Jari Sinkkonen on huolissaan eri-ikäisten addiktioista sosiaaliseen mediaan – eikä ole itsekään suojassa houkutuksilta: ”YouTube on aivan loputon”
Jari Sinkkonen on ehtinyt nähdä suomalaislapsia useassa sukupolvessa. Hän on havainnut, että digitalisaation vaikutukset ulottuvat paitsi lapsiin myös aikuisiin. Eikä psykiatri ole ollut addiktiolta suojassa itsekään.
Nuorten ahdistus on lisääntynyt, ja syyn katsotaan osin olevan sosiaalinen media.
Psykiatri Jari Sinkkonen pitää keskustelua sosiaalisen median haitoista luokattomana. Sosiaalisen median puolustajat vetoavat usein siihen, ettei kaikesta voi syyttää somea.
”Kukaan ei syytä somea ihan kaikesta, mutta sillä on merkittävä rooli. Repostelin aihetta kirjassa Onnellinen lapsi (WSOY, 2020), mutta sen jälkeenkin on tapahtunut uusia juttuja. Esimerkiksi postausten jakamismahdollisuudet ovat lisänneet myös sitä, että nuori, 15-kesäinen tyttö hakee paikkaansa, vaikka oma identiteetti on vielä ihan kesken.”
Hän kertoo, että amerikkalaistutkimuksen mukaan käännekohta tapahtui vuonna 2012. Uusien kännyköiden edullisempi hinta mahdollisti sen, että nuoretkin saivat omansa.
Sosiaalisen median sovellukset tulivat saataville ja toisaalta somealustojen optimointi kännyköille mahdollisti helpon käytettävyyden.
”Nuoret tyttömme ovat nyt entistä masentuneempia ja ahdistuneempia. Tytöt ovat somekoukussa, pojat pelikoukussa. Tämä on lisääntynyt viime vuosien aikana ja siitä on myös tutkimusnäyttöä.”
Nykyään puhutaan termeistä over friending ja over sharing – eli jaetaan omia intiimejä asioitaan netissä henkilöille, joille ei pitäisi.
”Nuoresta tuntuu, että vain toinen nuori voi ymmärtää, ja on turvallista jakaa asioita toisen 15-vuotiaan tytön kanssa. Toisella puolella voi kuitenkin olla 42-vuotias äijä. Jaetaan esimerkiksi itsestä kuvia vähissä vaatteissa, se on ihan pöllöä”, Sinkkonen muistuttaa.
”On myös tutkimuksia, joiden mukaan some aiheuttaa tytöille ulkonäköpaineita. Instagram ja Facebook ovat vanhemman polven juttu tänä päivänä, mutta nuoret olivat siinäkin alkuvaiheessa mukana enemmän. Media on muuttunut, some on yhä hajottavampi ja kuormittavampi.”
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen pitää puhelinaddiktiota huolestuttavana. Sillä voi olla monia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin. © Ari Heinonen / OM-arkisto
Ihminen ei ole koskaan tarpeeksi kypsä
Huijatuksi eivät tule pelkästään nuoret. Myös vanhemmat ihmiset menevät joskus lankaan.
”Aikuiset ja kypsässä iässä olevat naiset menevät edelleen näiden nigerialaisten prinssien perään, ja sinne menee 120 000 euroa. Ystävät ja lapset, kaikki varoittavat, että älä nyt herrantähden usko, sinua huijataan”, Sinkkonen sanoo ja viittaa vastikään lukemaansa uutiseen.
”Siitä on niin paljon jo puhuttu. Ihmiset eivät edes ole dementoituneita tai psyykkisesti sairaita, vaan kaipaavat rakkautta. Kun lopulta selviää, että rahat ovat menneet, niin uhrit tietysti ovat hirveän lyötyjä ja häpeissään.”
Kännykän räplääminen yhä isompi osa arkea
Lasten keskushermosto ja nuorten etuotsalohko on kehittynyt vasta reilusti yli 20-vuotiaana. Sinkkonen huomauttaa, että nuorten kyky omien impulssien hallintaan ja oman toiminnan ohjaukseen on puutteellinen ennen sitä.
Missä vaiheessa ihminen on niin kypsä, että pystyy käsittelemään somen vaaroja ja haittapuolia?
”Ei missään. Kaikesta päätellen sitä kypsyyttä ei tule, kun ihan aikuisten parisuhteissa tulee fiilis, että kännykän räplääminen on tärkeämpää kuin toisen ihmisen kanssa vuorovaikutuksessa oleminen.”
Someriippuvuus ongelmana
Sosiaalinen media ja internet vaikuttavat vahvasti riippuvuutta. Jari Sinkkonen sanoo, että erään koulun rehtori kertoi oppilaiden lähettävän joskus viestejä opettajille kello 3.30. Some imaisee, koska siellä on näennäisesti kaikki.
”Olen nähnyt useita tilanteita metrossa ja bussissa, joissa syötävän suloinen lapsi istuu rattaissa ja on kiinnostunut ympäristöstä. Muut ihmiset huiskuttelee ja hymyilee, oma äippä on kiinni siinä kännykässä. Ei se kovin kypsää ole. Junassa näin säkkäräpäisen lapsen, jonka äiti oli koko matkan kännykällä. Kersan olisin ottanut milloin vain siitä mukaani.”
Lapsen signaaleille on tärkeä reagoida. Jos äiti ei syystä tai toisesta reagoi, se voi vaikuttaa lapsen persoonallisuuteen.
”Vauva saattaa ensin yrittää aktivoida äitiään, että hei, mä olen täällä. Jos sekään ei herätä vuorovaikutusta, niin vauva lannistuu ja muuttuu ilmeettömäksi, apaattiseksi. Adoptiovanhemmat ovat kertoneet, että ulkomailta Suomeen adoptoidut lapset voivat olla aivan apaattisia. Kaksivuotias pitää opettaa leikkimään, koska ei osaa.”
Sinkkonen kuitenkin myöntää, että hänkään ei ole immuuni somen loputtoman sisällön houkutuksille, vaikka tiedostaakin tilanteen.
”Rakastan klassista musiikkia ja oopperaa, joten YouTube on aivan loputon. Kun uusi laulaja nousee pinnalle, siellä on haastattelut, konsertit Buenos Airesissa. Äkkiä siinä se kaksi tuntia menee.”
Signaaleihin pitää reagoida
Sinkkosella on edelleen vastaanotto, mutta toimii pienimuotoisemmin kuin aikaisemmin. Hän työskentelee pari iltapäivää viikossa, joskus tilapäisiä hommia.
Konkari saatetaan kutsua apuun esimerkiksi silloin, kun tapaus on vaikea. Sellainen voi olla nuori päihteidenkäyttäjä, jolla on jo rikostaustaa.
”Siellä on niitä nuoria, joiden elämä on perseellään ja vanhemmat peittelevät sitä yrittäessään auttaa. Piilottelevat nuorisokodista karkuun lähtenyttä, toimittavat alkoholia, valehtelevat virkavallalle ja kuvittelevat tekevänsä kaiken lapsen parhaaksi, mikä on tietysti väärin.”
Kuinka lastenpsykiatrin työtä jaksaa yhä tehdä?
Jari Sinkkonen myöntää, että hänen jaksamisestaan on usein kysytty myötätuntoisesti.
”Vastaan, että kiitos oikein hyvin. Tämä on minusta mukavaa. Ongelma on se, miten luovun tästä. Voisin luopua yleisöluennoista, mutta sielläkin on väkeä kuuntelemassa ja antamassa palautetta. Joku saattaa sanoa, että kuunteli minua 15 vuotta sitten ja neuvoista oli paljon apua.”
Jari Sinkkonen ei tiedä, missä olisi ilman taidetta. Lukeminen ja ooppera ovat Sinkkoselle sydämen asia. © Tommi Tuomi