Donald Trumpin tukema QAnon leviää maailmalla – Suomalaispoliitikkojakin kiinnostaa pedofiilimetsästyksellä ja pelottelulla ratsastaminen

QAnon-liikehdintä on Suomessa edelleen pientä, mutta joukko kasvaa liittämällä muita samanmielisiä yhteisöjä itseensä. Populistipoliitikkoja kiinnostaa jo nyt, saisivatko he liikkeestä vetoapua itselleen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Q-liike yrittää Suomessakin luoda somessa ja jopa ulkomainonnalla mielikuvaa, että sen takana on isoja päättäjiä.

QAnon-liikehdintä on Suomessa edelleen pientä, mutta joukko kasvaa liittämällä muita samanmielisiä yhteisöjä itseensä. Populistipoliitikkoja kiinnostaa jo nyt, saisivatko he liikkeestä vetoapua itselleen.
(Päivitetty: )
Teksti:
Petri Jääskeläinen

Presidentti Donald Trumpin tukeman QAnon-hurmosliikkeen seuraajat ovat olleet tämän kesän ja syksyn aikana yhä näkyvämmin esillä julkisuudessa, sillä useat yhdysvaltalaiset poliitikot ovat ilmaisseet kannattavansa sitä. Esimerkiksi uusi kongressin esivaalien voittaja on liikkeen seuraaja.

Salaliittoteorian ytimessä on ajatus presidentin ja hänen joukkojensa taistelusta ”eliittiä” ja sen harjoittamaa lasten hyväksikäyttöä, salaista pedofiiliverkostoa vastaan. Keksityn päähahmon, anonyymin tietovuotaja Q:n viestintä perustuu eri verkkokeskusteluihin heiteltyihin kryptisiin viesteihin. Aktivistit tulkitsevat näitä profeetallisia katkelmia, liikkeen slangissa ”leivänmuruja” mieleisellään tavalla.

Tarinassa hyviksiä ovat Trumpin lisäksi muun muassa Vladimir Putin, pahiksia taas kaikki näiden käytöksen tai toiminnan arvostelijat, liian liberaalit kaikkien ihmisryhmien oikeuksien tai tasa-arvon kannattajat.

QAnonin tunnus yllätti taannoin mainostaululla Vantaalla. © Kuvakaappaus

QAnon on levinnyt muunnelmina ympäri maailmaa, myös Eurooppaan. Liikkeen suomalaisseuraajat ovat järjestäneet tapaamisia sekä ostaneet kaupunkien medianäytöiltä mainostilaa julkaistakseen salaliittoteorian viestejä, eikä kyse ole enää vain vinksahtaneesta verkkoyhteisöstä. Sen lonkerot alkavat näkyä jo suomalaisessa politiikassakin.

Mutta mikä on syy ja mikä seuraus?

Tutkijat eivät varmuudella tiedä, onko äärioikeistolaisia aatteita ajava liike syntynyt alun perin tukemaan tiettyjä poliitikkoja, vai ovatko populistipoliitikot vain valjastamassa heille hyödyllistä joukkoliikettä keppihevosekseen.

QAnon yhdistää eri elämänalojen disinformaation

QAnon on imenyt itseensä piirteitä lukuisista muista yhteisöistä, kuten astrologiaa, terveysgurujen oppeja, rokotevastaisuutta, 5G-teknologian uhkia ja avaruusolentoja.

”Tutkimuksen tekeminen”, kuten seuraajat googlailuaan, epämääräisten lähteiden selaamistaan ja meemien jakamistaan kutsuvat, tuovat todisteita Q:n oletetuille väitteille. Kaikki eivät edes lue nimettömän kirjoittajahahmon alkuperäisiä vihjeitä.

Liike laajenee ja kokoaa itseensä hyvin eri lähtökohdista nousevia ihmisiä julkkiksista aloitteleviin vloggaajiin, huolestuneista kansalaisista terveysvaikuttajiin ja maahanmuuton vastustajista hartaisiin uskovaisiin.

Q-liikkeen väki levittää innokkaasti ”todisteita” siitä että korona olisi huijausta. © Kuvakaappaus

Tällä hetkellä QAnon toimii Suomessa aktivistien kehyksenä, jolla maailman tapahtumat rajataan salaliittoteoriaan sopiviksi. Rakenteensa vuoksi QAnon toimii myös porttina, joka kuljettaa seuraajia eteenpäin toisten salaliittoteorioiden pariin.

Oman lusikkansa soppaan tuovat Johan Bäckmanin kaltaiset ammattimaiset disinformaation levittäjät. Bäckman pitää säännöllisesti Venäjä-iltoja QAnonin seuraajille, sillä yleisö on vastaanottavaista.

Samoin erilaisten uskomushoitojen tai vaihtoehtoisten terveysaatteiden levittäjät, kuten kohulääkäri Antti Heikkilä tai Maria Nordin, löytävät kiinnostuneita asiakkaita tästä yhteisöstä.

Todelliset tapahtumat sotketaan kuvitelmiin

Eräs keskeinen todiste Q:n seuraajille on heidän mielestään miljonääri Jeffrey Epsteinin ja hänen kumppaninsa Ghislaine Maxwellin harjoittama lasten seksuaalinen hyväksikäyttö.

Suomessa aatteen kannattajien mielissä vastaavaksi kiintopisteeksi on rakentunut Keskusrikospoliisin paljastama lasten hyväksikäyttäjien rinki sekä siihen liittyvä laaja kuva- ja videomateriaalin levitys.

© Kuvakaappaus

Suomen Epsteiniksi nimettiin suoraan Veijo Baltzar, jonka epäilty alaikäisten tyttöjen hyväksikäytön laajuus nousi julkisuuteen viime syksynä. Baltzarin kytkökset poliitikkoihin ruokkivat salaliittoteorian ydintä eliitin toiminnasta Suomessa.

Myös Baltzariin kytkettyjen poliitikkojen kimppuun käydään edelleen armotta.

Selvältä parodialta vaikuttanut, Ylilaudalla esiinnostettu Q-liikkeen suomalaisversio ”ÖAnon” sai Baltzarin tapauksen jälkeen yllättävästi tuulta allensa. Jopa siihenkin alkoi löytyä uskovaisia.

Myös Puolustusvoimien komentajasta tehtaillaan QAnon-aiheisia meemejä. © Kuvakaappaus

Ö:n erilaisten ”paljastusten” vuoksi seuraajat alkoivat ylistää, miten presidentti Sauli Niinistö ja puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen sotivat hyvän puolella kuin Trump ja kenraaliluutnantti Michael Flynn konsanaan.

Kukapa ei vastustaisi pedofiileja – salaliittoteoriat siirtyvät puolueiden liepeille

Toistaiseksi suomalaispoliitikot eivät ole näkyvästi tai suoraan rohjenneet ilmoittautua liikkeen tukijoiksi, vaikka he somessa jakaisivatkin välillä siihen yhdistettyjä yksittäisiä salaliittoteorioita tai kannustaisivat niiden levittäjiä.

Pienpuoluekentällä QAnoniin uskovat järjestäytyivät aluksi etenkin itsenäisyyspuolueen, kristallipuolueen ja Paavo Väyrysen projektien liepeille.

Hallituspuolueisiin liittyy vain yksi tiedetty liikettä tukeva tapaus. Vuoden alussa sosialidemokraatit erottivat puolueestaan Polvijärven valtuutetun, joka oli vähätellyt holokaustia. Hän jakaa nykyään estoitta QAnon-materiaalia.

QAnon-aktivistien vetämään pedofilian vastaisen kampanjan ryhmään liittyi jo alkuvaiheessa kristillisdemokraattien jäseniä sekä seurakuntien työntekijöitä.

Aihe houkuttelee helposti osallistumaan, minkä jälkeen jäseniä käännytetään virheellisellä tiedolla.

Alkusyksyllä 2018 Facebook-fanisivu ”Laura Huhtasaari – Suomi takaisin” alkoi levittää QAnon-materiaalia.

Huhtasaari ei sivun mukaan ole sen ylläpitäjä. Hän tosin seuraa somessa useita QAnon-aktivisteja tiiviisti.

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaarta fanittava FB-sivu yrittää levittää Q-sanomaa. © Kuvakaappaus

Perussuomalaiset hyödyntää viestinnässään salaliittoteorioita, kuten väestönvaihtoa, ja puolueen yksittäiset jäsenet toimivat esimerkiksi rokote- ja 5G-vastaisten keskuudessa.

QAnon ei toistaiseksi esiinny puolueen sisällä erityisen räikeästi, vaikka puoluelehden pilapiirtäjä ja PS-nuorten logon suunnittelija, eräs erotettu jäsen ja tietyt aktivistit sitä näkyvästi tukevatkin.

Oikeistopopulisteille on tärkeää päästä viestimään yleisölleen perinteisen median ohi. Sosiaalinen media ja vastamedia, kuten MV-verkkosivusto, palvelevat tätä tarkoitusta. Sen vuoksi näillä alustoilla leviävien aiheiden hyödyntäminen voi kannattaa.

QAnon kokoaa yhteen uskollisia seuraajia, jotka tulkitsevat jopa pienimmänkin flirttailun liikkeen suuntaan tuen osoitukseksi.

Koomisin kotimainen esimerkki tästä nähtiin eräiden ÖAnonia totena pitämien iloitessa, kun verkossa levisi kuvakaappaus presidentti Niinistön tykkäämästä ”Niinistö has been Ö’ed” -vastauksesta Twitterissä.

QAnon voi kerätä potentiaalisia äänestäjiä yhteen

Mahdollisuus tarrautua suomalaisessa QAnon-kontekstissa levitettäviin väitteisiin on poliitikolle houkutteleva. Varsinkin populistille yksinkertaistettu maailmanselitys on ase, joka kerää reaktioita mediatilassa sekä vastustajilta että tukijoilta.

Yrittäjien ahdinko, EU:n vaikeudet, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö tai rokotteiden aiheuttamat haittavaikutukset ovat todellisia ongelmia, joihin täytyy kiinnittää huomiota.

Salaliittoteoriat nimeävät ongelmille yksinkertaistetun syyllisen ja antavat selityksen, jota levittää eteenpäin. Samalla vaikeutetaan näiden asioiden parissa toimivien tahojen työtä.

QAnon-yhteisö kaappaa haltuunsa kansainvälisiä teemoja puolustaessaan esimerkiksi lasten oikeuksia. Seuraajat eivät tee sitä pahuuttaan, vaan he uskovat taistelevansa hyvän asian puolesta.

Liikkeen sisällä leviävät yhteiskunnalliset epäkohdat ovat sellaisia, jotka iso osa ihmisistä allekirjoittaa uskomatta salaliittoteorioihin.

Niiden käyttö saa liikkeen vaikuttamaan auttajalta, vaikka se ei tee yksittäisten kannattajien väkivallantekoja ja verkkoaktivismia lukuun ottamatta juuri mitään konkreettista.

Liike kaipailee puolustusjoukkoja pahaa vastaan. © Kuvakaappaus

QAnoniin kääntyvä ei enää ole perinteinen salaliittoteoreetikko

Suomessa QAnonin suurimmat riskit liittyvät toistaiseksi seuraajien läheisiin, joiden perhesuhteet kärsivät. Pedofilian vastainen kampanja sekä oman ”puolustusjoukon” kokoaminen ovat esimerkkejä siitä, että liike tavoittelee aiempaa aktiivisempaa roolia.

QAnon ei enää kerää ympärilleen vain tyypillisiä salaliittoteorioiden seuraajia. Nyt muutkin terveydestä, teknologian vaaroista tai lasten hyvinvoinnista huolestuneet kansalaiset, joiden lähdekritiikki on pettänyt, ajautuvat liikkeen pariin.

Varsinkin koronavirus vaikuttaa tänä keväänä lisänneen salaliittoteorioiden kaltaista ajattelua entistä enemmän. Se on aihe, jonka ympärillä liikkuu runsaasti väärää tietoa.

QAnon-aktivistien ja liikkeen liepeille päätyneiden ihmisten määrä Suomessa on vielä pienehkö, mutta se kasvaa hiljalleen. Pelkkä usko QAnoniin tai liikkeen seuraajilta saatu tuki tuskin nostaa kotimaisia poliitikkoja kunnanvaltuustoon tai eduskuntaan.

Lähemmäs valtavirtaa noustessaan liikkeen teemojen hyödyntäminen voi silti nousta politiikan apuvälineeksi myös Suomessa.

QAnonin seuraajia voidaan mielistellä ääntenkeräystarkoituksessa tai ohjata koirapillinomaisesti käymään kilpailevien poliitikkojen kimppuun.

Salaliittoteoriat ovat jo valmiiksi osa poliittista keskustelua Suomessa.

 

Lisäys 17.8. klo 11:50.

Jutun ilmestymisen jälkeen Maria Nordin otti yhteyttä toimitukseen. Hän vaati Seuraa lisäämään juttuun maininnan:

”En ole uskomushoitojen kannattaja tai tarjoaja.”

Lisäksi hän ilmoitti, ettei ole kuullutkaan Q-Anonista.

Kun kysyimme, miksi hän oli sitten heinäkuussa tehnyt Suomen Q-Anon -kannattajille suunnatun videoesiintymisen, Nordin tarkensi, ettei hän tiennyt että Kuumiitti-esiintymisillä on mitään tekemistä Q-Anonin kanssa.
Taltiointi tehtiin 
alan harrastajien suosimalle Youtube-kanavalle, joka esittää Q-tietouden lisäksi muun muassa dosentti Johan Bäckmanin ajankohtauskatsauksia.

Nordin sanoo käsittäneensä, että kanavayhteisön käyttämä Q-Anonin tunnus ”Great Awakening” tarkoittaa yleistä henkiseen kasvuun liittyvää heräämisen käsitettä.

Kun kysyimme, haluaako Nordin antaa lehdellemme aiheesta haastattelun, hän kieltäytyi kommentoimasta enempää ja toisti useassa sähköpostissa vaatimuksensa jutun sisällön muuttamisesta.

Sitä emme journalistisista syistä tee.

Petri Korhonen, toimituspäällikkö

 

Lue myös: Särkyviä perheitä ja katkeilevia keskusteluyhteyksiä – Näin salaliittoteoriat myrkyttävät ihmissuhteita Suomessa

X