Rautatientorin telttaleirit kaivautuvat yhä syvemmälle - Miksi kukaan ei yritä sovitella?

Teltat eivät näy Helsingin Rautatieaseman rappusilta. Silmien eteen avautuu vain arkinen näkymä: lähteviä ja saapuvia busseja, ihmisiä, jotka kiirehtivät töihin, kotiin, tapaamisiin.

Kun jatkaa eteenpäin, arkihyörinän takaa tulee esiin yhteiskunnallisen konfliktin tällä hetkellä näkyvin ilmentymä. Rautatientorin telttaleirit, yksi kummallakin laidalla. Turvapaikanhakijoiden teltat ovat torin Ateneumin puoleisessa päässä, kansallismielisen Suomi ensin -ryhmän tukikohta Kansallisteatterin päässä. Kummankin katolla liehuvat Suomen liput.

Vaikka lippu on yhteinen, ryhmät eivät todellakaan ole samalla asialla.

Suomi ensin -teltalla alkaa lounastarjoilu. Erik Kamula valmistaa pyttipannua, Carlos katsoo vierestä. © Jorma Wright

Rautatientorin telttaleirit kokevat provokaatioita

Mielenosoitukset eivät ole säästyneet järkyttäviltä lieveilmiöiltä.

Turvapaikanhakijoiden teltta yritettiin polttaa eräänä yönä. Poliisi etsii miestä, joka valvontakamerakuvassa pyöräilee paikalle, heittää teltan seinään palavaa nestettä ja jättää kanisterin rikospaikalle. Yksi teltassa olleista joutui iskun takia sairaalaan.

Kun hieman aiemmin yksi turvapaikanhakija yritti hirttäytyä viereiseen lehmukseen, kansallismieliset ilakoivat vahingoniloisina. Turvapaikanhakijoiden leiri tyrmistyi ja sosiaalisessa mediassa järkytyttiin kanssaihmisten sydämettömyydestä. Maahanmuuttovastaiset piirit leimasivat tapahtuneen pelkäksi teatteriksi.

Kummankin leirin mukaan provosointiyrityksiä on puolin ja toisin päivittäin.

Tukimielenosoituksia on ollut ympäri Suomea.

Alkaako meillä olla käsissä kriisi, jolle pitäisi tehdä jotain? Suomalainen rauhasovittelutaito on Nobelilla palkittua. Pitäisikö Martti Ahtisaari kutsua Rautatientorille?

Rottaongelman takia Suomi ensin -teltassa joudutaan umpioimaan kaikki syötäväksi kelpaava. © Jorma Wright

Tule apuun Ahtisaari

”Itse asiassa meihin on otettu yhteyttä jo viikkoja sitten”, Ahtisaaren perustaman rauhansovittelutoimisto CMI:n tiedotuspäällikkö Elina Lehtinen sanoo.

Toistaiseksi CMI-järjestö ei ole tehnyt päätöstä Suomessa toimimisesta, mutta pohtii sitä nyt, kun kyselyjä on tullut. Jotkut CMI:n työntekijät ovat yksityishenkilöinä neuvoneet ja sparranneet kysyjiä.

Emme saa tietää, keitä on neuvottu, koska se on luottamuksellista tietoa.

Jos Rautatientorin telttaleirit saisivat vieraakseen Ahtisaaren, edessä olisi pitkä tie ennen kuin varsinaisiin rauhanneuvotteluihin päästäisiin. Neuvottelujen osapuolet tuodaan samaan pöytään vasta, kun yhteisestä päämäärästä on sovittu. Se taas ei saa olla kummankaan jyräämä vaan yhdessä rakennettu.

Kansainvälisissä sovitteluprosesseissa lähtötilanne on usein se, että osapuolet ovat hajallaan ja haluavat eri asioita. Kaikki eivät aluksi aina edes tiedä, mitä haluavat.

Miten mahtaa olla Rautatientorilla?

Pitääkö huolestua

Suomi ensin -kojulla on hiljaista näin puolenpäivän aikaan.

Ryhmän mielenosoitus koostuu kahdesta teltasta, jotka toimivat varastona ja lepopaikkana.

Rautatientorin telttaleirit kärsivät Helsingin rottaongelmasta. Kaikki syötäväksi kelpaava on säilytettävä tiiviissä muovilaatikoissa, sillä tukikohdan vieressä majailee kaupungin suurin rottayhdyskunta. Päiväsaikaan rotat pysyttelevät maanalaisissa käytävissään Aleksis Kiven patsaan tuntumassa. Mutta öisin ne tulevat esiin. Ja niillä on nälkä.

Nyt kenttäkeittiössä häärää lämpimästi pukeutunut mies. Juttelu hänen kanssaan onnistuu vasta, kun leirin päällikkö Marco de Wit saapuu paikalle ja antaa miehelle luvan puhua.

Lämpimästi pukeutunut on tukikohdan turvallisuuspäällikkö Erik Kamula. Hänen puheestaan kuulee, että suomi ei ole äidinkieli.

”Ei olekaan. Opin sen vasta armeijassa suomenkieliseltä taistelupariltani”, suomenruotsalainen Kamula sanoo.

Kun istuudumme juttelemaan, Kamula huolehtii ensimmäiseksi, että en istu kuivuneen linnunkakan päälle.

Meillä on päällystakkina toinen Suomi ensin -aktiivi, joka videoi keskustelumme. Hän ei suostu sanomaan nimeään. Videointi on kuulemma pakollinen turvallisuustoimenpide ja tarvittaessa todistusaineistoa.

Rautatientorin telttaleirit konfliktissa valtion kanssa

Yritetään auttaa Ahtisaarta ja kuunnellaan tämän osapuolen määritelmä tilanteesta.

Kamula, onko tässä konflikti päällä?

”Kyllä. Jos turvapaikanhakija on saanut negatiivisen päätöksen, hänen pitää lain mukaan poistua maasta. Sitten yhtäkkiä hänellä on teltta keskellä Helsinkiä. Eikö siinä ole jo tarpeeksi konfliktia.”

Tämän kaltainen mielenosoittaminen on perustuslain takaama oikeus, mutta ottaa silti Kamulaa päähän.

Suomi ensin -liikkeen varsinainen konflikti ei kuitenkaan ole turvapaikanhakijoiden kanssa vaan Suomen valtion kanssa. Kamula niputtaa samaan kasaan myös kirkon, SPR:n ja jotkut yksittäiset poliisit. Ne kaikki ajavat hänen mielestään turvapaikanhakijoiden asiaa.

Valtio sillä tavalla, että se ei Kamulan mielestä noudata omia lakejaan ja poista maasta niitä, joilta on evätty oleskelulupa. Kirkko siksi, koska majoittaa paperittomia. SPR vapaaehtoistoimintansa takia.

”En ole koskaan aiemmin ollut poliittisesti aktiivinen, mutta nyt minusta on tullut sellainen. Tämä homma ei ole kohtuullista.”

Pitääkö huolestua, jos Kamulan kaltainen patriootti alkaa vastustaa valtiota, kirkkoa ja poliisia?

”Protestin pohjalla on aina jokin oikea huoli tai tarve”, Naapurussovittelun keskuksen johtaja Miriam Attias sanoo.

Kun CMI rakentaa rauhaa maailmalla, Naapurussovittelun keskus tekee samaa työtä Suomessa. Viimeksi se oli mahdollistamassa keskusteluja Forssan vastaanottokeskuksen ja paikallisten nuorten välisten konfliktien purkamiseksi.

Attias on sovittelijan työssään nähnyt, että aito vuoropuhelu voi ehkäistä radikalisoitumista. Radikalisoituminen nousee usein epäoikeudenmukaisuuden tunteesta.

”Jotta ihmiselle syntyisi intressi osallistua konfliktin ratkaisemiseen, hänen täytyy tulla kuulluksi ja hänen tarpeensa ymmärretyksi.”

”Kuuntelu on välillä haastavaa, koska iso osa puheesta on juuri sitä kuonaa, jonka takia heidät usein vaiennetaan. Sen läpi pitää vaan nähdä ja haastaa heitäkin tekemään niin. Että mikä tunne saa heidät puhumaan ja toimimaan.”

Joitain viikkoja sitten Rajat kiinni -järjestö piti telttaa Suomi ensin -kojun vieressä. Porukoille tuli eripuraa ja Rajat kiinni poistettiin poliisin avustuksella. © Jorma Wright

Olen laiska

Leirissä on lounasaika. Kamula kaataa muutaman pussillisen valmiiksi pilkottuja makkara- ja perunakuutioita pannulle. Paikalle on kerääntynyt enemmän porukkaa.

Yksi ohikulkijoista on pyttipannulle tullut Kullervo Haikas, entinen antiikki-, keräily- ja entisöintialan yrittäjä, tällä hetkellä työtön.

Hän käy viikoittain täällä, kannatusmielessä.

”Meidät on leimattu rasistiseksi, yhden asian ajajiksi. Sitä tämä pitkälti kyllä onkin, yhden asian ajamista.”

Haikas sanoo, että hänessä herää tunne, kun hän katselee ympärillään tapahtuvia asioita. Se tunne on pelko. Ei viha tai kiukku.

”Pelko herättää itsesuojeluvaiston. Haluan suojella omia juttuja, mitä meillä täällä Suomessa on. Kulttuuria, hyvinvointia, kaikkea sitä.”

Pystytkö ymmärtämään turvapaikanhakijoiden tilannetta?

”Tavallaan joo. Osa tulee ihan oikeasti hakemaan turvaa. Mutta katson, että suurin osa hakee parempaa elämää. Se on kyllä sallittua. On suomalaisiakin mennyt siirtolaisiksi, mutta ei lorvimaan.”

Seuraa luento siitä, miten tulijat eivät opi kieltä ja loisivat yhteiskunnan kustannuksella.

Haikas, yleistät paljon. Onko se vähän laiskaa ajattelua?

”Olen laiska.”

Vasta Espanjasta palannut Kirsi on myös tullut pyttipannulle. Suomi ensin -kojulle hän tuli, koska se tuntuu läheisemmältä kuin torin toinen laita.

Kirsi seuraa aktiivisesti Kauppalehden bloggaajien maahanmuuttokeskustelua. Keskustelu on ollut juuri sitä, mitä hän kaipaa.

”Että maahanmuutosta voisi puhua ilman rasistin tai suvakin leimaa.”

Keskusteluissa tuli esiin Kanadan malli, jossa ryhmä kanadalaisia kerää 33 000 dollaria maahanmuuttajaperheelle vuodeksi, minkä jälkeen perhe saa seistä omin jaloin.

”Ajatus on kiinnostava. Voi tosin olla, että vuosi on liian lyhyt aika oppia kieltä ja saada työpaikka. Olin itse juuri Fuengirolassa puhelinmyyntihommissa, enkä oppinut kolmessa kuukaudessa espanjaa ollenkaan.”

Kosmetologiopiskelija Tara Huovilainen, 17, tuli aluksi Suomi ensin -leiriin tuomaan isoveljelle lämpimiä vaatteita. Nyt hän käy täällä joka päivä kaverinsa Jenna Lapin, 16, kanssa. © Jorma Wright

Rautatientorin telttaleirit ja raskaat viikot

Juuri samalla hetkellä ohikulkija tönäisee yhtä leirin liepeillä seisoskelijaa.

Se on yritys provosoida, mutta se ei saa vastakaikua. Tönijä on tyylikäs vanhempi herra huopahattu päässään ja kävelykeppi kädessään. Hän käy kuulemma usein samoilla asioilla. Töytäisee muka vahingossa ohi kulkiessaan. Välillä hän huitoo kepillään.

Mies häipyy, mutta läsnäolijoissa teko herättää ajatuksia.

”Tällaiset leirit aiheuttavat vain aggressiota ja kärjistävät tilannetta.”

Leiriä pyörittävät Erik Kamula ja lopulta Carlos-nimiseksi esittäytynyt videokuvaaja ovat sitä mieltä, että puolitoista kuukautta teltassa ovat vain vahvistaneet molempien alkuperäisiä ajatuksia.

Tosin viikot ovat myös olleet raskaat. Turkulainen Carlos sanoo menneensä pari viikkoa sitten ylikierroksille valvomisesta ja päättäneensä sen jälkeen pyhittää yöt nukkumiselle.

Liekö kyse ylirasituksesta vai mistä, kun Carlos joutuu yhtäkkiä kiihtyneeseen tilaan. Hänen äänensä kohoaa, kädet viuhtovat ja koko keho jännittyy. Miksikö? Hän puhuu itsensä kiihdyksiin.

Riikka Innanen suoristelee tuulen riepottelemaan taideteosta. Teos muodostuu viesteistä, joita turvapaikanhakijoiden leirissä vierailleet ovat kirjoittaneet. © Jorma Wright

Lempeät leimaajat

Päivää, turvapaikanhakijoiden leiri! Kenen kanssa te olette konfliktissa?

”Tämä mielenilmaus on Maahanmuuttovirastoon eli Migriin ja hallitukseen päin”, vapaaehtoistyöntekijä, koreografi ja kuvataiteilija Riikka Innanen sanoo.

Migri tiukensi viime vuonna turvapaikkapäätöksiä sanomalla Irakin, Afganistanin ja Somalian muuttuneen turvallisemmaksi. Näin ei ole todellisuudessa tapahtunut.

Turvapaikanhakijoiden protesti ei kohdistu torin toiselle laidalle, Suomi ensin -ryhmään. Kahden leirin välinen vastakkainasettelu on kuitenkin syntynyt joidenkin kansalaisten mielissä, sillä turvapaikanhakijoiden luo tulee joka päivä aggressiivisesti käyttäytyviä ihmisiä.

”Minulle on tullut sellainen tunne, että täällä käyvät rähjäämässä haavoittuvaiset ihmiset, joita manipuloidaan. Heillä menee ehkä huonosti tai on päihdeongelmaa. Ei kukaan täysipäinen esimerkiksi heitä polttopulloa”, vapaaehtoistyöntekijä, kulttuurintutkija Tiina Pelkonen sanoo.

Leiri ohjaa kaikki välikohtaukset poliisille. Tilanne harmittaa leirin suomalaisia, sillä provokaatiot sitovat poliisin voimavaroja, luovat levottomuutta ja pilaavat rauhanomaista mielenosoitusta. Juuri se lienee provokaatioiden tarkoituskin.

On toisenlaisiakin hetkiä. Riikka Innanen on istunut monta iltaa juttelemassa helsinkiläisten kanssa, jotka alunperin tulivat leiriin vihaisina.

”Meillä Suomessa on paljon ihmisiä, jotka marginalisoituvat. He eivät kuitenkaan ole joutuneet ulos yhteiskunnasta tai työttömiksi turvapaikanhakijoiden takia. Meillä on yhteiskunnassa iso ongelma, kun emme pidä kaverista huolta.”

Turvapaikanhakijat ovat tutustuneet melkein kaksi kuukautta kestäneen mielenilmauksensa aikana lukuisiin suomalaisiin, jotka ovat tulleet keskustelemaan heidän kanssaan. © Jorma Wright

Sama pelko

Turvapaikanhakijat pystyttivät mielenosoitusleirin yli seitsemän viikkoa sitten. He halusivat tulla näkyviksi.

Miksi?

”Meidän tavoitteenamme on lopettaa käännytykset siihen asti, kunnes Migrin ylilyönnit palautuksissa on käyty läpi oikeudessa ja uudet linjaukset ovat valmiit. Väärät käännytykset johtavat kuolemaan”, sanoo irakilainen Noor Jamal.

Hän on yksi mielenosoituksen paristakymmenestä huomioliiviin pukeutuneesta puuhamiehestä. Hän on myös englannintaitoisena maanmiestensä yhdyshenkilö ja hahmo, joka tarvittaessa rauhoittelee tilanteita.

Jamal on ammatiltaan kokki. Hän on onnistunut hankkimaan työpaikan, mutta päässyt heti maistamaan suomalaisen työelämän rikkaruohoa, nollatuntisopimusta. Tunteja ei juuri ole ollut.

Jamalin maamies Haidar Al Mashadani on tukikohdan turvallisuusvastaava.

Al Mashadanin oma turvallisuudentunne on viimeaikoina heikentynyt, sillä hän saa joka päivä pelotteluviestejä suomalaisilta miehiltä, tikkukirjaimilla kirjoitettuja uhkauksia ja törkeyksiä.

Tämän takia Al Mashadanin on vaikea ymmärtää vastaleirin ajatuksia.

”Minua on viime aikoina seurattu illalla kotiin ja huudettu: ”Me tapamme sinut”. On alkanut tuntua samalta kuin Irakissa, sama pelko on herännyt.”

Valtaosalla teltoilla aikaa viettävistä on kielteisen turvapaikkapäätöksen valituskäsittely kesken jossain oikeusasteessa. Monella on hyvä koulutus ja he ovat löytäneet työtä päätöstä odotellessaan.

Nyt kun kello on neljä, koju alkaa täyttyä työstä palaavista turvapaikanhakijoista. Joukossa on sähkö- ja putkimiehiä, koodaajia. Kohta hekin lämmittelevät hiilloksen äärellä.

Noor Jamal ja Haidar Al Mashadani ovat molemmat 23-vuotiaita irakilaisia. He toivovat oikeudenmukaista käsittelyä turvapaikkahakemuksilleen, sillä heillä on elämä kyseessä. © Jorma Wright

Sataa äärilaariin

Tukikohdan periaatteet ovat turvapaikanhakijoiden itsensä laatimat. Ne ovat: väkivallattomuus, päihteettömyys, provosoitumattomuus, ja niitä testataan useita kertoja päivässä.

Esimerkiksi juuri nyt.

Aggressiivisesti kiroileva mies HIFK-pipo silmillään tulee leiriin. Hän mesoaa aikansa, mutta rauhoittuu, kun saa teetä ja voileipää.

Kummatkin rautatientorin telttaleirit ovat saaneet harjoitella sitä, miten provokaatiot puretaan rauhanomaisesti.

Se on hyvä alku. Silti Ahtisaarelle taitaisi olla hommia täällä Rautatientorilla. Lähtötilanne olisi ainakin hänelle tuttu: osapuolet ovat hajallaan ja haluavat eri asioita.

Työ kannattaisi aloittaa pikaisesti.

”Kun ilmassa on purkamatonta vihaa ja kaduilla ihmisiä, jotka kyräilevät toisiaan, tilanne kärjistyy väkivallaksi, ellei sitä pysäytetä. Ja silloin kaikki osalliset pääsevät sanomaan: mehän tiedettiin tämä. Yleensä konflikti ei itsestään rauhoitu”, Miriam Attias sanoo.