Milka Hakkaraisen esikoisdekkari vie ruotsinsuomalaisen yhteisön arjen piinaan, jossa tapahtuu kuolemia ja katoamisia
Miksi ruotsisuomalaisessa teollisuusyhteisön arjessa tapahtuu karmeuksia ja katoamisia? Milka Hakkaraisen ensimmäisen dekkarin rikosjuoni on taitavasti rakennettu.
Ruotsissa asuva Milka Hakkarainen työskentelee opettajana ja toimittajana. Ei verta rantaa rakkaampaa on hänen tarkkanäköinen esikoisdekkarinsa.
Milka Hakkarainen on suomalainen kirjailija, joka on asunut kymmenisen vuotta Ruotsissa. Ei verta rantaa rakkaampaa (Myllylahti) on valittu myös Johtolanka-ehdokkaaksi ja kilpailee siis tämän vuoden parhaan dekkarin arvonimestä.
Miksi dekkari kiinnosti?
”Ei verta rantaa rakkaampaa -kirjan tapahtumat sijoittuvat pieneen teollisuuskaupunkiin, ruotsinsuomalaisten yhteisöön, jonka kuolemien ja katoamisten yllä tuntuu roikkuvan kummallinen vaikenemisen ilmapiiri.
Toisen polven maahanmuuttaja Jani Peranto on koko elämänsä sinnitellyt irti suomalaistaustastaan. Kun hän palaa kotikyläänsä hautajaisiin, liian monet omituiset sattumat alkavat kalvaa miehen mieltä.
Mitä kylässä on oikein meneillään? Reipasotteinen rikostoimittaja Rosa Riemunen haistaa tilanteessa mahdollisuudet elämänsä artikkeliin, mutta parin yhteistyö takkuilee.
Pienen käänteen kautta tapahtumat kiertyvät myös Suomen Lappiin ja Kemijärvelle, Suomen lähihistoriaan.”
Mitä pidin teoksesta?
”Kovan ja väkivaltaisen nordic noir -dekkarimaailman keskellä Milka Hakkaraisen dekkari edustaa ylpeästi perinteikästä cozy crime -tyyliä, jossa raakuudet on jätetty minimiin ja pääpaino on salapoliisityön ja ihmissuhteiden kuvauksessa, huumoria unohtamatta.
Hakkarainen johdattaa lukijansa mestarillisesti matkalle ruotsinsuomalaisuuden ytimeen, sen kipupisteisiin ja onnen hetkiin. Ei verta rantaa rakkaampaa onnistuu olemaan enemmän kuin ”pelkkä” dekkari – se avaa ikkunan siihen maailmaan, jossa suomalaiset ovat vähemmistönä ja ulkopuolisuuden tunne kasvaa kiinni ihoon.”
Arvio: 4/5
Ei verta rantaa rakkaampaa –dekkari sai minut…
”… miettimään, miten pitkälle emämaan juuret ihmisten identiteetissä ulottuvat. Toisen polven ruotsinsuomalaiset eivät ole asuneet päivääkään vanhempien synnyinmaassa, mutta kulttuuri ja asenteet siirtyvät äidinmaidosta imettynä ja ympäriltä poimittuna – niin hyvässä kuin pahassa.”