Ukrainalainen Jeva Skaletska, 12, pakeni Harkovan taisteluiden keskeltä – ”Pommisuojassa mietin, onko tämä pahaa unta, josta voi herätä?”
12-vuotias ukrainalainen Jeva pääsi pakenemaan isoäitinsä kanssa keskeltä Harkovan taisteluita ja pommituksia. Hänen päiväkirjansa pohjalta julkaistiin joulukuun alussa kirja, joka kuvaa tunnelmia sodan alkuviikoilta lapsen näkökulmasta.
Jeva Skaletska kirjoitti kirjan kokemuksistaan Venäjän aloittamassa sodassa Ukrainassa.
Ukrainalainen Jeva Skaletska, 12, tietää miltä tuntuu herätä sodan alkamiseen.
24. helmikuuta hän havahtui sängystään, kun räjähdyksiä kuului ympäri hänen kotikaupunkiaan Harkovaa.
Jeva on elänyt pikkulapsesta saakka kahdestaan isoäitinsä Irinan kanssa. Tytön arki Harkovassa ennen sotaa oli mukavaa mutta kiireistä.
”Lapsuuteni on ollut tosi hyvä, minulla oli paljon harrastuksia ja pärjäsin mukavasti koulussa. Mielestäni koulunkäynti oli aika vaativaa, ja läksyihin meni paljon aikaa. Kerran viikossa kävin pianotunneilla ja kaksi kertaa viikossa englannin kielen kursseilla”, Jeva Skaletska kertoo.
Hän kertoo huomanneensa jo muutaman vuoden ennen sotaa, että mediassa puhuttiin paljon maiden välien olevan hyvin kireät.
”Ennen sotaa televisiossa ja lehdissä puhuttiin, että Venäjän ja Ukrainan välit ovat hyvin jännittyneet ja huonot. Mutta en puhunut siitä ystävieni kanssa, sillä emme voineet uskoa, että se oikeasti voisi johtaa sotaan.”
Jeva ystävineen keskittyi arkipäivään ja sen ongelmiin. Koulutehtävistä selviäminenkin tuntui aivan riittävältä puuhalta.
”Me puhumme arkikielenä venäjää, meillä on sukulaisia ja ystäviä Venäjällä. Sodan mahdollisuus tuntui aivan uskomattomalta.”
Kyyneleitä pommisuojassa – ”Selviänkö minä, milloin tämä loppuu?”
Kun ensimmäiset pommit putosivat Harkovaan, ukrainalainen Jeva mietti, onko tämä todella totta.
”Vasta kun pommeja alkoi pudota, pystyi uskomaan, että sota todella alkaa, mutta vielä silloinkin sitä oli vaikea käsittää.”
Jeva ja Irina pakenivat asuinkerrostalonsa pommisuojaan. Sodan neljäntenä päivänä venäläiset sotilaat tunkeutuivat syvälle Harkovaan, mutta raivoisissa tulitaisteluissa ukrainalaiset onnistuivat työntämään hyökkääjät takaisin.
Taisteluihin osallistui ukrainalaissotilaiden lisäksi runsaasti myös harkovalaisia vapaaehtoisia maanpuolustusjoukkoja.
”Tiesin, että sota on hirveä asia ja ihmisiä kuolee ja joidenkin täytyy lähteä sotaa pakoon, mutta en tiennyt, miltä se tuntuu. Ei sitä voi edes kunnolla selittää, että miltä tuntuu istua pommisuojassa, kuunnella räjähdyksiä ja miettiä, että selviänkö minä ja milloin tämä loppuu.”
Pommien pudotessa paniikki valtasi mielen, Jevan kädet tärisivät ja kyyneleet valuivat poskille. Mielessä pyörivät ajatukset, tapahtuuko tämä todella hänelle – onko tämä pahaa unta, josta voi herätä.
Kharkiv. A dump of russian projectiles and missiles that have been destroying this city for past 9 month. We could not even imagine such a thing.
We will do everything to prevent this tumor from devouring the whole world.
📸 @Liberov pic.twitter.com/onBYBD6syq— Defense of Ukraine (@DefenceU) December 4, 2022
Huoli koulukavereista
Jeva toivoo tulevaisuudelta rauhaa Ukrainaan ja kaikkialle maailmaan.
Jevan luokan oppilaiden chat-ryhmä on ollut ahkerassa käytössä jo ennen sotaa, ja on yhä tärkeä yhteydenpitoväline. Osa luokan oppilaista on nyt ympäri Eurooppaa, osa Ukrainan länsiosissa ja jotkut ovat asuneet kotikaupungissaan Harkovassa koko sodan ajan.
”Olemme aina lähettäneet ryhmään vitsejä ja hauskoja kuvia. Jatkoimme sitä myös sodan aikana. Pommitusten aikana pelkäsimme, mutta moni laittoi ryhmään silti hassuja juttuja. Tietysti jaoimme myös tietoa siitä, mitä näemme ja kuulemme.”
Sodan aikana Ukrainan perusopetusjärjestelmä on siirtynyt monin osin verkkoon. Lasten koulunkäyntiä pyritään jatkamaan mahdollisuuksien mukaan. Kaikki voivat periaatteessa suorittaa oppitunteja etänä tietokoneen avulla, mutta alati pahenevat sähkökatkot ovat tehneet koulunkäynnin vaikeaksi.
”Kun yhä Harkovassa olevat kaverit pääsevät kirjoittamaan ryhmään, he kertovat, että pulaa on sekä sähköstä, vedestä että lämmöstä. Ja että joka päivä tulee vain kylmempi. He pelkäävät – ja totta kai minä pelkään heidän puolestaan.”
Elämä yhdessä matkalaukussa
Sodan kolmantenatoista päivänä Jeva ja Irina pääsivät junalla Ukrainasta Unkariin. Junan pääteasema oli Unkarin pääkaupunki Budapest.
”Se oli ensimmäinen kerta, kun olin EU:ssa. Päivä tuntui yllättävältä, vaikuttavalta ja ihanalta. Unkarin puolella kaikki oli niin erilaista kuin sotaa käyvässä Ukrainassa. Autot ja ihmiset kulkivat joka puolella normaaliin tapaan.”
Budapestiin Jeva ja Irina saapuivat mukanaan vain yksi matkalaukku. Siinä oli kaikki, mitä he ehtivät ottaa Harkovasta lähtiessään.
Lähtö oli kiireinen.
”Otin mukaan läppärini ja tablettini, mutta unohdin latausjohdon kotiin. Myöhemmin unohdin puhelimeni virtajohdon pommisuojaan. Päiväkirjani otin, ja vähän piirustuspaperia. Vaatteita oli vain ne, mitä oli yllämme.”
”Ennen sotaa Harkova oli yksi Euroopan kauneimmista kaupungeista. Jouluisin keskustan eräälle torille on pystytetty valtava joulukuusi, joka käsittääkseni oli Euroopan suurin joulukuusi. Joskus talvisin satoi lunta, ja silloin hiihdimme. Vietin paljon aikaani ystävieni kanssa keskustan puistoissa.”
Kharkiv last year
The city is brutally shelled by Russians for many months now pic.twitter.com/g7eFEWtGe4
— Anton Gerashchenko (@Gerashchenko_en) December 3, 2022
Ette tiedä, mitä sota on -kirja perustuu Jevan päiväkirjamerkintöihin
Joulukuun alussa Jevan kokemuksista ja ajatuksista sodan keskellä julkaistiin kirja nimeltä Ette tiedä mitä sota on (Otava). Teos perustuu Jevan päiväkirjamerkintöihin, jotka tuovat esiin tavallisen lapsen näkökulman käsittämättömien tapahtumien melskeessä.
Jeva seuraa uutisia Ukrainan tapahtumista päivittäin, vaikka uutiskuvien näkeminen tuhotuista taloista ja kaupungeista on vaikeaa.
”Näitä kaupunkeja on rakennettu satoja vuosia. Nyt moni on tuhottu hetkessä. On surullista, että rakentaminen kestää niin paljon pidempään kuin tuhoaminen.”
Jeva Skaletska ja alkuperäinen päiväkirja, jonka merkintöjen pohjalta tehtiin Ette tiedä mitä sota on -kirja. © Sampo Korhonen / Otavamedia
Omassa tulevaisuudessaan Jeva näkee opiskelua brittiläisessä yliopistossa, puhumista ja kirjoittamista rauhan puolesta sekä matkustamista ympäri maailmaa. Näitä asioita hän sanoo miettivänsä enemmän vasta vanhempana. Juuri nyt hän korostaa ajatuksiensa kärjessä olevan luokkakavereidensa hyvinvointi ja turvallisuus.
Vain yksi toive
Vaikka ukrainalainen taistelutahto ja päättäväisyys ovat inspiroineet ihmisiä kautta länsimaiden, Jeva ei puhu sodasta tai sen voittajista.
Tulevaisuudelle Jevalla on vain yksi toive.
”Toivon rauhaa Ukrainaan ja kaikkialle maailmaan. Sota on niin kauhea asia. Kaikki voivat olla onnellisia, kun saavutamme rauhan.”
Helsingissä toimittajia tapaamassa käynyt ukrainalainen Jeva toivoi suomalaisille ”rauhallista taivasta, jossa ei lennä ohjuksia eikä sotilaslentokoneita”.
”Suomalaisten kannattaa arvostaa arkista elämäänsä ja rauhaa. On uskomatonta, kuinka nopeasti se kaikki voi muuttua.”
Jeva Skaletskan Ette tiedä, mitä sota on kirjan julkaissut Otava kuuluu samaan konserniin Seuraa julkaisevan Otavamedian kanssa.
Lue myös: Volodymyr, 94, pakeni keväällä venäläisiä toista kertaa elämässään
Volodymyr katsoo vaieten venäläisten tekemää tuhoa Ukrainan puolesta taistelleiden ja kaatuneiden sotilaiden haudoilla. ”En tiedä, ovatko vaimoni ja äitini haudat säilyneet koskemattomina.”