Aikuiset tuijottavat, kaverit ymmärtävät – Alopecia vei Monan hiukset jo lapsena

Jaa artikkeliTilaa Seura
Mona Holman saa tämän vuoden aikana toisenkin peruukin. Se pysyy päässä vaikka temppuillessa, mutta Mona ei osaa vielä sanoa, tuleeko se käyttöön myös cheerleadingissä.
Mona Holman saa tämän vuoden aikana toisenkin peruukin. Se pysyy päässä vaikka temppuillessa, mutta Mona ei osaa vielä sanoa, tuleeko se käyttöön myös cheerleadingissä. © Pekka Nieminen/Otavamedia
Mona Holman oli vain seitsemänvuotias, kun kampaaja huomasi takaraivolla kaljuja kohtia. Lopulta alopecia, eli pälvikalju, vei kaikki hiukset.

Vantaalainen Mona Holman, 13, ei enää muista, miltä se tuntui, kun hiukset alkoivat hiljalleen lähteä. Kun hiusten lähtövauhti yllättäen kiihtyi, hän pelästyi; ei sitä, miltä näyttää ilman hiuksia, vaan sitä, että joku alkaa kiusata.

Pälvikalju paljastui kampaajalla

”Hiukseni olivat aina olleet ohuet. Äiti on kertonut, että olin seitsemänvuotias, kun kampaaja huomasi takaraivollani kaljuja kohtia. Itse en sitä enää muista.”

Ihotautilääkärin diagnoosi – Alopecia

”Menimme nopeasti yleislääkärin vastaanotolle. Hän ei osannut auttaa, joten varasimme ajan ihotautilääkärille. Sain alopecia-diagnoosin oikeastaan heti.

En muista, millaisia ajatuksia se minussa herätti, sillä olin vielä niin nuori. Äidillä oli tapana ottaa kuvia, joita vertailemalla näimme, miten paljon ja mistä kohdista hiuksia lähtee. Ehkä joskus 10-vuotiaana äidin otta­mia kuvia katsellessa tajusin kunnolla, millaisesta sairaudesta on oikein kyse.

Hiukseni lähtivät lopulta niin, että takaraivolla oli enää pieni tupsu. Se näytti hassulta, joten viime jouluna leikka­simme sen pois. Kesällä kulmakarvani alkoivat lähteä ja nyt ne ovat lähteneet kokonaan. Olemme menossa laittamaan minulle kulmat kestopigmentoinnilla.”

”En enää edes halua, että hiukset kasvavat takaisin”

”Hoidoksi minulle määrättiin päänahkaan hierottavaa kortisonirasvaa. Se ei auttanut. Sen lisäksi käytin päänahkaa aktivoivaa shampoota, mutta siitäkään ei ollut hyötyä. Nyt käytössä on ebastiinia sisältävä allergialääke.

Keväällä aloitin gluteenittoman ruokavalion. Äidin tuttu oli kertonut, että hänen tytärtään se oli auttanut, joten mekin päätimme testata sitä.

Ruokavalion noudattaminen ei ole kovinkaan vaikeaa. Välillä mieleni tekee syödä joitakin herkkuja, joita kotona on. Pyrin silti noudattamaan ruokavaliota tarkkaan. Syön kyllä sellaisia tuotteita, joissa lukee, että ne saattavat sisältää gluteenia.

Kun hiuksia alkoi viime syksynä lähteä nopeasti ja paljon, surin sitä, että minulla on tämä alopecia. Säikähdin, ja koko juttu tuntui jotenkin pelottavalta. Eniten pelkäsin, että minua aletaan kiusata.

Joitakin satunnaisia huuteluita lukuun ottamatta minua ei kuitenkaan ole koskaan kiusattu. Eräs tuttu poika haukkui minua kerran koulussa kaljurotaksi. Onneksi hän ei jatkanut sitä. Luulen, että isoveljeni sanoi hänelle asiasta jotakin.

Aika on auttanut, eikä sairaus enää tee minua surulliseksi. En enää edes halua, että hiukset kasvavat takaisin. Se hiusten lähdön ja kasvun välinen vaihe ei ole kiva.

Kulmakarvat haluaisin takaisin, ja toivon kovasti, että ripset eivät koskaan lähde.”

”Alopecia on minulle ihan normaali asia”

”Sain peruukin vuosi sitten. Käytän sitä koulussa ja y­leensä silloin, kun liikun julkisilla paikoilla. Kotona en pe­ruukkia käytä, sillä se on kuuma ja aiheut­taa päänahan kutinaa.

En käytä peruukkia myöskään cheerleading-harjoituksissa tai -kilpailuissa. Joukkuekaverit ovat tottuneet siihen, että minulla ei ole hiuksia, eikä kukaan koskaan sano asiasta mitään.

Lapset tulevat kysymään suoraan, miksi olen kalju ja kerron sen heille. Useimmiten luullaan, että minulla on syöpä. Aikuiset eivät kysy, he vain tuijottavat. Se on tosi ärsyttävää. Tekisi mieli kysyä, onko tuijottajalla jotakin asiaa. Mutta en koskaan tee niin. En uskalla ja olen vain niin, kuin en huomaisi tuijo­tusta.

Alopecia on minulle ihan normaali asia. Se ei enää haittaa, etenkin kun olen huomannut, että minua ei kiusata sen takia.

Cheerleadingissä minulle ei voi tehdä kisakampausta, mutta muuten sairaus ei juurikaan vaikuta elämääni. Se on opettanut minut ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta. Jos näen jonkun esimerkiksi pyörätuolissa, en koskaan tuijota. Tiedän kokemuksesta, miten epämiellyttävää se on.”

Elimistön erehdys

1. Alopecia areata eli pälvi­kalju tarkoittaa hiusten, joskus myös muiden ihokarvojen irtoamista tarkkarajaiselta alueelta, kun elimistö erehtyy muodostamaan vasta-aineita hiusnystyä vastaan.

2. ”Usein lapsella tai nuorella on myös atooppista ihottumaa tai allergioita ennen pälvikaljun ilmaantumista. Mitä nuorempana pälvikalju tulee, sitä todennäköisemmin se uusii elämän aikana. Pälvikalju on harvinaisempi lapsilla kuin aikuisilla”, kertoo ihotautien ja allergolo­gian erikoislääkäri Laura Rehn.

3. Hoidossa käytetään kortisonia, minoksidia ja muun muassa herkistyshoitoa eli ­immunoterapiaaa. Hoitojen ­teho on vaihteleva.

Lue myös: ”Hiukseni lähtivät – mikään hoito ei tepsinyt” – Stressi laukaisi parantumattoman autoimmuunisairauden

X