Ville Virtanen sai rohkeutta elämänsä hevoselta: ”Tuntui, että kelpaan ja riitän – Khaoksen kanssa pystyin joka kerta ylittämään itseni”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Ville Virtanen ja hevonen
”Olennaista on myös rakkaus hevoseen, ihan sama onko sunnuntairatsastaja vai World Cup -tason ammattilainen,” näyttelijä ja entinen kilparatsastaja Ville Virtanen sanoo. © Tommi Tuomi
Näyttelijä Ville Virtanen on saanut hevosilta itseluottamusta. Edelleen ajatuskin elämänsä hevosesta Khaoksesta saa hänet tuntemaan itsensä rohkeaksi.

Hevonen oli täysin peloton. Sen selässä Ville Virtanen koki, että rohkeus tarttui häneenkin. Hevosen, tummanruskean trakehnerruuna Khaoksen, seurassa mikään muu kuin tämä hetki ei merkinnyt mitään. Mieli rauhoittui.

Kun Ville pyrki ensimmäistä kertaa Teatterikorkeakouluun 20-vuotiaana, hän harjoitteli pääsykokeita varten juuri Khaoksen seurassa. Hän luki kohtauksia Tšehovin Kirsikkapuistosta ääneen karsinassa ja Khaos kuunteli. Sen korvat olivat höröllä ja katse koko ajan Villessä.

Mitään noin lahjakasta en ole ikinä nähnyt, hevosen ilme tuntui kertovan.

Khaoksen kanssa Ville tunsi olonsa itsevarmaksi.

Hevonen ymmärsi

Ensikosketuksensa hevosiin Ville Virtanen sai 8-vuotiaana, kun perhe oli Ypäjän Hevosjalastuslaitoksella hiihtolomalla talvella 1970. Ville hiipi salaa tammatalliin.

Ruokintakäytävät olivat ylhäällä ja hän seisoi 1,5 metriä tammojen yläpuolella. Jokaisessa karsinassa oli useampi tiineenä oleva tamma.

Viimeisen karsinan kohdalla yksi turpa nousi heinien seasta nuuhkimaan Villeä. Punaruunikko tuntui aistivan, että poika oli hukassa. Hevonen katsoi Villeä, ja Villestä tuntui, että ensimmäistä kertaa elämässä elävä olento näki vain hänet omana itsenään, ei vain Jukka Virtasen poikana.

Ville rapsutti ja taputteli tammaa ja kiipesi hetken mielijohteesta sen selkään. Vanha ratsutamma käänsi korvansa Villeä kohti. Ville maiskutti ja hevonen lähti liikkeelle. Prrr, ja hevonen pysähtyi.

Kun Ville laskeutui hevosen selästä, hän oli niin onnellinen, että jalat eivät kantaneet.

”Tajusin, että hevonen ymmärtää, mitä haluan. Tuntui, että allani oli luonnonvoima, joka kuunteli minua. Se oli valtava kokemus.”

Ennen kohtaamista Ville oli ollut koulukiusattu opettajan taholta.

”Minut eristettiin porukoista ja tunsin, etten saanut kontaktia keneenkään. Muita lapsia oli kielletty olemasta kanssani. Hevosten kanssa olo vahvisti olemassaoloani. Tuntui, että kelpaan ja riitän tällaisena.”

Ylioppilask­irjoitusten aikaan Villelle ostettiin oma hevonen armeijaan menoa varten, jottei ratsastus keskeytyisi. Ville suoritti varusmies­palveluksensa Niinisalon urheilujoukoissa Khaoksen kanssa. © Ville Virtasen kotialbumi

Ylioppilask­irjoitusten aikaan Villelle ostettiin oma hevonen armeijaan menoa varten, jottei ratsastus keskeytyisi. Ville suoritti varusmies­palveluksensa Niinisalon urheilujoukoissa Khaoksen kanssa. © Ville Virtasen kotialbumi

Unissa lentämistä

Ville Virtanen alkoi ratsastaa syksyllä 1970 Helsingin Ruskeasuon tallilla ja suhde hevosiin vain syventyi. Pian hän matkusti tallille bussilla useita kertoja viikossa. Ratsastus nousi nopeasti elämän arvoasteikossa korkeimmalle.

Vuonna 1979 Ville voitti kenttäratsastuksen nuorten Suomen mestaruuden ja esteratsastuksen Helsingin piirin mestaruuden vuonna 1979. Ylioppilaskirjoitusten aikaan hän tähtäsi jo ammattilaiseksi ja sai ensimmäisen oman hevosensa, Khaoksen.

Khaos oli kasvatettu Liettuassa, silloisessa Neuvostoliitossa. Kun Ville nousi ensimmäistä kertaa sen selkään, hän tunsi, että hevonen on hyvin erityinen. Hevonen hyppäsi aina esteiden yli, ja se oli myös poikkeuksellisen herkkä ja älykäs. Se tuntui olevan koko ajan läsnä.

Kauppatallissa oli kuitenkin myös muita ostajaehdokkaita, joista yksi oli Villen hyvä ystävä. Kumpikin halusi ostaa Khaoksen.

”Ajattelin, että ystävyys ei säily, jos en saa tuota hevosta. Itken tosi harvoin, mutta muistan itkeneeni, kun olin ensimmäistä kertaa testaamassa Khaosta. Oli tosi kipeä paikka, että olisin joutunut luopumaan Khaoksesta.”

Lopulta Ville sai hevosen ja vanhemmat ottivat pankkilainan ostoa varten. Khaos oli tuolloin 5-vuotias, mutta hyppäsi jo seuraavana vuonna Suomen mestaruuskisoissa.

130-luokassa ratsukko jäi vain yhden sadasosan päähän voittajasta, olympialaisissa kilpailleesta Christopher Wegeliuksesta ja Monday Morningista. Seuraavana päivänä Ville ja Khaos ratsastivat 140-luokan.

”Pelotti niin, että pidin silmät kiinni ja puristin Khaosta harjasta. Se kantoi maaliin asti. Seuraavana päivänä menimme 160-luokkaan ja esteet olivat kuin talon korkuisia. Ajattelin, että tämä on mahdotonta. Khaos hyppäsi niidenkin yli. Maalissa pulssini oli 220.”

Khaoksen selässä Villestä tuntui, että hänellä on hevosen voimat, rohkeus ja vaisto ja ihmisen älykkyys. Yhdessä he olivat ratsukko, kuin muinaisten tarujen kentauri.

Khaoksella ratsastaessa tuntui kuin aika pysähtyisi ja aistit voimistuisivat. Ville antoi vaistonsa viedä.

”Kun on hevosen kanssa yhtä hypyssä, se muistuttaa unissa lentämistä. Luottamus ja kontakti Khaoksen kanssa säilyivät loppuun asti.”

Oppia laumalta

Ville Virtanen, 60, nappaa maasta ruohoa ja valkoinen hevonen askeltaa heti aitauksen reunalle. Toisessa aitauksessa kaksi hevosta odottaa turvat aidan yli kurottuina heinätarjoilua. Hevoset haistavat hevosmiehen ja tulevat lähelle.

Ruskeasuon tallin hevosten seurassa Villestä tuntuu edelleen siltä, että mieli virkistyy ja elämä näyttää helpommalta. Hän pitää yhteyttä eläimen ja ihmisen välillä pyhänä.

Suhde Khaokseen on saanut Villen ymmärtämään luonnon ja eläinten merkityksen. Hän toivoisi, että yhteiskunnassa siirryttäisiin pois yksilökeskeisestä ajattelusta, jossa ihminen on kaiken keskiössä. Itsekkäät pyrkimykset, oman edun tavoittelu ja talouskeskeinen näkökulma vievät kohti tuhoa.

”Tekomme, ajatuksemme ja tunteemme kasvavat tästä maailmasta. Minä olen versio maailmasta, joka katsoo itseään. Tämä ajatus pysäytti minut ja sai ajattelemaan, mitä voisimme oppia hevosten tai metsän tavasta olla maailmassa.”

Tutkimusten mukaan metsässä puut kommunikoivat toistensa kanssa sienirihmaston avulla, ja myös hevoset kommunikoivat laumassa.

Ville uskoo, että hevosella on kollektiivinen tajunta, se elää laumassa eikä yksilönä. Jokaisella on laumassa oma tehtävänsä.

”Hevoslaumalta voidaan oppia, miten kommunikoida laumana ja nähdä maailma osana jotain isompaa. Uskon, että se auttaisi meitä voimaan paremmin.”

Opiskeluaikanaan Ville muistutti usein itseään siitä, ettei kukaan Suomessa osaa näytellä hevosen selästä yhtä hyvin kuin hän. Tieto nosti itsetuntoa. © Tommi Tuomi

Opiskeluaikanaan Ville muistutti usein itseään siitä, ettei kukaan Suomessa osaa näytellä hevosen selästä yhtä hyvin kuin hän. Tieto nosti itsetuntoa. © Tommi Tuomi

Korvaamaton suhde

Kun Khaos oli 8-vuotias, sen jalat alkoivat olla niin huonossa kunnossa, ettei se enää pystynyt liikkumaan. Se jouduttiin lopettamaan vaivojen takia, mutta vielä pari kuukautta ennen kuolemaa Ville Virtanen hyppäsi viimeiset esteet sen kanssa 140-luokassa.

”Oli tosi liikuttavaa, että joku on niin valmis tekemään vuokseni asioita ja täysin pyyteettömästi. Jokaisella hevosmiehellä on yksi elämänsä hevonen, ja Khaos oli minulle se.”

Kesällä 1982 ystävä vei Khaoksen lopetettavaksi, koska Ville ei itse siihen pystynyt.

Silloinkin hän itki. Hevosen omistaminen opetti myös luopumaan, silloinkin kun se tuntui vaikealta.

”Olen ajatellut jälkeenpäin, miten valtava merkitys Khaoksella on ollut minulle. Khaoksen kanssa pystyin joka kerta ylittämään itseni. Suhde oli korvaamaton minulle.”

Khaoksen ansiosta Ville pääsi maajoukkueeseen ja ratsasti ammatikseen Hollannissa. Ratsastajan ura nostatti itsetuntoa myös näyttelijänä. Teatterikorkeakouluun Ville pääsi kolmannella yrityksellään.

”Teatterikorkeakoulu oli hyvin kilpailuhenkinen siihen aikaan. Tiesin, että kukaan ei osaa näytellä yhtä hyvin hevosen selässä Suomessa eikä maailmassakaan ollut montaa parempaa. Tieto teki hyvää nuorelle näyttelijälle. Aina, kun halusin leijua, käänsin keskustelun hevosiin.”

Ei enää hevosen omistajaksi

Khaoksen jälkeen Ville Virtanen on omistanut kaksi hevosta. Toisella hän kilpaili viimeisen kerran kaksi viikkoa ennen Teatterikorkeakoulun opintojen alkamista, toisen hevosen hän osti 1990-luvun puolivälissä kyllästyttyään hetkeksi näyttelemiseen.

Enää hän ei haluaisi omistaa hevosta vaan on nähnyt jopa painajaisia hevosen omistamisesta. Ratsastamisesta hän nauttii edelleen.

Suhde Khaokseen näkyy näyttelijän työssä yhä. Lapsena Ville oppi lukemaan hevosten kehonkieltä ja hän tajusi, että hänen omat tunteensa heijastuvat hevosiin. Jännittyneessä tilanteessa ratsastajan täytyy rauhoittaa itsensä. Samalla tavoin toimii myös ihmisten välinen vuorovaikutus.

Khaos on Villelle kuin voimaeläin. Pelkkä ajatuskin Khaoksesta saa hänet tuntemaan itsensä rohkeaksi.

”En tiedä, missä olisin ilman Khaosta tai sitä Ypäjän tammaa. Elämäni voisi olla ihan toisenlainen. Pelottaa ajatellakin.”

Hevonen katsoi Villeä, ja Villestä tuntui, että ensimmäistä kertaa elämässä elävä olento näki vain hänet omana itsenään, ei vain Jukka Virtasen poikana © Tommi Tuomi

Hevonen katsoi Villeä, ja Villestä tuntui, että ensimmäistä kertaa elämässä elävä olento näki vain hänet omana itsenään, ei vain Jukka Virtasen poikana © Tommi Tuomi

X