Tyylituomari: Juha Tapio – jumalainen ääni, tavallisen kuolevaisen tyyli

Mutta kun Juha Tapio lauloi, juustot jäivät lautaselle ja karkit pysähtyvät kurkkuun.

Tapio esitti Laura Närhen kappaleen Child is my name. Vähän ennen puoliväliä hän lauloi: Its gona hap-pen.

Hap-pen.

Viimeistään toisen tavun kohdalla paljastui Juha Tapion ihmeellinen lahja tarttua lauluun, silputa kipale rosolliksi ja poimia kulhosta oma sekoituksensa – ja esittää se rohkeasti suuren taiteilijan lailla ilman maneereita, kikkoja tai kiehkuroita.

Tällä kerralla vieläpä englanniksi.

Kun hän laulaa Vain elämää -ohjelmassa, elämä ei ole vain elämää. Se on pikkuisen elämää suurempaa.

Miksiköhän? Ei se varmaankaan johdu hänen uskostaan tai gospel-laulajan taustastaan, vaan yhdistelmästä, johon kuluvat kauniit silmät, jykevä leuka ja komia pohjalaismiehen vartalo. Sekä tietysti ääni ja imago.

Juha Tapio vaikuttaa aidolta, vilpittömältä ja haavoittuvalta, mutta on esiintyjänä vuorenvarma. Jokainen sävel, jokainen kitaran kosketus.

Siksi katsoja tuskin muistaa, että hän laulaa jossain Satulinnassa kummallisten lavasteiden keskellä pukeutuneena kuin maalaiskaraoken isäntä.

* * *

Juha Tapio on pitkä ja hoikka, ja hänellä ovat raamit kuin miesmallilla. Pukeutumisessakin perusasiat ovat siinä mielessä kunnossa, että hän osaa käyttää oikean kokoisia vaatteita – luojalle kiitos.

Toisinaan hän on onnistunut muutenkin. Hänellä on ainakin yksi hyvin istuva tumma puku ja kaunis siniharmaa neule, jonka shaalikauluksen sulkee suuri puunappi.

Hän käyttää usein liivejä ja pitkähihaisia trikoopaitoja. Ovathan ne vähän Jon Bon Jovia vuodelta 1993, mutta annetaan anteeksi, kun Juha Tapio näyttää niissä aika seksikkäältä.

Se yksi vaaleansininen farkkupaitakin on tosi kiva, mutta ilman alla olevaa bändipaitaa. Kun iho vilahtaa, se on eroottista, Juha.

Eikä enää sitä mustaa puvuntakkia, jossa on nahkakaulukset! Eikä nahkatakkia, jossa on ravimiesten leikkaukset. Ei kauluspaitoja, joiden rintamuksissa lukee jotain niin kuin baarityöntekijöillä. Eikä collegehuppareita tai printtiteepaitoja. Ne ovat nuorten juttuja.

Jospa tilalle toisi kesäksi rennoksi pestyjä pellavapaitoja, ja talveksi klassisia tikkitakkeja, laadukkaita neuleita, ja vaikka valkoisia tennareita.

Toki tyylin päivityksessä kannattaa pitää nöyrästi hattu kourassa. Paketista ei saa tehdä liian jumalaista, ettei yhteys yleisöön katkea.

Eikä Juha Tapio ole esiintyjä, jonka tarvitsisi rakentaa vaatteilla roolia. Hän ei kaipaa suuria pulisonkeja niin kuin Elvis tai paljettitakkeja niin kuin Danny.

Hän on kitaran kielen verran lähempänä tavallista ihmistä.

* * *

Lopuksi tekisi mieli silittää Juha Tapion kaljua, sillä harvoin nuorelle miehelle sopii kalju yhtä hyvin. Hiukset hänelle eivät oikein istuneetkaan, ja kaljun myötä Juha Tapiosta tuli miehekkäämpi, veistoksellisempi ja jotenkin puhtaampi. Lavan tummaa taustaa vasten kalju toimii sitä paitsi kuin naisesiintyjien vaaleat hiukset – se hohtaa taivaallista valoa.

[nggallery id=99]