Suomalaisen saattohoitoliikkeen keskeinen ajatus on, että ihmisen pitäisi kuolla kodinomaisessa ympäristössä – Terhokodin entinen johtaja Juha Hänninen: ”Nyt on menty liikaa sairaalamaiseen suuntaan”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Suurin osa suomalaisista haluaisi kuolla kotona. Toive täyttyy lopulta kuitenkin harvoin, koska saattohoito kotona vaatisi usein omaisten tukemista.
Suurin osa suomalaisista haluaisi kuolla kotona. Toive täyttyy lopulta kuitenkin harvoin, koska saattohoito kotona vaatisi usein omaisten tukemista. Kuva: iStock
Suomalainen saattohoito on vuosikymmenten saatossa kehittynyt, mutta edelleenkin kuolemme kotona vain harvoin, vaikka sitä moni toivookin. Miksi emme voi juurikaan itse vaikuttaa siihen, missä ja miten kuolemme?

Muistisairas puoliso oli saanut haimasyöpädiagnoosin, ja hänen kuntonsa heikkeni. Saattohoito haluttiin tehdä kotona.

Erilaisia tukitoimia käynnisteltiin. Ensin laitettiin lähete kotihoitoon, mutta sieltä ei kuulu mitään.

Sitten vuorossa oli kotisairaala. Sieltä käytiin kerran. Potilaita oli niin paljon, etteivät säännölliset hoitokäynnit onnistuneet.

Kriisikeskuksessa puhelun otti vastaan vain puhelinvastaaja.

Edes 30 päivän aikana soitettua puhelua eivät tuoneet naiselle apua.

Omaishoitajana toiminut nainen olisi halunnut hoitaa kuolevaa miestään itse kotona. Ilman tarvittavaa tukea miehen oireet kuitenkin yltyivät hallitsemattomiksi ja vaimon voimat ehtyivät. Kotihoidosta oli pakko lähteä sairaalahoitoon.

Tämä on valitettavasti todellisuutta monelle läheisensä saattohoitoa harkitsevalle omaiselle, kertoo Terhokodin entinen johtaja, saattohoitolääkäri Juha Hänninen.

”Ei auta, että meillä on palvelujärjestelmän rakenteet, jos ne eivät vastaa ihmisten todellisiin tarpeisiin”, Hänninen sanoo.

Harvan toive kotona kuolemisesta vieläkään toteutuu

Noin kaksi kolmasosaa suomalaisista haluaisi kuolla nimenomaan kotona. Lopuille mieluisin paikka olisi saattokoti tai muu kodinomainen paikka.

Kotona kuoleminen onkin yksi saattohoidon suurista tavoitteista.

Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n, kanta on, että ihmisen tulisi saada viettää elämänsä loppuvaihe kotona, ilman turhia siirtymiä paikasta toiseen.

Harvan toive kotona kuolemisesta kuitenkaan toteutuu. Sairaala, terveyskeskus ja nykyään myös hoivakoti ovat suomalaisten tyypillisimpiä kuolinpaikkoja.

Kodinomaiset olosuhteet ovat olleet suomalaisen saattohoitoliikkeen tärkeimpiä vaatimuksia siitä lähtien, kun Terhokodin henkilökunta, Juha Hänninen etunenässä, alkoivat tuoda 1990-luvulla saattohoito-oppeja Suomeen Iso-Britanniasta ja Irlannista.

”Tällä hetkellä on paljon läheisistämme kiinni, missä kuolemme. Omaisten tuen pitäisi olla aktiivista ja sitä pitää saada alusta saakka.”

Hyvä saattohoito auttaa myös läheisiä valmistautumaan kuoleman jälkeiseen luopumiseen ja suruun.

Hyvä saattohoito auttaa myös läheisiä valmistautumaan kuoleman jälkeiseen luopumiseen ja suruun. Kuva: iStock

Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan juuri erityistason kotisaattohoidon saatavuudessa on suuria alueellisia eroja.

Optimaalista kotisairaalapalveluiden saatavuudelle olisi, että etäisyys lähimpään palliatiiviseen keskukseen olisi alle 50 kilometriä, eikä matka veisi tuntia pidempään.

Kyse on siis sellaisen hoidon saamisesta, joka ei yritä pidentää tai lyhentää pitkäaikaissairaan elämää, vaan ainoastaan lievittää sairauden aiheuttamia oireita.

Esimerkiksi Pohjois-Savossa ja Lapissa palliatiivisen hoidon saatavuus riittävän lähellä toteutuu vain reilussa puolessa kunnista. Mitä lähempänä isoja kaupunkeja ollaan, sitä varmemmin palveluitakin on saatavilla.

Mutta mitä kotisaattohoidon kehittämiseksi voidaan sitten tehdä?

Juha Hännisellä on ainakin kaksi ehdotusta: Kotiin tarjottavia tukipalvelut pitäisi tietenkin olla saatavilla nykyistä enemmän ja laajemmin. Toisekseen kuolevan läheiset tarvitsevat oman järjestelmän, saattohoitovapaan, joka toimisi kuten Kelan sairauspäiväraha.

Tuen avulla läheinen voisi jäädä tekemään omaisen tarvitsemaa saattohoitoa kotiin kaupungin, kotisairaaloiden ja saattohoitoon erikoistuneiden yksiköiden avustamana.

Lue myös: Miten itselleen voi taata hyvän vanhuuden ja mieleiseni hoidon? Onko hoitotahdosta apua?

Hoivakodeissa piilee saattohoidon musta aukko

Kotihoidon lisäksi erityishuomiota kaipaavat etenkin ikääntyneiden hoivakodit.

Kansainvälinen terveysjärjestö WHO on arvioinut, että Suomessa 30 000 ihmistä tarvitsee vuosittain palliatiivista hoitoa elämänsä loppuvaiheessa. Siis selvästi useampi kuin joka toinen kuoleva.

Ilmiö selittyy sillä, että suomalaiset ikääntyvät. Yhä useampi kuolee iän myötä yleistyviin vaivoihin, kuten kasvaimiin ja muistisairauksiin.

”Meidän suurin musta aukko on muistisairaiden, kroonisesti sairaiden iäkkäiden hoivayksiköt. Loppuvaiheen hoitoa ei ole kovin hyvin järjestetty oikein missään niistä.”

Hoivakotien saattohoito ei useimmiten ole erikoistason saattohoitoa, vaan hyvät perustaidot riittäisivät. Mutta kuolemaan saattamisen perusasiat pitäisi hoivakodeissakin varta vasten järjestää.

Hoivakodeissa tarvitaan saattohoitopalveluita koko ajan enemmän.

Hoivakodeissa kuolee koko ajan enemmän ihmisiä, koska väestö vanhenee. Saattohoito on monessa hoivakodissa kuitenkin asia, jota ei ole suunniteltu loppuun saakka. Kuva: iStock

Saattohoito aloitetaan hoivakodeissa useimmiten vasta pari, kolme päivää ennen kuolemaa. Se on Juha Hännisen mukaan auttamattomasti liian myöhään.

Mallit pitäisi luoda, koulutus ja lääkkeet järjestää sekä miettiä, miten asukkaalle saadaan lääkäripalvelut silloin, kun niitä tarvitaan kiireellisesti.

”Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa koulutus on usein aika vaatimatonta ja kuten hoivakriisi osoitti, henkilöresurssit usein pieniä.”

Lue myös: Teresa Välimäen äidin saattohoito epäonnistui täysin: ”Se oli hirveä loppu”

Kaikkien pitäisi saada kuolla kuten Terhokodissa

Miten suomalaisia saattohoitopotilaita pitäisi sitten Hännisen mielestä hoitaa? Terhokodin mallilla, hän vastaa.

Terhokodin malli ei perustu pelkkään kivunlievitykseen ja oireiden hoitoon.

Terhokodissa tarjotaan tukea myös kuolemaan liittyviin hallitsemattomiin tunteisiin ja siihen kauhuun, jota elämästä ja rakkaista asioista luopuminen tai läheisten menettäminen aiheuttavat.

Ihmisen henkisen kärsimyksen hoitaminen onkin usein mutkikkaampaa kuin kivun hoito.

Esimerkiksi lääkäriopiskelijat ovat kertoneet, että eksistentiaalisten kriisien ja kärsimyksen hoitamisessa heiltä loppuvat keinot. Sitä ei yksinkertaisesti opeteta riittävästi.

Saattohoito on kuuluu psykososiaalista ja eksistentiaalista tukea, joka voi osalle potilasta olla esimerkiksi hengellistä.

Saattohoitoon kuuluu psykososiaalista ja eksistentiaalista tukea, joka voi osalle potilasta olla esimerkiksi hengellistä. Kuva: iStock

Vaikka on suomalainen saattohoitokoulutus toki kehittynyt. Paljonkin.

Tampereen ja Helsingin yliopistoissa on nyt alaa opettavat professorit. Palliatiivisen hoidon koulutukseen keskittyvä EduPal-hanke on pyörinyt ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa vuodesta 2018.

Kun Terhokoti aloitti 90-luvulla, mitään näistä ei ollut. Juuri Terhokodin henkilökunta ja sen kehittämistoiminta on ollut keskeisessä asemassa, että suomalainen saattohoito on kehittynyt nykyiselleen.

Saattohoitopaikkojen määrääkin on lisätty. Ja se on tietenkin tärkeää. Suurin osa suomalaisista kuolee julkisen sektorin hoivissa.

Mutta seuraavan kehitystavoitteet pitäisi Hännisen mukaan olla nimenomaan laadussa. Terhokodin mallia pitäisi toteuttaa kaikkialla.

”Suomalaisen saattohoitoliikkeen keskeinen ajatus on ollut, että kuolevat pois sairaaloista kodinomaisiin paikkoihin. Nyt on menty liikaa sairaalamaiseen suuntaan.”

Kuntien omia saattohoitopaikkoja on lisätty: esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelle paikat ovat nelinkertaistuneet. 

Kuntien omia saattohoitopaikkoja on lisätty: esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelle paikat ovat nelinkertaistuneet.  Kuva: iStock

Terhokodin yt-neuvottelut: HUS:n selitykset eivät tyydytä, ahdingon syyt liian tiukissa kriteereissä

Saattohoitoon erikoistunut Terhokoti ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut.

Terhokodin kohtalo kiinnostaa suomalaisia erityisen paljon, koska se on ollut jo vuosikymmeniä yksi tärkeimpiä kehitysyksikköjä, joissa suomalaista saattohoitoa on viety eteenpäin, eräänlainen inhimillisen kuoleman laboratorio.

Terhokodin taustalla oleva säätiö on ilmoittanut kannattamattomuuden syyksi sen, ettei HUS enää lähetä sinne riittävästi potilaita.

HUS:n mukaan kaupungit ovat lisänneet omia saattohoitopaikkojaan ja painotus on siirtynyt kotisairaanhoitoon, koska useimmat ihmiset haluavat kuolla kotona.

Juha Hännisen mukaan HUS:n selitys kuvaa Terhokodin tilannetta huonosti.

Kuntien omat saattohoitopaikat ovat jatkuvasti täynnä, ja niihin joutuu jonottamaan. Silti HUS ei lähetä potilaita Terhokotiin.

Myös Terhokodin kotisairaalassa on jatkuvalla alikäytöllä, vaikka se tarjoaa palliatiivista eli oireenmukaista hoitoa sekä elämän viimeisiin viikkoihin ja päiviin keskittyvää saattohoitopalvelua juuri potilaiden koteihin.

Muutos tapahtui Hännisen mukaan jo 5 – 6 vuotta sitten, kun Terhokotiin pääsyn kriteerejä muutettiin. Käsitys siitä, milloin ihminen tarvitsee tavallista ja milloin erikoissaattohoitoa, rajattiin aiempaa tiukemmin.

Nykyisillä kriteereillä pääsee Terhokotiin saattohoitoon vain, jos potilas on alle 40-vuotias, perheessä on pieniä lapsia tai henkilöllä on todella vaikea diagnoosi, kuten ALS. Iäkkäämmät potilaat ovat karsiutuneet lähes kokonaan pois.

”Käsitys perustuu väärinymmärrykseen, että kuoleminen olisi sidoksissa tiettyihin asioihin, ja että se olisi toisissa tilanteissa helpompaa kuin toisissa.”

Terhokoti ei potilaspaikoiltaan ole niin suuri, että se olisi kokonsa puolesta tärkeä suomalaisella saattohoidolle. Sen sijaan sen rooli kehittämisyksikkönä on niin merkittävä, että jokin tapa sen säilyttämiseksi olisi löydyttävä.

HUS on tarjoutunut ottamaan Terhokodin omaksi toiminnakseen, mikäli muuta ratkaisua ei löydy. Mutta miten se vaikuttaisi Terhokodin toimintaan?

”Jos Terhokoti liitetään osaksi HUS:ia, olisi hyvä, että sillä säilyisi autonominen asema. Näin kokeiluja voidaan jatkossakin tehdä, eikä Terhokotia hallinnoida ison organisaation byrokratialla”, Hänninen toteaa.

 

Lue myös: Syövästä selvinnyt Markku, 64, ryhtyi saattohoitokodin vapaaehtoiseksi – Hänestä tuli kuolevien kaveri

X