Norjan kruununprinsessa Mette-Marit: ”En pelkää enää kuolemaa” – Vakava sairaus nosti elämästä luopumisen osaksi arkea

Krooninen keuhkosairaus hävetti ennen Norjan kruununprinsessa Mette-Maritia, mutta nykyään hän näkee sairastumisessaan myös hyvää.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koronapandemia on pakottanut kruununprinsessa Mette-Maritin varovaisuuteen. Hän on edustanut pandemian aikana harvemmin. Kuva marraskuulta 2021.

Krooninen keuhkosairaus hävetti ennen Norjan kruununprinsessa Mette-Maritia, mutta nykyään hän näkee sairastumisessaan myös hyvää.
Teksti:
Elina Kirssi

Kun Nobelin rauhanpalkinto jaettiin Oslossa järjestetyssä juhlagaalassa viime joulukuussa, osallistujalista sai Norjan kansalaiset huolestumaan. Gaalassa kuningasperhettä edustivat kuningas Harald, kuningatar Sonja ja kruununprinssi Haakon – mutta kruununprinsessa Mette-Marit oli poissa.

Mette-Maritin, 48, poissaolo sai heti huhut liikkeelle hänen terveydentilastaan, sillä viime vuosina kruununprinsessa on joutunut jättäytymään usein pois edustustilaisuuksista. Kruununprinsessa sairastaa keuhkofibroosia, ja hänellä uskottiin olevan huono vaihe sairaudessaan. Myös Norjan huonontuneen koronatilanteen arveltiin olevan syynä Mette-Maritin vetäytymiseen Nobel-gaalasta.

Lopulta hovi kertoi, että Mette-Marit oli sairastunut ärhäkkään flunssaan. Mette-Maritin terveydentila on kuitenkin aiheuttanut huolta jo vuosia.

Norjan kruunun­prinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit juhlivat 20-vuotishää­päiväänsä kesällä 2021. Parin rakkaus on kestänyt vaikeudet. © MVPhotos

Norjan kruunun­prinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit juhlivat 20-vuotishää­päiväänsä kesällä 2021. Parin rakkaus on kestänyt vaikeudet. © MVPhotos

Haakon ja Mette-Marit edustivat hyväntuulisena Saksassa vuonna 2019. Samalla matkalla he puhuivat avoimesti myös Mette-Maritin sairaudesta. © Jens Kalaene / Afp / MVPhotos

Haakon ja Mette-Marit edustivat hyväntuulisena Saksassa vuonna 2019. Samalla matkalla he puhuivat avoimesti myös Mette-Maritin sairaudesta. © Jens Kalaene / Afp / MVPhotos

Vuosien epätietoisuus

Lokakuussa 2018 Norjan hovi tiedotti yllättäen, että kruununprinsessa Mette-Maritilla on krooninen keuhkosairaus ja häntä hoidetaan Norjan kansallissairaalassa Oslossa. Vakava sairaus herätti huomiota kansainvälisesti.

Kuningasperheessä päällimmäisenä oli kuitenkin helpotuksen tunne. Viimein Mette-Marit oli saanut nimen terveysongelmilleen. Keuhkofibroosi. Krooninen sairaus arpeuttaa keuhkokudosta, ja sen oireina on muun muassa yskä ja hengitysvaikeudet. Taudille on tyypillistä, että se voi pahentua äkillisesti.

”Vaikka sairaus rajoittaisi elämääni, niin siitä huolimatta olen onnellinen, että tiedän nyt syyn terveysongelmiini”, Mette-Marit kommentoi hovin tiedotteessa.

Tiedotusta edelsi vuosien epätietoisuus. Kruununprinsessa oli jo pitkään kärsinyt pahenevista terveysongelmista. Vuonna 2018 hän joutui perumaan Saksan-edustusmatkansa ja keväällä hovi ilmoitti Mette-Maritin joutuneen pitkää toipumista vaatineeseen leikkaukseen.

Kruununprinsessa kertoi Norjan yleisradio NRK:n haastattelussa, että ennen diagnoosia hän oli joutunut ravaamaan tutkimuksissa pitkään, ennen kuin syy oireille viimein selvisi. Aiemmin Mette-Marit ei halunnut puhua terveysongelmistaan julkisuudessa, mutta diagnoosin jälkeen hän on noudattanut avoimempaa linjaa.

”Sairaus on kroonisempi kuin olisimme toivoneet, mutta löytö tehtiin hyvissä ajoin ja tilani on ollut toistaiseksi vakaa. Uskon, että minulla on edessäni vielä monia hyviä päiviä”, hän sanoi NRK:lle.

Jo tuolloin kruununprinsessa kertoi, että sairauden takia hän joutuu ajoittain jättämään edustustehtäviä väliin myös siitä syystä, että joutuu käymään ajoittain lisätutkimuksissa. Viime vuosina Mette-Maritin kalenteri onkin ollut aiempaa tyhjempi.

Diagnoosinsa jälkeen hän on edustanut vain harvoin yksin. Yleensä rinnalla on kruununprinssi Haakon, siitäkin syystä, jos Mette-Marit sairastuu yhtäkkiä ja joutuu peruuttamaan osallistumisensa tilaisuuteen.

Norjan kuningasperhe poseeraa prinsessa Ingrid Alexandran 18-vuotissyntymä­päivän kunniaksi. Kuvassa istumassa kuningatar Sonja, kuningas Harald, päivänsankari Ingrid Alexandra ja Mette-Maritin äiti Marit Tjessem. Takarivissä seisovat prinssi Sverre Magnus, kruununprinssipari ja jo kotoa muuttanut Marius Borg Høiby. © Kuninkaallinen hovi

Norjan kuningasperhe poseeraa prinsessa Ingrid Alexandran 18-vuotissyntymä­päivän kunniaksi. Kuvassa istumassa kuningatar Sonja, kuningas Harald, päivänsankari Ingrid Alexandra ja Mette-Maritin äiti Marit Tjessem. Takarivissä seisovat prinssi Sverre Magnus, kruununprinssipari ja jo kotoa muuttanut Marius Borg Høiby. © Kuninkaallinen hovi

Kuolema puhuttaa

Keuhkosairaus on jättänyt jälkensä. Vuonna 2019 Mette-Marit kertoi VG-lehden haastattelussa, että krooninen sairaus on muuttanut hänen ajatuksiaan kuolemasta.

”En enää pelkää kuolemaa. Sairastuttuani suhtautumiseni on rentoutunut. En enää näe kuolemaa synkkänä asiana.”

Sen sijaan Mette-Marit on oppinut pitämään sairauttaan lahjana, koska se on avannut hänen silmänsä kuolemaa kohtaan. Myös aviomies Haakon, 48, on muuttanut suhtautumistaan kuolemaan eikä enää koe eksistentiaalista ahdistusta siitä tosiasiasta, että kaikki kuolevat joskus.

Pari kertoi VG:n haastattelussa keskustelevansa kuolemasta usein. Mette-Marit kuitenkin uskoi, että kuolemasta puhuminen liittyy vanhenemiseen ja lasten aikuistumiseen, luopumiseen osana elämää.

”Näin sen kuuluu olla. Pienet ihmiset, jotka olemme tunteneet ensihetkistä lähtien, kasvavat, rakastuvat ja rakentavat omaa elämäänsä. Jos ajattelee, että näin sen pitääkin olla, se ei tunnu niin surulliselta. Olen erittäin iloinen, että voin suhtautua siihen näin.”

Kruununprinssipari on viettänyt perhekeskeistä elämää, ja rakkaus ulkoilmaan yhdistää koko perhettä. © Kuninkaallinen hovi

Kruununprinssipari on viettänyt perhekeskeistä elämää, ja rakkaus ulkoilmaan yhdistää koko perhettä. © Kuninkaallinen hovi

Omissa oloissa

Koronapandemia on vaikeuttanut Mette-Maritin elämää.

Kaksi vuotta sitten, juuri koronapandemian alussa, Svensk Damtidning uutisoi, että Mette-Maritin terveysongelmat olisivat luultua vakavampia. Lehden haastattelema norjalainen hoviasiantuntija Anders Johan Stavsen arvioi tuolloin, että Mette-Marit on luultavasti sairaampi kuin antaa ymmärtää, ja keuhkosairaus on etenemässä pahempaan suuntaan.

Hovi ei kommentoinut väitteitä, mutta Norjan koronatilanteen huononnuttua Mette-Marit vetäytyi omiin oloihinsa. Myöhemmin hovi on kertonut, että Mette-Marit on joutunut elämään hyvin suojattua elämää. Sairastuminen koronaan voisi olla hänelle kohtalokasta, sillä keuhkofibroosin takia Mette-Marit kuuluu riskiryhmään.

Pandemian alussa Mette-Marit karsi sosiaaliset kontaktit minimiin ja jätti myös edustustehtävät vähiin. Rokotusten jälkeen hän on tehnyt hiljalleen paluuta työtehtäviin, mutta viime keväänä hän muutti Instagram-tilinsä yksityiseksi ja edusti julkisuudessa jälleen harvakseltaan.

Varotoimenpiteistä huolimatta kuningasperhekään ei onnistunut välttymään koronavirukselta. Prinsessa Ingrid Alexandra sairastui koronaan kesällä 2021. Prinsessa sairasti perheen kotona Skaugumissa, mutta muu perhe välttyi onneksi tartunnalta.

Kesällä 2020 urheilullinen kuningasperhe vietti lomaa Lofooteilla. © Kuninkaallinen hovi

Kesällä 2020 urheilullinen kuningasperhe vietti lomaa Lofooteilla. © Kuninkaallinen hovi

Rajoittaa elämää

Toisaalta pandemia on ollut myös pakollinen syy hidastaa tahtia. Mette-Marit on kertonut voivansa levätä ilman huonoa omaatuntoa huonoina päivinä.

”Outoa kyllä, olen voinut paremmin kuin moneen vuoteen”, hän kertoi NRK:n radio-ohjelmassa kesällä 2021.

Mette-Marit puhui terveydentilastaan vuosi sitten helmikuussa vieraillessaan norjalaisessa radiopodcastohjelmassa ja kertoi tuolloin sairasteluunsa liittyvistä häpeän tunteista.

”Häpeän sairauttani melko paljon. Sen jälkeen, kun sairastuin ja sain diagnoosin, on tuntunut tuskalliselta, että en voi olla se, jollaisena kaikki minua pitävät, eikä työkykyni ole enää samanlainen kuin ennen.”

Sairaus on rajoittanut liikunnallisen kruununprinsessan elämää. Hän suree, että ei voi enää esimerkiksi käydä hiihtolenkeillä samalla tavoin kuin ennen.

Norjan kuningasperhe on tunnettu aktiivisina urheilun ja ulkoilun harrastajina, ja Haakon ja Mette-Marit ovat kertoneet patikoivansa mieluusti tuntureilla ja vuoristossa. Myös laskettelu on ollut parin ja lasten Mariuksen, Ingrid Alexandran ja Sverre Magnuksen yhteinen harrastus.

Kruunun­prinsessa lukupuuhissa kotonaan Skaugumissa. © Kuninkaallinen hovi

Kruunun­prinsessa lukupuuhissa kotonaan Skaugumissa. © Kuninkaallinen hovi

Vain Mette

Mette-Maritin lisäksi myös kuningas Haraldin terveydentila on ollut otsikoissa Norjassa. Helmikuussa 85 vuotta täyttävä kuningas oli sydänleikkauksessa syksyllä 2020, ja vuosi sitten hän joutui jalkaleikkaukseen. Isänsä sairaslomien aikana puikkoihin on astunut kruununprinssi Haakon. Tulevaisuudessa Haakonin uskotaan edustavan kruunua yhä enemmän yksin Mette-Maritin sairauden takia.

Apujoukot ovat vähissä, jollei juuri 18 vuotta täyttänyt tytär, tuleva kuningatar Ingrid Alexandra ota näkyvämpää roolia. Haakon on kertonut, että prinsessa ryhtyy edustustehtäviin näkyvämmin vasta, kun Haraldista aika jättää.

Haakonin sisko Märtha Louise tuskin nousee veljensä avuksi. Prinsessa on herättänyt kohua enkelikokemuksillaan ja rakkaussuhteellaan amerikkalaiseen šhamaaniin. Pari vuotta sitten Norjassa vaadittiin jo, että prinsessa luopuisi tittelistään.

Vaikka Mette-Maritia ei aina nähtäisikään prinssinsä rinnalla julkisuudessa, hän tukee varmasti aviomiestään muuten. Yli 20 vuotta yhtä pitänyt pari on kotona vain Haakon ja Mette. Sairastuminen on vahvistanut ajatusta entisestään.

”Sairauteni aikana on ollut entistä tärkeää olla vain Mette. On tuntunut hienolta, ettei minun tarvitse määritellä itseäni kruununprinsessan tittelin kautta, vaan ensisijaisesti saan olla Mette”, kruununprinsessa sanoi NRK:n radio-ohjelmassa kesällä 2021.

Lue myös: Norjan kruununprinssi Haakon ja Mette-Marit – Prinssi nai yksinhuoltajan

X