Maksuhäiriöt kaikkien aikojen ennätykseen – saako lainaa liian helposti?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Takuu-Säätiön toiminnanjohtajan Juha Pantzarin mukaan ylivelkaantunut ihminen saattaa velkataakan alla jättää esimerkiksi lääkkeet ja ruuat ostamatta. Kuva : Markku Ulander / LK. © Markku Ulander / LK.
Maksuhäiriöt, ylivelkaantuminen ja luottotiedottomuus jakavat talousasiantuntijan mukaan kansan kahtia.

Maksuhäiriöisiä henkilöitä on nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kertoi Suomen Asiakastieto Oy maanantaina tiedotteessaan. Maksuhäiriöt vaivaat Suomessa jo yhteensä 371 800 suomalaisen elämää.

Maaliskuun loppuun mennessä 8,4 prosentilla suomalaisista oli voimassa olevia maksuhäiriömerkintöjä Asiakastiedon rekisterissä. Merkintöjen määrä on noussut joka vuosi vuodesta 2009, jolloin maksuhäiriömerkintöjä oli 295 900 henkilöllä.

Velallinen nostaa kädet pystyyn

Maksuhäiriömerkintä ei vielä vaikeuta elämää samalla tavoin kuin luottotietomerkintä, mutta askel näiden kahden vaiheen välissä on yleensä lyhyt.

Tietokirjailija Jera Hänninen on tutkinut yhdessä veljensä Jyri Hännisen kanssa suomalaisten velkaantumista esimerkiksi tietokirjoissa Kallis köyhyys (WSOY, 2008) ja Suomalainen velkakirja – ihmisten elämä velkaantuvassa maassa (Into, 2015). Jera Hännisen mukaan satojentuhansien suomalaisten ylivelkaantuminen merkitsee kansan kahtiajakoa.

”Kun sadattuhannet ihmiset putoavat yhteiskunnan kelkasta, kyllä se kahtiajakoa tarkoittaa. Luottotiedottomat ovat jo niin iso joukko, että heitä varten tulee markkinoille uusia palveluita kuten pre-paid -puhelinliittymät ja -netit. Seuraavaksi varmaan pre-paid -asunnot.”

Hännisen mukaan velalla tehtävä bisnes on omiaan vaikeuttamaan velallisten asemaa entisestään. Kun velka siirtyy perintäfirmalle, lähtevät velan kulut kiivaaseen nousuun.

”Monesti se itse velkapääoma ei ole se ongelma, vaan ne päälle tulevat korot, maksut ja kulut. Perintätoimistoille tämä on tietenkin hyvä bisnes ja ne tekevät hyvää tulosta. Moni vielä kierrättää ne rahat veroparatiisien kautta, joten yritysten peräänkuuluttamaa rehellisyyttä ei firmoilta itseltään löydy.”

Kun pienet tulot yhdistetään suuriin velkoihin ja velanhoitokuluihin, voi ulospääsy tilanteesta uuden elämän alkuun olla mahdoton.

”Monesta voi tuntua siltä, ettei pysty elämään ihmisarvoista elämää. Ja jotkut nostavat kädet pystyyn velkojensa edessä, jos kaikki menee ulosottoon ja tilanne tuntuu omasta yrittämisestä huolimatta liian vaikealta.”

Kun ihminen saa merkinnän luottotietoihinsa, vaikeutuu elämä laaja-alaisesti. Elämän perusedellytysten, kuten vuokra-asunnon ja sähkösopimuksen hankkimisesta voi tulla ylivoimaista. Myös vakuutusten, puhelinliittymän ja nettiliittymän saaminen vaikeutuu merkittävästi. Eivätkä vaikeudet lopu siihen.

”Vaikutukset ovat aivan liian kovat ja vaikuttavat liian monelle elämän osa-alueelle. Kirjoihimme haastatellut ihmiset ovat kertoneet esimerkiksi kuinka työpaikkahaastattelut ovat tyssänneet kuin seinään, kun luottotiedottomuus on tullut ilmi. Joidenkin silmissä ihmisestä muuttuu ikään kuin yleisesti epäluotettava, jos hän ei onnistu maksamaan jotakin laskua”, Jera Hänninen sanoo.

Lainanoton helppous aiheuttaa ylivelkaantumista

Takuu-Säätiö tarjoaa talousneuvontaa ja ratkaisuapua velkaongelmiin joutuneille ihmisille. Säätiön tarkoituksena on myös ennaltaehkäistä pahojen taloudellisten ongelmien syntymistä.

Takuu-Säätiön toiminnanjohtaja Juha Pantzarin mukaan maksuhäiriömerkintöjen kasvu näkyy myös Takuu-Säätiön asiakasmäärissä.

”Kyllä näkyy. Viime vuonna velkaneuvontaamme soitettiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin.”

Pantzar kertoo, että useat  Takuu-Säätiöön yhteyttä ottavat juuri saaneet ensimmäiset perintäkirjeensä.

”He ovat ihmisiä, jotka ovat ylivelkaantuneet, mutta eivät ole  vielä ulosotossa. Heillä on mennyt ensimmäisiä laskuja ja maksuja perintään, ja ovat meihin yhteyttä ottaessaan todella huolissaan.”

Yhdeksi syyksi yksityishenkilöiden talousongelmiin Pantzar mainitsee käteisen rahan muuttumisen sähköiseksi bittirahaksi.

”Käteinen on melko pitkälle hävinnyt käytöstä. Ennen katsottiin kukkaroon, että paljonkos sitä rahaa oli jäljellä. Nyt rahankäyttö on muttunut automatisoiduksi, laskut ja maksut menevät tililtä automaattisesti.”

Olennaisempaa ylivelkaantumisen kannalta on kuitenkin lainanoton helppous.

”Lainarahaa saa helposti monesta paikasta ja kuluttamisesta ylipäätään on tullut helpompaa ja nopeampaa. Ja kun lainarahaa sitten käyttää, ei tarvitse edes lähteä kodistaan ostoksille, vaan netistä voi tilata kaikkea.”

Maksuhäiriöt ovat tavallisten, työssäkäyvien kansalaisten ongelma.

”Suuri osa meihin yhteyttä ottavista on työsskäyviä, keskituloisia ihmisiä. Jos talous on sillä mallilla, että puskuria ei ole ja kaikki menee mitä tulee, ongelmiin voi joutua helposti.”

Pantzarin mukaan eläkeikäisten velkaantumista olisi syytä pitää silmällä. Maksuhäiriömerkintäisten henkilöiden joukosta 11,8 prosenttia on yli 60-vuotiaita.

”Jos minulta kysytään ennustetta, niin eläkeläiset ovat velkaantumisen seuraava pommi. He ovat tottuneet kuluttamaan, myös luotolla. Nyt puhutaan paljon eläkesäästämisestä, ja on tietysti hyvä jos sellaista voi miettiä. Tärkeintä olisi kuitenkin yrittää päästä velattomana sinne eläkkeelle.”

”Kuuluu yhteiskuntaan”

Suomen Asiakastieto Oy:n liiketoimintajohtaja Jouni Muhosen mukaan monen ihmisen on vaikea mieltää todellista velkasummaansa, jos velka koostuu useista pienemmistä lähteistä.

”Ihmiset velkaantuvat useaan eri paikkaan. Siinä ei välttämättä oikein osaa tehdä laskutoimitusta tulot miinus menot, kun luottoja ja maksuja on sieltä täältä. Lisäksi luotonmyöntäjillä pitäisi olla käytössään kattavat tiedot henkilön taloustilanteesta ja muista lainoista, ja näinhän ei usein ole.”

Muhosen mukaan lainanotto sinänsä kuuluu yhteiskuntaan, eikä ole paha asia.

”Lainanotossa ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Lainanotto on hyvä asia, mutta ihmisellä pitää olla maksukykyä lainan takaisinmaksuun. Ei pidä ottaa luottoa, jos tulot eivät riitä lainan takaisinmaksuun.”

 

X