Juha Muje 1950–2020: Näyttelijälegendan muistoa kunnioittaen yhteishaastattelu pojan kanssa vuodelta 2016

Miten näyttelijät Juha Muje ja hänen poikansa Samuli saavat riitansa poikki? (Isä ja poika -haastattelu, Viva 2/2016)

Kun Juha Muje, 65, saapuu Espoosta Tampereelle, hänen poikansa Samuli Muje, 41, kysyy ensimmäiseksi: ”Toithan suklaakakkua?”

Samulin esikoinen täytti juuri 11 vuotta ja rakastaa suklaata. Ukki lellii Samulin mielestä hänen poikiaan välillä liikaa, mutta tällä kertaa nämä kaksi näyttelijää eivät onnistu kehittelemään aiheesta riitaa.

Mujeen suvun miehet: Kiltti esikoispoika ja kiireinen isä

Samuli on Mujeen perheen esikoinen. ”Pikku-ukko jätti konttaamisvaiheen väliin ja nousi kävelemään jo yhdeksän kuukauden ikäisenä”, isä Juha Muje kertoo. © Laura Vesa

Samuli Muje syntyi Turussa. Samassa pihapiirissä asui kolme urheilijaperhettä: Koivut, Kiprusoffit ja Nummelinit. Samuli viihtyi naapurin poikien kanssa pelikentillä.

Yläasteella hän tajusi olevansa hyvä monessa lajissa – säännöllinen treeni tulevien NHL-pelaajien kanssa oli tehnyt tehtävänsä.

Juha Muje: Samppa oli kaikkein kiltein, sopeutuvin ja aulein lapsi. Hän ei koskaan kiukutellut, ja hänelle kävi kaikki.

Samuli Muje: Pikkusiskoakaan en kiusannut. Jos hän löi, en lyönyt takaisin. Isän kanssa en ottanut yhteen silloin, mutta myöhemmin kyllä.

Millainen isä Juha oli?

Samuli: Illat isä oli tietysti usein töissä, mutta en kokenut, että isä olisi ollut paljon poissa. Harjoitusten välissä hän jaksoi pelata kanssamme Afrikan tähteä tai pöytälätkää.

Juha: Oli onni, että vaimoni Pinke jäi kotiin, kun lapset olivat pieniä. En tajunnut sen arvoa vielä silloin. Työskentelin Turun kaupunginteatterissa. Olin töissä kello 11−15 ja menin takaisin näytökseen iltaseitsemäksi.

Samuli: Meillä oli lauantaisin saunavuoro kuudelta. Koko perhe oli saunassa ehkä kaksi tai kolme kertaa. Kun isä oli joskus saunaporukassa, ihmettelin, mitä sinä täällä teet.

Isän jalanjäljille

Samuli alkoi pyöriä teatterilla kahdeksanvuotiaana. Pekka Töpöhännän hän näki Turun kaupunginteatterissa 54 kertaa. Juha-isä näytteli Pekkaa.

Kannustitko Samulia näyttelijäksi?

Juha: En halunnut neuvoa enkä kieltää. Olisi kurjaa marmattaa teatterialan palkkatasosta ja työajoista juuri kun toinen on elämänsä keväässä ja löytänyt oman alansa. Samuli ei harrastanut näyttelemistä eikä puhunut urasuunnitelmista kotona. Sitten kuulin, että poika pyrkii Voionmaan opiston näyttelijälinjalle ja myöhemmin Nätyyn Tampereen yliopistoon.

Samuli: En koskaan harkinnut mitään muuta ammattia. Lapsena tykkäsin mennä teatterille, koska tekniikan jätkät tekivät minulle puumiekkoja. Riemuitsin, kun pääsin verstaalle.

Juha: Kuuluisa Taganka-teatteri tuli vierailulle Turkuun 1980-luvun alussa. Rikos ja rangaistus -näytelmään tarvittiin 10-vuotiasta pikkupoikaa, ja Samuli pyydettiin mukaan. Pikkusisko Sanna totesi tomerasti: ”Mää haluan kans ja mää menen!” Vanha venäläisnäyttelijätär ihastui Sannaan, joten molemmat lapset päätyivät pieniin rooleihin. Lapseni ovat näytelleet kuuluisan Juri Ljubimovin ohjauksessa, minä en koskaan!

Hankaussähköä

”Samppa oli kilteistä kiltein – siis lapsena”, Juha Muje naljailee. © Laura Vesa

Samuli alkoi ottaa isän kanssa yhteen vasta opiskeluvuosina. Satunnaisesta nokkapokasta huolimatta tiivis yhteys on säilynyt. Joka toinen päivä Samuli soittaa isälle tai äidille. Kolmen päivän hiljaiselo on jo ihme.

Mistä puhut isän kanssa?

Samuli: Kerromme arkisia kuulumisia ja puhumme säästä.

Juha: Ensimmäiset opiskeluvuodet ovat nuorelle iso myllerrys. Sampan kontakti vanhempiin säilyi silloinkin. Jos oli paha paikka, Samppa soitti kotiin, tosin äidille.

Samuli: Saatoin purkaa mieltäni, jos tyttöystävä oli jättänyt.

Millaisia yhteenottonne ovat?

Juha: Parikymmentä vuotta sitten lähinnä henkisen napanuoran katkaisua: ei suurta ristiriitaa, vaan luonnollista itsenäistymistä. Täytyy isä jossain vaiheessa peitota.

Samuli: Kun minulle tuli lapsia, isän ja äidin suhtautuminen minuun muuttui. Ei sitä osaa tarkemmin kuvailla.

Juha: Omat lapset tuovat mieheen vähän urosleijonaa: ”Hei, älä puutu tähän!” Emme me Pinken kanssa niin hirveästi puuttuneetkaan.

Uskallatko neuvoa poikaasi?

Juha: En anna paljon neuvoja. Eikä kärsikään, koska se menee kuitenkin jotenkin vinoon. Olemme molemmat sen verran aggressiivisia, että voisi tulla turhaa sanomista.

Mistä rähisette?

Juha: Yleensä ihan epäolennaisista. Vaikka siitä, että toinen kompastelee mökin kynnykseen. On pakko ärähtää, että etkö sinä pystyssä pysy!

Samuli: Ikävä kyllä kiihdyn itsekin nopeasti. Lopulta äiti tulee ja rauhoittaa tilanteen sanomalla, että eihän tuossa ole tolkun hiventä. Ulkopuolisen korvaan tilanne ei varmaan kuulosta hirveän kivalta.

Juha: Välillämme on hankaussähköä, joka välillä purkautuu ilmoille. Mujeen suku on aika aggressiivista, lauhkea isänikin osasi kiihtyä. Kiihdymme ja lepymme nopeasti. Kun riitelemme, emme pyytele anteeksi vaan annamme tilanteen tyyntyä ja kuulostelemme seuraavia äänensävyjä. Pian toinen sanoo leppoisasti, että mennäänkö puita hakemaan.

Toiselta opittua – pojaltaan Juha Muje pyrki oppimaan sosiaalisuutta

Samuli ja Juha Muje vakuuttelevat, että Mujeen suku on aggressiivista. Kohtaamista Samulin työpaikalla Tampereen Työväen Teatterissa kannattelee kuitenkin lämmin huumori. © Laura Vesa

Juha on välittänyt Samulille ajatuksen tiukasta työmoraalista. Molemmat tulevat töihin valmistautuneena ja ajallaan. Pojaltaan Juha yrittää oppia sosiaalisuutta – edes vähän.

Samuli: 90-luvun puolivälissä olimme käymässä Työviksellä. Käytävälle kertyi suma ihmisiä, ja joku kehotti oikaisemaan keittiön läpi ulos. Isä sanoi, että ei me mennä toisten työpaikalle söhläämään, heillä on varmasti kiire. Muistan sen aina. Esimerkillään hän opetti toisten kunnioittamista.

Juha: Yritän opetella Sampalta sosiaalisuutta, hän on maailman sosiaalisin. Minulla on tuttavia, mutta ystäviä vain vähän. Olen erakoitumassa. Hakeudun pois laumoista ja kieltäydyn turhista menoista.

Samuli: Parhaisiin kavereihin pidän yhteyttä päivittäin. Jos menee pari päivää, pojat kyselevät, mikä ongelma Tampereella on. Soittelen myös työkavereille ja tapaan heitä vapaa-ajalla.

Juha: Minun on helpompi puhua vieraan kuin tutun kanssa. Tuntematonta ei välttämättä tapaa enää uudestaan. Kun teetimme sisävessan mökille, höpöttelin asiasta Someron viinakaupan myyjälle. Seuraavalla kerralla hän kysyi, löytyikö se pönttö.

Samuli: Viihdyn porukassa, tykkään kehitellä typeryyksiä ja tehdä itseni naurunalaiseksi. Minun pitäisi ehkä oppia olemaan yksin.

Juha Muje – lempeä ja lellivä ukki

Juhalla on Tampereella kaksi pojanpoikaa ja Espoossa kaksi tyttärentytärtä.

Millainen Juha on ukkina?

Samuli: Lempeä. Lellii välillä liikaa – ostaa limpparia, vie Särkänniemeen ja ties minne. Hän jaksaa touhuta poikien kanssa, ja heillä on omat rutiinit. Klapikonehomma on heidän yhteinen puuhansa mökillä. Juha ei ole koskaan ärähtänyt pojille.

Juha: Miten heille voisi ärähtää! Väinö on niin iloinen poika ja Severi todella hienotunteinen. Minulla oli paljon töitä, kun he olivat vauvoja. Harmittaa, etten nähnyt puheen oppimisen ja ensimmäisten askelten ihmettä.

Juttu on julkaistu alun perin Viva-lehdessä nro 2/2016.