Kirja-arvio: Länsikairan koltiaiset pörisee omia kelkanlatujaan pohjoisen korpimailla - ”Yllätyksellisyys tekee kirjasta mieleenjäävän”
Nuoret Kolarin toimettomat miehet riuhtovat elämässään naistenetsinnän, päihteiden ja kostonhimoisten pellolaisten Bermudan kolmiossa. Lue tuottaja Petri Korhosen kirja-arvio.
Ville Jaakon esikoisromaani on hykerryttävä kuvaus syrjäkylien miehistä, joilla onni on harvemmin myötä niin nais- kuin muissakaan asioissa.
Ville Jaakon Länsikairan koltiaiset (Tammi) on hauska road-romaani jänkältä!
Miksi kiinnosti?
”Kolmikymppisten citylappilaisten eli Helsingin muotikortteleihin eksyneiden pohjoisten miesten joukkoa edustavan Ville Jaakon esikoisromaani, Länsikairan koltiaiset, sai jo etukäteen maineen vähän kuin arktisen sekopäisyyden päivittäjänä.
Kirjan piti olla Timo K. Mukka -vainaan hengessä tehty 2020-luvun lappilaisromaani, jossa ruma sana sanotaan niin kuin se on ja ihmiset ovat käytökseltään vielä kahjompia kuin Jari Tervon Pohjanhovi-rovaniemeläissaagassa.
Oli mielenkiintoista nähdä, saako Jaako nuorten miesten pikkuvilungeista, turistien huijaamisista, rellestämisestä ja naisenkaipuusta irti mitään enempää kuin kymmenet muut pohjoisen kirjoittajat ennen häntä.
Traagisessa viihdyttävyydessäkin on nimittäin vaikea ylittää esimerkiksi Hevi reissu -elokuvaa, joka kertoo pohjoissuomalaisen metallibändin kohelluksesta kohti norjalaista hevifestivaalia.”
Mitä pidin?
”Unohtakaa vertailut, Länsikairan koltiaiset pörisee ihan omia kelkanlatujaan länsikairan käymättömillä korpimailla. Viettiensä viemät nuoret miehet ja vanhat naiset elävät kuin viimeistä päivää, ja joillekin siitä tulee sellainen. Joskaan ei sillä tavalla kuin mitä lukija on odottanut, ja yllätyksellisyys tekee kirjasta mieleenjäävän.”
Arvio: ****
Kirja sai minut…
”Ymmärtämään paremmin, miksi eräällä työpaikalla pellolainen työkaveri piikitteli alvariinsa Kolarin takaa tullutta kollegaansa – mutta auta armias miten puhe muuttui kaveria puolustavaksi jos joku muu yritti vääntää kömpelöitä Kolari-vitsejä. Pohjoiset sisäpiirikettuilutkin ovat välittämistä.”
”Mutta Heikkihän on aito poromies. Etkö olekin, äiti vakuutteli hämmentyneenä, ja näin hänessä yhä sokean uskon. Toni teroitti, että hädin tuskin tunnistin poroa luonnossa, eivätkä kolttuni olleet kuin naamiaisasusteita. Ainoa tavoitteeni oli päästä pukille tyttären kanssa.”