17-vuotiaan Reinon kuolema yhä mysteeri: tekikö itsemurhan vai pudotettiinko parvekkeelta?

Leena Gäddnäs ei koskaan nähnyt poliisia, joka toi viestin hänen nuorimman poikansa Reinon kuolemasta.

Hän ei kuullut, että poliisiauto ajoi Joutsassa sijaitsevan vapaa-ajan asunnon pihaan. Häntä ei haettu tuvasta ulos, joten hän ei koskaan saanut tietää, miten sellainen uutinen omaisille kerrotaan.

Hän oli leipomassa leipää.

Kun Leenan mies, pojan isä, astui tupaan, Leena näki heti hänen kasvoiltaan, että jotain kauheaa on tapahtunut. Reino on kuollut, Leena sanoi ja pojan isä nyökkäsi. Ei pystynyt puhumaan.

Siitä illasta on kulunut kymmenen vuotta.

Nyt 64-vuotias Leena, entinen helsinkiläinen matkatoimistoyrittäjä, asuu Joutsassa vakituisesti. Hän myi neljä vuotta sitten Helsingin asuntonsa ja osti yksin Joutsan Pärnämäestä 1860-luvulla rakennetun hirsitalon, entisen pienviljelijätilan. Leena remontoi talon timpurin kanssa kodikseen ja navetan galleriakseen.

Talon ja navetan seinät ovat täynnä tauluja. Moneen niistä on maalattu pojan kasvot. Ne ovat 17-vuotiaana kuolleen Reinon kasvot.

Vieläkään Leena ei tiedä, miksi ja miten hänen poikansa kuoli.

Kiusatusta suosituksi

Reino syntyi vuonna 1988 Leena Gäddnäsin neljänneksi lapseksi. Leenalla oli ennestään kolme lasta entisen aviomiehensä kanssa. Eron jälkeen Leena vannoi pysyvänsä sinkkuna, mutta elämä toi hänen eteensä nuoruudenrakkauden. Hänen kanssaan Leena sai Reinon ja myös tyttären.

Leena on miehensä kanssa yhä pari, vaikka he ovat asuneet eri osoitteissa jo yli kymmenen vuotta.

”Meillä on sopimus, että muutamme taas yhteen, kun emme enää selviä yksin”, Leena sanoo ja nauraa.

Mutta Reino. Palataan häneen.

Reino oli aivan erilainen kuin muut Leenan lapset. Niin herkkä, että alkoi vauvana itkeä aina, kun kuuli mollivoittoista klassista musiikkia. Niin tarkka, että hänelle kelpasivat vain tietyntyyppiset vaatteet. Värien piti sointua toisiinsa täydellisesti.

Eivät muut Leenan lapset välittäneet siitä, jos sukat likaantuivat leikeissä. Mutta Reinolle oli aina tär- keää, että sukat pysyvät puhtaina.

”Reino oli jo lapsena virtuoosimainen piirtäjä, hämmästyttävän lahjakas”, Leena sanoo.

Ensimmäisillä luokilla Reinoa kiusattiin pahasti, ja Leena vaihtoi hänet toiseen kouluun. Uudessa koulussa Reinosta kasvoi sosiaalinen ja suosittu poika.

”Suntio sanoi, ettei koskaan ole nähnyt niin paljon vainajan kavereita hautajaisissa. Reinoa oli saattamassa toista sataa nuorta”, Leena sanoo.

Kotona Reino oli kiltti ja hyvätapainen, tykkäsi kokkailla äitinsä kanssa.

Mutta jotain tapahtui, kun Reino oli 15-vuotias.

Painajainen toteutuu

Leena oli ihmeissään. Hänen kiltti ja älykäs poikansa alkoi yhtäkkiä lintsailla koulusta. Eräänä päivänä Reino totesi kuin ohimennen, että koulun pihalla kaupitellaan kannabista. Leena kauhistui ja käänsi poikansa huoneen ylösalaisin. Hän löysikin sieltä omituisen kökkäreen. Se kuului Reinon mukaan hänen kaverilleen.

Koulusta hätääntyneelle Leenalle vastattiin, että pojat ovat poikia, kokeilevat kaikenlaista. Eikä Reinoa voitaisi testata, jos tämä ei itse antaisi siihen lupaa.

Reino ei myöntänyt käyttävänsä huumeita, mutta Leena näki hänen persoonallisuutensa muuttuneen. Ennen niin rauhallinen poika vaelteli iltaisin huoneesta toiseen kuin häkkiin suljettu eläin. Pian Leena ei enää pystynyt estämään häntä poistumasta kotoa.

Sitten Leena käveli kökkäre kädessään Irti huumeista -toimiston ovesta sisään.

Aihetta huoleen. Sitä sinulla todella on, Leenalle sanottiin ja neuvottiin ottamaan yhteyttä sosiaaliviranomaisiin.

Reino suostui huumetesteihin, mutta tärisi matkalle sinne. Testi osoitti, että Reino käytti kannabista. Sosiaaliviranomaisten mielestä oli vain yksi vaihtoehto. Poika on otettava heti huostaan ja vieroitusta on yritettävä suljetussa laitoksessa. Jos tilanne jatkuisi täysi-ikäisyyteen asti, Reinoa ei voitaisi enää pakottaa hoitoon.

Niin Leena allekirjoitti tärisevin käsin päätöksen, jolla hän luopui poikansa huoltajuudesta. Samalla hetkellä hän muuttui pojalleen äidistä vitun ämmäksi.

Se oli Leena Gäddnäsin elämän kamalin hetki. Hänen siihenastisen elämänsä.

Varoita, älä tapa

Reino ei halunnut tavata äitiään, joten perhetapaamisissa kävi Reinon isä. Lomille Reino meni häntä 12 vuotta vanhemman siskonsa luo.

Leenasta tuntui, että hänen sydämensä käpristyy rusinaksi.

Anna varoitus, että säikähtää ja järkiintyy, mutta älä tapa. Sitä Leena iltaisin rukoili.

Näytti siltä, että rukoukseen vastattiinkin, kun Reinon karkureissu kovia huumeita käyttävän nistitytön kanssa päättyi siihen, että tyttö yritti tappaa Reinon ja Reino pakeni häntä ikkunalasin läpi naapurin olohuoneeseen.

Mutta sekään ei saanut Reinoa järkiinsä. Hän käytti yhä huumeita. Koulukodin tytöt salakuljettivat niitä hänelle sisällään.

Mutta apu tuli, nimeltään Sirkku Koski. Reino pääsi hänen hoiviinsa Outamo-nimiseen lastenkotiin.

Outamossa Reino vieroittui huumeista ja alkoi toipua nopeasti.

Mutta äidilleen poika ei antanut anteeksi. Siksi se, että Leena löysi kyhmyn rinnastaan ja se osoittautui aggressiiviseksi rintasyöväksi, tuntui Leenasta hyttysen pistolta.

Jää murtuu

Äitienpäivänä 2005 Leenan vanhin tytär kutsui Reinon ja Leenan luokseen. Reino tuli, koska ei tiennyt äitinsäkin tulevan.

Päivä oli Leenan ensimmäinen äitienpäivä isoäitinä. Reino istui sohvalla ja helli sylissään kummilastaan, siskonsa tyttövauvaa.

”Katso, miten turvallinen olo vauvalla on sinun isoissa ja vahvoissa käsissäsi”, Leena sanoi pojalleen.

Reino katsoi äitiään, äiti katsoi poikaansa. Sitten sanoja alkoi tulla ja joka sana sulatti jäätä eikä sitä kohta enää ollut.

Reino puhui, äiti kuunteli. Äiti puhui, Reino kuunteli.

Automatkalla Reino kysyi, oliko hänen syytään, että Leena oli sairastunut rintasyöpään.

Ei tietenkään ole, Leena vastasi, itkuaan pidätellen.

Kesäkuussa huostaanotto purettiin, ja Reino muutti riemuissaan takaisin kotiin. Leenakin oli riemuissaan, sillä hänestä oli tullut taas äiti. Jo toisen kerran samalle pojalle.

Kesäksi kaupunki järjesti Reinolle työpaikan päiväkodista. Hän pärjäsi siellä hyvin. Kotona Reino hoivasi rankkoja sytostaattihoitoja läpikäyvää Leenaa. Kävi kaupassa ja teki ruokaa. Huumetestit pysyivät puhtaina.

Lokakuussa Leena ja Reinon pikkusisko lähtivät Joutsassa asuvan perheen isän luo, mutta Reino halusi jäädä kaupunkiin. Hän halusi kutsua kavereita kylään. Leena ei tiennyt heidän olevan juuri niitä kavereita, joihin Reino oli tutustunut käyttäessään huumeita.

Puoliltaöin Reino soitti vanhemmilleen ja pyysi siirtämään kahdeksan euroa rahaa pankkitililleen. Kaverit olivat syöneet jääkaapin tyhjäksi, ja hän halusi käydä kebabilla.

Olisiko kavereiden aika lähteä jo kotiin, isä sanoi pojalleen, joka myönteli.

Aamulla pihaan kaarsi poliisiauto.

Tietääkö joku sittenkin?

Reino hyppäsi kotitalonsa tuuletusparvekkeelta alas kahden maissa yöllä. Näin Leenalle kerrottiin, kun hän soitti suruviestin tuoneen poliisin antamaan numeroon.

Asunnossa juhlineiden nuorten mukaan Reino oli mennyt kebabilta tultuaan tupakalle parvekkeelle, kun muut pelasivat tietokonepelejä. Juhlijat kertoivat poliisille, että Reino käytti huumeita ja puhui usein itsemurhan teosta. Joikin kuulemma joka päivä.

Leena asui poikansa kanssa ja oli varma, ettei mikään väitteistä pidä paikkaansa. Huumeettomuus vahvistui ruumiinavauksessa.

Jokaisen juhlijan kertomus illan tapahtumista oli sama sanasta sanasta.

”Mutta yksi tyttö mainitsi, että Reino oli paennut hulluuskohtauksen saanutta poikaa ensin vintille ja sieltä parvekkeelle. En tiedä, miksei asiaa huomioitu”, Leena sanoo.

Virallisesti Reinon kuolema on määritelty epäselväksi, koska kukaan ei nähnyt, mitä parvekkeella tapahtui. Raportin mukaan Reino oli joko pudonnut tai pudottautunut parvekkeelta. Sanaa pudotettu ei mainita.

Poliisin ottamista kuvista näkyy, että Reino kuoli sukkasillaan.

”Reino ei ikinä olisi mennyt tuuletusparvekkeelle sukkasillaan vapaaehtoisesti. Se asia hänessä ei ollut muuttunut. Hän ei olisi ikinä liannut sukkiaan sillä lailla”, Leena sanoo.

Tärkeät sanat

Leena Gäddnäs heittelee jalkapalloa Hamas-koiralleen, Aleksi-kissa vilahtaa latoon. Pihalla on lasten urheiluvälineitä. Kolme Leenan lastenlasta viettää koko kesän hänen luonaan.

Kun Leena selvisi syövästään, hän päätti, että tekee elämässään ainoastaan asioita, joita todella haluaa tehdä.

”Kukaan ei Reinon kuoltua tarjonnut minulle kriisiapua, paitsi syöpälääkärini Tiina Tasmuth. Hän käski soittaa vaikka yöllä, jos tulisi tarve. Ilman sitä tietoa en olisi selvinnyt”, Leena kertoo.

Leena on selvinnyt myös poikansa kuolemasta. Tai oikeastaan hyväksynyt, että niin vain kävi. Lopettanut jossittelut.

Ikävä ei ole kadonnut, muttei sen tarvitsekaan.

Reino ei koskaan ehtinyt aikuiseksi asti, mutta Leena ehti hänen äidikseen, kahdesti. Ja sai olla äitinä loppuun asti.

Se saa nyt riittää. Sen täytyy nyt riittää.