Venäjä ei ole enää 2000-luvun valtio – Kirjailija Mihail Šiškin: ”Kielestäni on tullut murhaajien kieli”
Mihail Šiškin näkee Venäjän yhä selvemmin, kun ei enää asu maassa. Kirjailija ei koe kuuluvansa samaan kansaan Ukrainassa sotivien miesten kanssa.
Venäläiskirjailija Mihail Šiškin ei ole palannut Venäjälle vuoden 2014 jälkeen.
Kirjailija Mihail Šiškinin ase Ukrainan sotaa vastaan on ollut kirjoittaminen ja puhuminen. Hän kutsuu tätä henkilökohtaiseksi taistelukseen sotaa vastaan, koska hänellä ja Ukrainalla on yhteinen vihollinen: barbaarinen hallinto.
”Minulle taistelu Ukrainan vapaudesta on myös taistelu maailman kulttuurin puolesta. Kielestäni on tullut murhaajien kieli. Olen tuntenut jalkojeni alla koko elämäni vahvan venäläisen kulttuurin perustan, joka nyt puhallettiin pois.”
Kun puhutaan Venäjästä, täytyy määritellä, mitä Venäjää tarkoitetaan. Puhutaanko Šiškinin avoimesta ja demokratiaan pyrkivästä Venäjästä, vai niistä sadoista tuhansista venäläismiehistä, jotka tappavat mobilisaation seurauksena ukrainalaisia.
Šiškinin on vaikea käsittää, että he kuuluvat samaan kansaan. Hän käsittelee Venäjää suomennetussa esseekokoelmassaan Sota vai rauha – Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä (WSOY).
Uusi kotimaa auttoi näkemään Venäjän
Mihail Šiškin on asunut vuodesta 1995 vaimonsa kotimaassa, Sveitsissä. Ensin hän ei pystynyt kuvittelemaankaan, mistä venäläiskirjailija kirjoittaisi niin tylsässä maassa. Siitä, että raitiovaunu on myöhässä? Šiškin kysyy huvittuneena.
Turistinäkökulma oli kuitenkin pian historiaa, kun hän aloitti työt venäjän kielen tulkkina. Šiškin kuuli sellaisia tarinoita, joita ei olisi kuullut Venäjällä asuessaan.
Tarinoiden kanssa oli mahdoton elää yksin, joten hän kirjoitti ne ylös. Syntyi arvostelumenestys, Neidonhius (2015, WSOY).
”Jos asut vain omassa maassasi, on kuin asuisit kodissa ilman peilejä. Et voi nähdä itseäsi.”
Nöyryyttävä paluu Venäjälle
Mihail Šiškin sanoo, ettei voi palata enää Venäjälle. Päätös on henkilökohtainen: mies pysyi samana, mutta Venäjä muuttui – tai, Venäjä muutti pois 2000-luvulta, kuten kirjailija itse asian ilmaisi.
Edellisen kerran Šiškin kävi Venäjällä vuonna 2014. Euroopassa puhuttiin Venäjän hyökkäyksestä Krimille, mutta Venäjän kirjamessuilla kukaan ei puhunut sodasta. Šiškin sanoo olleensa ainoa, joka puhui esiintyessään sodasta.
”Se oli nöyryyttävää kaikille: minulle, lukijoille, maalle, kustantajille. En halunnut enää palata ja tuntea sitä nöyryytystä. En halua palata maahan, jossa ihmiset vaikenevat kaikkein tärkeimmästä asiasta.”
Mihail Šiškin ei tiedä, miksi media kutsuu Vladimir Putinia vielä presidentiksi. ”Olen vuosia yrittänyt selittää, että Putin on diktaattori. Hän on uusi Hitler.” © Evgeniya Frolkova
Vapaus ja oikeusvaltio, vai anarkia ja kaaos?
Länsimaat toivat aikoinaan ortodoksiselle Venäjälle ja sen rukoilevalle kansalle uusia käsitteitä: demokratiaa, vapautta ja oikeuksia tai vapaita vaaleja ei tunnettu Venäjällä aiemmin. Sisällissodan jälkeen alkoi kommunismi, ja valtio alkoi sensuroimaan kulttuuria uudelleen.
Šiškin sanoo, että koska silloin ei voinut kirjoittaa sitä, mitä todella ajattelee, venäläiseksi tyyliksi kehittyi asioiden ilmaisu vertauskuvin.
Nykyään puhutaan paljon cancel-kulttuurista, eli epämieluisien taiteilijoiden ja taiteen poistamisesta. Šiškinin mukaan Venäjän valtio on ollut maansa suurin canceloija. Kun valtio on ollut heikko, taide on kukoistanut. Näin oli 2000-luvun alussa, mutta myös hetken tsaarin jälkeen, vuonna 1917.
”Se oli vapautta ja oikeusvaltio meille, mutta 150 miljoonalle lukutaidottomalle talonpojalle se ei ollut oikeusvaltio. Heille se oli anarkiaa ja kaaosta. Historiallinen kokemus on opettanut venäläisille, että huono valta on parempi, kuin ei valtaa ollenkaan.”