Kirja-arvio: Eeva Loukon esikoisdekkari Onnellisten saari herättää lukijan – ”Vastakohdat ovat kiinnostavia”
Esikoisdekkari soljuu sujuvasti eteenpäin kuin olisi kirjailijakonkarin kynästä. Lue tuottaja Liina Putkosen kirja-arvio.
Ulkomailla asunut Ronja palaa kotikulmilleen Lauttasaareen, kun hänen isänsä löytyy murhattuna Kasinonrannasta. Vastassa ovat nuoruudenystävät, joiden jälleennäkeminen on samaan aikaan lohdullista ja kipeää, sekä tapausta tutkiva nuori konstaapeli, joka ei tunnu tekevän työtään kunnolla.
Eeva Loukon jännitysromaani Onnellisten saari (Otava) ilmestyi tammikuussa.
Miksi dekkari kiinnosti?
”Lauttasaaren rannoilta löytyy upeita kävelyreittejä ja uimaretkien kohteita. Niitä kun miettii, kirjan nimi resonoi vahvasti: Onnellisten saari.
Siksi olikin mielenkiintoista avata esikoisdekkari, joka lähtee siitä, että tämän saaren rantavedessä kelluu ikävännäköinen ruumis. Vastakohdat ovat kiinnostavia.”
Mitä pidin?
”Esikoiskirjat ovat usein jopa pakahduttavan täysiä, kun niihin puretaan kaikki siihen asti kirjoittamiseen kohdistunut intohimo ja ideat. Eeva Loukon Onnellisten saaressa ei tämä luomisvimma kuitenkaan näy häiritsevästi. Teksti soljuu ja vie mukanaan kuin olisi tullut kokeneen dekkarinikkarin kynästä.
Louko on taitava kuvaamaan myös tunnelmia ja miljöötä. Kun kirja päähenkilö Ronja Vaara astuu kuolleen isänsä hiljaiseen, hylättyyn kotiin, pölyisen alakulon voi melkein haistaa kirjan kuvauksesta ilman, että teksti mitenkään alleviivaa tai osoittaa tilanteen ankeutta. Taitavaa esikoistekijältä.
”Se, mikä joillekin oli onnellisten saari, saattoi toisille tarkoittaa ulkopuolelle jäämistä, selän takana kyräilyä ja painetta kasvaa samanlaiseksi kuin muut, elää saman kaavan mukaisesti.”
Juoni taivaltaa vuosikymmenten taakse ja hakee sieltä syitä ja selityksiä, mikä on melko yleinen kaava tämän tyylin romaaneissa. Takaumat on kuitenkin kirjoitettu vetävästi, eikä mystisyys mene yli, joten ne sopivat juonenkulkuun oikein mainiosti.”
Arvio: ****
Onnellisten saari -dekkari sai minut…
”…kaipaamaan vapaata merta ja toivomaan, että jääkelit sulaisivat pian lopullisesti niin, että pääsisin jälleen koiran kanssa vaeltamaan Lauttasaaren rannoille. Tosin ihan hämärän aikoihin en taida kävelylle mennä yksin. En ainakaan ennen kuin dekkarin tarina hiipuu mieleni sopukoista.”