaktinumerot, jos vähään aikaan ei kuulu mitään.”
Isän perään ei tarvinnut kysellä.
Rauli Virtanen on Suomessa, vaikka ajatukset jäävätkin aina joksikin aikaa matkalle. Eläkkeelle hän ei aio jäädä. Talvikaudet hän on jo tosin pitkään suunnitellut viettävänsä vähän lämpimämmässä ilmastossa, Aasiassa tai Espanjassa. Ja on 20 vuotta kirjoittamista odottanut romaanikin käynyt mielessä.
Syyrian pakolaisleirillä vuonna 2013. © Rauli Virtasen kuva-arkisto