Juha Kauppinen: Pelikielto kaivoi koulupojista ulkoilevia urheilijoita

Asetin kuukauden pelikiellon ala-asteen viimeisiä luokkia käyville pojilleni. Ei pelejä tabletilla, konsolilla, eikä kännykällä. Tuttuni ihmetteli, miten valvon kieltoa. Hyvä pointti – ehkä pojat onnistuvat kännyillään pelaamaan jokusen pelin salaa. Mutta ei se ole iso vahinko.

Eikö tuo ole julma metodi, tuttu kysyi seuraavaksi.

On, mutta en osaa muita. Peliajat eivät meillä toimi. Julistan täyskiellon kerran-pari vuodessa.

Poikien kunniaksi on sanottava, että he eivät ole pelinarkomaaneja. He pelaavat myös pihapelejä ja lautapelejä ja lukevat ennen nukkumaanmenoa kirjoja ja Aku Ankkoja.

Ongelma kännykkäpeleissä ja vastaavissa on, että ne täyttävät jokaisen luppohetken. Mieli ei pysähdy eikä mielikuvitus pääse versomaan. Haluan katkaista pelikierteen, saada lasten ajatukset harhailemaan muualle kuin digimaailmaan. Tiedän, olen dinosaurus, mutta näillä mennään.

Digi tunkee kaikkialle, ja sitä pidetään yhä laajemmin vain hyvänä asiana.

Joku vaatii pikkulapsille ohjelmointia opetettavaksi. Luotettavalta taholta kuulin rehtorista, jonka mukaan sijaisia ei palkata, vaan sen sijaan hankitaan kouluun lisää laitteita.

Eikä tämä ole pöyristyttävää, vaan nykyaikaa. Digi nousee oikean elämän rinnalle. Yhä useammalle oikea elämä on juuri digimaailmassa.

Taannoin haastattelin Seuraan yliopiston tutkijaa, joka kertoi, että opetus halutaan siirtää tableteille. Tässä on hyviäkin puolia, jos esimerkiksi hervoton koulukirjanvaihtorumba saadaan katkaistua.

Härveleiden lisäämistä kouluihin perustellaan sillä, että koulun pitää olla kiinnostava ja uskottava, tutkija sanoi. Että uskottavuus siis tulee näistä laitteista. Ok, en ala nyt kiistellä (vaikka olenkin eri mieltä).

Kysyin tutkijalta, että kun lapset tuijottavat ruutua tunteja jo kotona, niin onko paha silmille, jos he tuijottavat sitä vielä koko koulupäivänkin, esimerkiksi kahdeksan tuntia yhteensä? Niin, tätä ovat jotkut kysyneet, tutkija vastasi.

Ruutuajan käsitteestä on vaahdottu. Nytkö se hylätään?

Mitä poikien pelikielto on aiheuttanut? Osin tilalle on tullut elokuvia ja sarjoja, mutta ruutuaika on selvästi vähentynyt.

Olen puhunut poikien kanssa kiellosta ja sanonut, että en halua heidän minun mielikseni rakentavan jotain puumajaa tai lukevan Sinuhea. Haluan, että he innostuvat, löytävät useammin jotain mikä ei konsoli- tai kännykkäpeli. Näin on tapahtunut.

Futiskortit on levitetty lattialle. Pienempi pojista laatii niistä tähtikentällisiä. Kellarista kuuluu räminää. Pojat laukovat sählymaalin ala- ja yläkulmista juomatölkkejä. Kun tulemme kyliltä kotiin, pojat ottavat mailat ja painuvat sisällä käymättä pihalle pelaamaan. Aika urheiluvetoista, mutta olkoon.

Nyt mietin samaa kuin edellisilläkin kerroilla: kuinka tätä saisi lisää niihin kuukausiin kun kielto ei ole voimassa?

Ehkä vielä jonain päivänä sovimme peliajoista.