Peruukkien kulta-aikana herrojen päivittäinen ”toilettirituaali” alkoi kello 10 - Näin Kustaa H.J. Vilkuna tutki mennyttä maailmaa hiuskarvan varasta
Miesten ylelliset peruukit olivat muodissa 1600-luvulta 1800-luvun alkuun. Ehostautumiseen käytettiin tunteja ja peruukkeja värjättiin puuterilla valkoiseksi. Kun Ranskan suuri vallankumous katkaisi eliitin päät, päättyi myös peruukkien valtakausi.
Aurinkokuningas Ludvig XIV käytti peruukkia koko elämänsä ajan.
”Miksi ihmeessä sellaista kapistusta käytettiin? Merkityksetön esine 1600-luvun puolivälistä 1800-luvun alkuun kertoo lopulta paljon koko yhteiskunnasta”, Jyväskylän yliopiston Suomen historian professori Kustaa H.J. Vilkuna sanoo.
Professori on tutkinut miesten muotia pitkään. Vilkunan mielestä tutkijan velvollisuus on myös perehtyä asioihin, jotka ovat olleet arkisia ilmiöitä.
Peruukki on väline, jonka kautta tutkija on pystynyt lähestymään koko yhteiskunnan olemusta, kuten politiikkaa, taloutta ja moraalia. Erityisesti miesten peruukkitrendi on noussut isoon osaan Vilkunan syyskuussa julkaistavassa kirjassa Liiat hiuxet: miesten muodin kulttuurihistoria (Teos).
Englannin kuningas Kaarle II:lla (1630–1685) oli lukuisia aviottomia lapsia. Tulevan kuninkaan prinssi Charlesin molemmat vaimot, prinsessa Diana ja Cornwallin herttuatar Camilla, ovat Kaarlen jälkeläisiä. © Wikimedia Commons
Aurinkokuningas suunnannäyttäjänä
Peruukki teki läpimurtonsa Pariisissa. Kuningas Ludvig XIII halusi peittää kaljuuntumisensa, mutta trendi lähti kunnolla liikkeelle hänen poikansa ansiosta. Ensin aurinkokuninkaana tunnettu Ludvig XIV vihasi peruukkeja, pitäen niitä Vilkunan mukaan ”turhina ja ikävinä”.
Kun maskuliinisena pidetyn aurinkokuninkaan hiukset alkoivat harventua, hänkin turvautui peruukkiin.
”Samalla koko ranskalainen eliitti alkoi matkia kuningasta. Hiukset leikattiin lyhyeksi ja peruukkeja alettiin käyttää. Tapa levisi hirvittävän nopeasti koko läntiseen Eurooppaan ja Amerikkaan”, Kustaa H.J. Vilkuna kertoo.
Peruukkia perusteltiin myös käytännöllisyydellä. Ajateltiin, että hiukset on hyvä pitää lyhyenä, etteivät erilaiset syöpäläiset pesiydy niihin. Huoleton peruukki peitti lyhyet hiukset.
Ongelmaksi nousi muun muassa puuteri, jota käytettiin hikoilun vuoksi. Puuteria käytettiin niin paljon, että se kutsui syöpäläisiä luokseen. Näin oltiin Vilkunan mukaan samassa tilanteessa, mikä alun perin yritettiin estää.
Venäjän keisari Pietari II (1715–1730) ehti hallita vain reilun kahden vuoden ajan. Hän kuoli isorokkoon 14-vuotiaana. © Wikimedia Commons
Peruukit yhteiskunnan vedenjakajia ja statussymboleja
Peruukki toimi myös yhteiskunnan vedenjakajana. Peruukkeja ei ollut talonpoikien tai työväen päässä, mutta aatelistolla, porvaristolla ja papistolla kyllä. Pohjolassa papisto tosin suhtautui peruukkeihin pitkään nuivasti.
Peruukin pystyi näkemään statussymbolina – piti olla välineitä ja pari tuntia päivässä aikaa ehostautua. Herrojen ”toilettirituaali” alkoi aamupäivällä kello 10. Silloin ajeltiin leuka, laitettiin peruukki tai peruukkia muistuttava kampaus kuntoon, puuteroitiin ja hajustettiin itsensä.
Aika ei kuitenkaan mennyt hukkaan: samaan aikaan pidettiin audiensseja ja hoidettiin juoksevia asioita. Herrasmiestä tultiin tapaamaan.
Puuterointia varten oli kehitetty tarkoitukseen soveltuvat puuterituolit, jotka olivat käsinojallisia, liikuteltavia tuoleja, joissa saattoi olla jopa pyörät.
”Aika käytettiin eräänlaiseen toimistotyöhön. Puuterituolit itseasiassa muuttuivat konttorituoleiksi. Puuterituoleista alettiin jo osittain puhumaan konttorituoleina 1700-luvun loppupuolella. Minäkin ostin huutokaupasta itselleni sellaisen Ruotsista. Siinä todellakin on pyörät ja muistuttaa merkittävällä tavalla konttorituolia. Monet asiat ovat säilyneet, vaikka emme sitä tiedäkään”, Vilkuna huomauttaa.
Franz Laktanz Firmianin kuuluisa maalaus Mann mit Rotwein (suomeksi punaviinin juoja) sijaitsee Salzburgin museossa. © Wikimedia Commons
Messinkilankaa ja puuteria
Ensimmäiset peruukit muistuttivat miehen luonnollisia hiuksia. Barokkiperuukit olivat pidempiä ja kiharrettuja. Espanjalaiset ja ranskalaiset allonge-peruukit ulottuivat jopa ristiselkään. Tällainen peruukki nähtiin aurinkokuninkaan lisäksi myös Englannin kuningas Kaarle II:lla.
Rokokooajalle siirryttäessä peruukit eivät olleet enää niin näyttäviä. Mitta lyheni ja niistä tuli Vilkunan mukaan ”sievempiä”. Sivussa oli usein kiehkurat ja takahiukset asetettiin pussiin tai ruusukkeella piiskaksi.
Peruukkeja tehtiin eri materiaaleista. Vanhan naisen valkoiset hiukset olivat arvostetuinta materiaalia, mutta oikeat hiukset olivat muutenkin arvokkaita ja raaka-aineena kalleimpia. Halvempia peruukkeja tehtiin pukin karvoista ja hevosen jouhista.
Olemassa oli myös lammaskarvaperuukkeja, joiden Vilkuna uskoo muistuttaneen enemmän turkishattua. Jopa messinkilangasta tehtiin peruukkeja, koska messinkiä osattiin valmistaa niin hienoksi ja ohueksi.
Se, miksi valkoista väriä arvostettiin eniten, on arvoitus.
”Se varmasti näytti hienoimmalta. Alun perin peruukin piti olla luonnollisen oloinen, valkoinen muutti sen tavallaan luonnottomaksi. Erottui, että tämä todellakin on peruukki. Oli peruukin alkuperäinen väri mikä hyvänsä, niin puuterilla värjättiin sitä”, Vilkuna kertoo.
Englantilainen, kuninkaallisen laivaston kapteeni, Robert Mann (1748–1813) taisteli Yhdysvaltain vapaussodassa ja Ranskan vallankumoussodissa. © Wikimedia Commons
Muoti on matkimista
”Tänä päivänäkin muoti perustuu siihen, että joku aloittaa sen. Jotakuta ihaillaan ja ihailtua aletaan seuraamaan”, Vilkuna sanoo.
Tutkijan mukaan kaljuutta pidettiin sairautena. Monilla hiustenlähtöön vaikuttivat kuitenkin perintötekijät. Kaljuus oli hävettävä piirre, jonka takia se pyrittiin peittämään peruukilla, mikäli yhteiskuntaluokka sen mahdollisti.
”Siitä on hauska poikkeus. Utsjoen kirkkoväärtinä oli noin vuonna 1820 talonpoika Samuel Laiti, joka verhosi täysin kaljun päänsä peruukilla siinä vaiheessa, kun ketkään muut eivät enää peruukkia käyttäneet. Laiti kuului siihen joukkoon, joka ei olisi 50 vuotta aiemmin voinut kuvitellakaan laittavansa peruukkia päähänsä. Tavallaan silloin peruukista tuli se, mikä se on nykyään.”
Vallankumous vei peruukit
Kun peruukkiaikakausi läheni loppuaan, muotina oli, että peruukki näyttäisi mahdollisimman luonnolliselta tukalta.
Erityisesti nuoret miehet alkoivat luopua peruukeista 1700-luvun lopulla: kasvatettiin mieluummin pitkät hiukset, jotka muotoiltiin muistuttamaan peruukkia.
Peruukkitrendi alkoi Ranskasta ja siellä se myös loppui Ranskan vallankumouksen jälkeen.
Vallankumoukselliset sanskulotit eivät käyttäneet peruukkeja, jotka nähtiin Vilkunan mukaan kauloja katkottavan eliitin tunnusmerkkinä, eikä eliitin turhamaiseen tapaan ollut enää paluuta.
”Peruukit hävisivät myös Pohjolasta melko lailla tyyten. Muutamissa Länsi-Euroopan maissa, kuten Hollannissa ja Englannissa, virkaperuukki säilyi edelleen tuomareilla, professorikunnalla ja yliopisto-opettajilla, jotka muuten olivat täällä Pohjolassakin viimeisiä peruukin kantajia”, Kustaa H.J. Vilkuna sanoo.
”Oli hauska tutkia sellaista, mille ei näytä tämän päivän näkökulmasta olevan mitään järjellistä syytä”, sanoo Jyväskylän yliopiston Suomen historian professori Kustaa H.J. Vilkuna, joka on kirjoittanut miesten peruukeista kirjan. Kuva: Jyväskylän yliopisto
Lue myös: Näin se käy: Rento, mutta silti skarppi pukeutumistyyli miehelle