Kuka hoitaisi sinua kotona? – ”Kotihoitoa piinaa vakava työvoimapula ja töissä olevat hoitajat uupuvat”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Päätoimittaja Erkki Meriluoto. © Tommi Tuomi/Otavamedia
"Kotihoito on väylä sujuvaan arkeen. Tai olisi, jos vain sen tekijöitä riittäisi", Viva-lehden päätoimittaja Erkki Meriluoto kirjoittaa.

Oma koti kullan kallis, sanotaan. Kukapa ei haluaisi viettää elämänsä viimeisistä vuosista niin pitkään kotona kuin mahdollista, jos vain oma kunto ja vointi sen sallivat.

Monilla on onneksi yhä puoliso, lapset tai muu vahva tukipiiri, joka voi auttaa omien voimien hiipuessa. Osa jopa päätoimisena valintanaan.

Kotihoito kärsii työvoimapulasta

Entistä useampi asuu kuitenkin lopulta yksin, läheiset kaukana toisella paikkakunnalla. Tällöin kotihoito on väylä sujuvaan arkeen. Tai olisi, jos vain sen tekijöitä riittäisi.

Tänä kesänä on uutisoitu kotihoidon vakavasta työvoimapulasta. Esimerkiksi Yle kertoi, että pelkästään Helsingin, Tampereen, Turun ja Jyväskylän kesähoitajien vaje on peräti 500 työntekijää.

Ne, jotka töissä ovat, kuormittuvat entisestään. Sekä jatkuvan paikanvaihdon ja työn muun fyysisen raskauden vuoksi, mutta ennen kaikkea henkisen paineen takia. Vanhuksen luona ehtii tehdä vain pikavisiitin, vaikka tämä saattaisi tarvita apua monenlaisiin askareisiin ja ennen kaikkea saada juttuseuraa edes hieman pidemmäksi ajaksi.

Hoitajat ovat joutuneet tekemään tuplavuoroja, mikä tarkoittaa yli 14 tunnin työpäiviä. Esimiesten aika kuluu siihen, että järjestellään vuoroja ja soitellaan harvojen sijaisten perään jatkuvasti, tai houkutellaan töissä olevia ylitöihin.

Työvoimapulan taustalla on alan heikko arvostus ja palkkaus. Tekijöitä ei ole koulutettu tarpeeksi, koska vaihtuvuus vie tarpeekseen saaneita ihmisiä pois alan töistä.

Kuntouttava kotihoito avuksi

Ratkaisuja asiaan on onneksi olemassa. Ilman maahanmuuttajien kouluttamista hoitotyöhön emme selviäisi. Toinen on kuntouttava kotihoito.

Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla asuvien ikääntyneiden kotihoitoa vahvistetaan Oulun yliopiston GeroNursing Centren (GNC) ja POPsoten IKÄ-hankkeen yhteistyöllä. Vuoden 2021 loppuun mennessä 600–700 hoitotyön ammattilaista kehittää kuntoutumista edistävän hoitotyön osaamistaan täydennyskoulutuksella.

Tavoitteena on muuttaa passiivista hoitajalähtöistä hoitoa ­kohti ikääntyneen toimintakykyä lisäävää ja ylläpitävää toimintaa. Se auttaa asiakkaiden lisäksi lopulta myös hoitajia jaksamaan työssään paremmin.

Lue myös: Vanhuspalvelut kotona asuvalle – Näin ikäihminen ja muistisairas saa tarvitsemansa kotihoidon palvelut

Elokuun muhkea lukupaketti – upea Viva-lehti on ilmestynyt.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X