Miksi päättäjien on helpompi puhua mopoautoista kuin mielenterveydestä?

Jaa kaverilleTilaa Seura

Juttelin viikonloppuna jo aikuisen poikani kanssa mopoautoista. Sellainen hankittiin meillekin elämänvaiheessa, jossa asuimme kahden, minulla pitkät työpäivät, pojalla koulu ja runsaat korisharjoitukset, reviiri laajenemassa ja bussiyhteydet huonot. Mopoautosta oli paljon hyötyä. Keskustelu käynnistyi, koska meitä molempia järkytti syvästi taannoinen kahden 17-vuotiaan kuolema mopoautossa. ”Tuollainen olisi voinut tapahtua mulle ja mun kaverille”, poika mietti, ”riippumatta siitä, miten hyvin itse ajoin.”

 

Suostuin aikanaan mopoauton hankintaan, vaikka kauhistutti, että liikenteeseen pääsee kevyen kirjallisen kokeen pohjalta ilman ajotunteja. Pojasta kasvoi kuitenkin mopoauton ratissa rauhallinen kuski, jolla on ajoasenteet kunnossa. Huolimatta hyvistä kokemuksistamme en puolusta mopoautoja. Ne ovat hitaina ja heppoisina turvattomia pelejä. Voi ne kieltääkin.

 

Perimmiltään Sastamalan onnettomuudessa oli kuitenkin pääosin kyse muusta kuin mopoautosta. Siksi onnettomuuden jälkeinen keskustelu ihmetytti, ärsyttikin.

Puhuttiin taas kerran mopoautojen kieltämisestä, tavallisten autojen varustamisesta nuorisokäytössä nopeusrajoittimella, 16-vuotiaiden ajokortista. Näiden sijaan tai vähintäänkin lisäksi olisi pitänyt puhua Sastamalan onnettomuuden taustalla olevasta rankasta todellisuudesta. Siihen mopoautokaksikolla ei ollut muuta yhteyttä kuin kohtalo päätyä itsemurhakandidaatin tila-auton jyräämäksi. Huonosti olisi käynyt mille tahansa pikkuautolle.

 

Päättäjien on selvästi helpompi puhua ja tehdä päätöksiä autoista kuin mielenterveydestä. Helpompi on pysäyttää mopoauto kuin rikostaustainen, väkivaltainen, mielenterveys- ja päihdeongelmainen riskikulkija, joka uhkaa tuhota oman, perheensä tai täysin ulkopuolisten elämän.

 

Suomen teillä ja turuilla liikkuu liikaa moniongelmaisia aikapommeja. Kenen arvovalinta se on?

Gallupfirmat rahastavat mielipidetutkimuksillaan

X