Otitko TBE-rokotteen? Koronarokotteiden ja muiden rokotteiden välillä oltava jopa kahden viikon tauko – ”Varovaisuus on tarpeen”

Otitko punkkirokotteen? Lue, miten aiemmin saadut rokotteesi vaikuttavat siihen, milloin voit ottaa koronarokotteen. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek muistuttaa varovaisuuden korostuvan entisestään, kun Suomessakin aletaan valmistautua rokottamaan lapsia kesällä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koronarokotteiden ottajat ovat joutuneet perumaan aikojaan, sillä he ovat ottaneet muita rokotteita lähiaikoina.

Otitko punkkirokotteen? Lue, miten aiemmin saadut rokotteesi vaikuttavat siihen, milloin voit ottaa koronarokotteen. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek muistuttaa varovaisuuden korostuvan entisestään, kun Suomessakin aletaan valmistautua rokottamaan lapsia kesällä.
Teksti: Hertta-Mari Kaukonen

Koronarokotuspaikalla voi olla vastassa yllätys, koska sekä koronarokotteiden että puutiaisaivokuumerokotteiden eli TBE-rokotteiden sesonki on menossa nyt samaan aikaan. Esimerkiksi samalla viikolla saatu puutiaisaivokuumerokote voi estää ottamasta koronarokotusta.

Tilanne voi tulla vastaan, jos on saanut rokotteen alle kaksi viikkoa sitten. Hoitaja voi siis suositella tulemaan uudestaan koronapiikille viikon—kahden päästä.

Mistä tämä johtuu?

”Uusilla rokotteilla käyttökokemusta ei ole paljoa. Sen vuoksi varovaisuus on tarpeen”, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo.

Koronarokotteen ja puutiaisaivokuumerokotteen välissä suositellaan pidettäväksi 7—14 vuorokauden väliä. Mutta itse asiassa tämä suositus koskee kaikkia muitakin rokotteita eli sekä ennen koronarokotetta että sen jälkeen kannattaa pitää taukoa muiden rokotteiden ottamisessa.

”Se johtuu varovaisuusperiaatteesta. Suosittelemme väliä, jotta meillä ehtisi syntyä käsitys, millainen turvallisuusprofiili koronarokotteilla on muiden rokotteiden kanssa”, Nohynek sanoo.

Lue myös: Punkkirokote kannattaa ottaa jo alkukeväästä – Varaudu ajoissa puutiaisaivotulehdusta vastaan

Matkan takia voidaan joustaa ja rokote annetaan

Vähintään viikon turvaraja ei ole ehdoton jokaisen ihmisen kohdalla, vaan yksittäistapauksissa voidaan tarpeen mukaan joustaa.

”Jos on annettu TBE-rokote ja tullaan neljän vuorokauden kuluttua koronarokotukselle, voi olla ihan ok rokottaa. Toinen vaihtoehto voi olla, että ihminen ei viitsisi enää tulla paikalle. Silloin ihminen voi jäädä kokonaan ilman rokotetta ja turvallisuusperiaate on mennyt liian pitkälle”, Hanna Nohynek sanoo.

Pakottavasta syystä koronarokotteen voi saada jopa samana päivänä toisen rokotteen kanssa suosituksista huolimatta.

”Jos on matkalle lähtö tai muu vastaava tilanne, että rokotteita tarvitaan, silloin niitä annetaan jopa samanaikaisesti.”

Erityistä varovaisuutta tarvitaan kuitenkin elävien rokotteiden kanssa. Näitä ovat esimerkiksi rotavirusrokote, tuberkuloosirokote ja keltakuumerokote. Näitä ei voi antaa samaan aikaan muiden rokotteiden kanssa, vaan väliä muihin rokotteisiin pidetään yleensä 14 vuorokautta.

Mutta suurin osa rokotteista ei ole eläviä.

”Perusperiaate on, että ei-eläviä rokotteita voidaan antaa samanaikaisesti tai millä aikataululla tahansa. Siihen suurin osa koronarokotteistakin tulee menemään sitten, kun kokemusta on tullut tarpeeksi”, Nohynek kertoo.

Lasten rokottaminen vaatii varovaisuutta

Ensimmäiselle koronavirusrokotteelle on haettu myyntilupaa niin, että sitä saa rokottaa 12—15-vuotiaille lapsille.

”Jos myyntilupa tulee kesällä, meidän pitää valmistautua siihen. Lasten kanssa ollaan yleensä varovaisempia. Ennen kuin ryhdytään samanaikaiseen antoon, halutaan nähdä tarkasti tutkittua tietoa”, Hanna Nohynek sanoo.

Vasta kun käyttökokemusta kertyy enemmän, rokotteiden ”turvaväleistä” voidaan pikkuhiljaa luopua sekä lasten että aikuisten kohdalla.

”Mitä uudempi rokote on, sitä vähemmän siitä on yhteiskäyttötietoa. Näissä, joista on jo miljoonien annoksien kokemusta, väli ei ole enää niin tarpeellinen”, Nohynek sanoo.

Lue myös: Ylilääkäri Hanna Nohynek sairasti koronan – Ei voi vuoden jälkeenkään juoda kahvia

Hanna Nohynek

Hanna Nohynek on THL:n rokotusasioista vastaava ylilääkäri, jonka kasvot ovat viimeisen vuoden mittaan tulleet suomalaisille tutuiksi.

X