Teetkö nettiostoksia ulkomailta? Näin lasket tullimaksut ja verot jo ennalta

Jaa artikkeliTilaa Seura
tullimaksut
Selvitimme, miten nettiostoksen lopullinen hinta muodostuu. © Aku Häyrinen/Tulli
Tilatessa EU:n ulkopuolelta tulee ottaa huomioon tullimaksut sekä arvonlisävero. Kokosimme linkit, jotka auttavat tilauksen kustannusten arvioinnissa.

Tullilaskurin avulla voi arvioida jo ennen nettitilausta, kuinka paljon tilattu tuote maksaa, kun siihen lisätään arvonlisänvero ja tullimaksut.

Tällä hetkellä EU:n ulkopuolelta toimitettavista lähetyksistä ei useimmiten tarvitse maksaa arvonlisäveroa tilauksista, joiden arvo on 22 euroa tai alle.

Pientilausten arvonlisäveron verovapaus kuitenkin poistuu EU:n ulkopuolelta tuoduilta tuotteilta heinäkuun 2021 alusta alkaen.

Hallitus on antanut uudistuksesta esityksen 25.2.2021. Heinäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen myös 0-22 euron arvoiset lähetykset on tullattava, ja niistä on maksettava arvonlisävero.

Lähes kaikkien tuotteiden arvonlisävero on 24 prosenttia, poikkeuksena muun muassa elintarvikkeet 14 % ja kirjat 10 %.

”Ravintolisiä tilatessa kannattaa olla erityisen tarkka”

Suomalaiset tilaavat yleisimmin esimerkiksi vaatteita, kosmetiikkaa, elektroniikkaa, auton ja moottoripyörien osia, koruja, leluja ja ravintolisiä.

Henkilöasiakkaiden asiointipalveluiden kehittämisestä vastaava tulliylitarkastaja Nadja Painokallio kehottaa olemaan erityisen tarkka ravintolisien kanssa, ettei vahingossa tee lääkerikkomusta.

Lääkkeiden tilaaminen ETA-alueen ulkopuolelta on kielletty. Eri maissa on eri määritelmät sille, mikä määritellään lääkkeeksi.

”Asiakkaan on hyvä tarkastaa Fimeasta, onko tuote määritelty lääkeaineeksi Suomessa. Esimerkiksi melatoniini voi olla haastava, sillä riippuu sen pitoisuudesta ja käyttöohjeistuksesta, onko se lääke vai ei”, Nadja Painokallio sanoo.

Tilaajan vastuulla on myös selvittää tilattavien tuotteiden mahdolliset tuontirajoitukset.

Maksut määräytyvät yleensä lähetysmaan mukaan

Suomalaiset tilaavat EU:n ulkopuolelta eniten Kiinasta ja Yhdysvalloista.

”Kiinasta tilataan todella paljon pieniä enintään 22 euron tilauksia, esimerkiksi kännykän kuoria. Heinäkuusta alkaen myös nämä tilaukset pitää tullata ja niistä pitää maksaa arvonlisävero”, Nadja Painokallio kertoo.

Tulliylitarkastaja Painokallio kertoo, että asiakas saattaa tilata Kiinasta myös tietämättään. Asiakas ajattelee ostavansa tuotteen EU:n sisältä, mutta todellisuudessa tuote tuleekin paljon kauempaa:

”Tilausmaalla ei ole merkitystä, vaan sillä, mistä tuote toimitetaan ja toimitetaanko se tullaamattomana. Asiakkaalle voi tulla yllätyskustannuksia, koska eurooppalaisen nettikaupan myyjä ei aina selkeästi kerro, että tuote toimitetaan esimerkiksi Kiinan keskusvarastolta.”

Muista tullimaksut ja Postin käsittelymaksu

Tullilaskuriin on lisätty myös Miten saan pakettini -toiminto. Valintojen mukaan räätälöityy muistilista asioista, jotka kannattaa tilatessa ja tullatessa huomioida.

Suomalaisten tilauksista noin 85 prosenttia on enintään 150 euron tilauksia, niihin ei tule tullimaksuja myöskään jatkossa, poikkeuksia lukuunottamatta. Arvonlisävero täytyy kuitenkin maksaa.

Painokallio kertoo, että asiakkaat luulevat usein, että tuote tullataan automaattisesti ja että sen tekee joku muu kuin lähetyksen vastaanottaja. Lähetyksen vastaanottaja on yleensä aina vastuussa lähetyksen tullauksesta.

”Kuljetusyrityksen, esimerkiksi Postin, rooli on ilmoittaa, kun lähetys on saapunut ja tullattavissa. Saadessaan saapumisilmoituksen, tulee tuote tullata Tullin palvelussa, myös toinen henkilö voi tehdä sen. Palvelun voi myös ostaa esimerkiksi Postilta”, Nadja Painokallio kertoo.

Tuliylitarkastaja painottaa, että tullaus on tärkeää tehdä kuljetusliikkeen ilmoittassa määräajassa, mikäli tullausta ei tehdä ajoissa, tilattu tuote palautuu lähettäjälle.

”Posti säilyttää pakettia 20 päivää, mutta osa pikarahtifirmoista huomattavasti vähemman aikaa”, Painokallio sanoo.

Tullauksen lisäksi asiakkaan tulee muistaa myös maksaa Postin käsittelymaksu, mikäli Posti on tilauksen toimittaja.

Lue myös: Tulli asetti myyntikieltoon viisi ekstraneitsytoliiviöljyä – Voiko hylättyjä oliiviöljyjä käyttää?

X