Peukutukset somessa eivät riitä - Ympäristöpsykologi Marketta Kyttä: ”Tarvitsemme edelleen kohtaamisia kasvokkain”

Viime vuosina kaupunkilaisten yksinäisyys on lisääntynyt. Mitä asialle voidaan tehdä, ympäristöpsykologi Marketta Kyttä?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Pidän siitä, kun naapurit tuntevat toisiaan ja vaikkapa kyläilevät toistensa luona”, Marketta Kyttä sanoo.

Viime vuosina kaupunkilaisten yksinäisyys on lisääntynyt. Mitä asialle voidaan tehdä, ympäristöpsykologi Marketta Kyttä?
Teksti: Tyyne Pennanen

On iltapäivä ravintola Löylyssä Etelä-Helsingissä. Siellä täällä istuu ihmisiä syömässä, ja suurista ikkunoista näkyy merelle. Yrityksen palveluihin kuuluu myös sauna, josta kipittää kaksi uimaria avantoon.

Rajoituksia on purettu, ja kaupunkilaiset ovat rohjenneet lähteä taas varoen liikkeelle.

Vai ovatko ihmiset jämähtämässä pysyvästi koteihinsa, Marketta Kyttä miettii ja katselee ympärilleen. Hän on ympäristöpsykologi ja Aalto-yliopiston maankäytön suunnittelun professori, joka tutkii ihmisen ja ympäristön vuorovaikutusta.

Viime aikoina Kyttä on miettinyt, millaista tuhoa pandemia on tehnyt kaupunkikulttuurissa ja sosiaalisissa suhteissa.

”Juuri nyt pitäisi olla oikeasti huolissaan yksinäisyydestä ja apatiasta, kun on eletty liian eristettyä ja typistettyä elämää. Jotakin pitäisi tehdä nopeasti, jotta ihmiset lähtisivät taas liikkeille kodeistaan.”

Pohjalainen kökkähenki

Marketta Kytän omat keinot ovat hitaat, mutta ne vaikuttavat ajan mittaan kaupungin rakenteisiin. Hän on tutkinut ja opettanut muun muassa sitä, miten ympäristö vaikuttaa hyvinvointiin tai millainen on lapsi- tai vanhusystävällinen ympäristö.

Vuonna 2005 hänen tiiminsä Aallossa kehitti digitaalisen työkalun, jonka avulla voidaan lisätä vuorovaikutusta kaupunkisuunnittelijoiden ja asukkaiden välillä. Se kaupallistettiin Maptionnaireksi, joka on ollut käytössä eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, jopa New Yorkia myöten. Suomessa sitä on käytetty muun muassa pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

Kyttä on helsinkiläinen, mutta hänen juurensa ovat maaseudulla. Hän on kotoisin pienestä Luomankylästä, joka on lähellä Kauhajokea Pohjanmaalla.

”Minulla on neljä siskoa, ja meitä kiinnosti, miltä kylät ja kaupungit näyttivät. Isä joskus parahti, että teidän kanssanne kun liikkuu, tuntuu kuin olisi julkisivulautakunnan matkassa.”

Halu opiskella ja kiinnostus kulttuuria kohtaan veti nuoren Marketta Kytän Helsinkiin. Hän suoritti maisterin tutkinnon psykologiasta mutta väitteli arkkitehtuurin alalta ja aloitti uransa ympäristöpsykologian tutkijana.

Kyttä sisaruksineen on muuttanut pois Luomankylästä, mutta vanhemmat asuvat siellä edelleen.

”Siellä on hyvä, pohjalainen kökkähenki. Nuoremmat emännät tulevat vanhempieni luokse ja tarjoavat apua ostosten kanssa tai puutarhan hoidossa.”

Marketta Kyttä tutki pohjalaiskylien yhteisöllisyyttä, ja kävi ilmi, että kylien välillä oli suuriakin eroja. Joissakin oli hyvä yhteishenki, toisissa naapurit kommunikoivat toistensa kanssa suurin piirtein vain käräjillä.

”En löytänyt ilmiölle muuta selitystä kuin sen, että jos yhteisössä oli ollut hyvä yhteishenki jo aiemmissa sukupolvissa, se siirtyi myös nuoremmille polville. Erityisen tiiviissä kylissä vahvistuvat sekä myönteiset että kielteiset kehityskierteet.”

Me-henkeä voidaan kehittää

Hyvää yhteisöllisyyttä on myös Helsingin Meilahdessa, jossa Marketta Kyttä asuu. Kun hänestä tuli äiti ensimmäisen kerran vuonna 1991, hän alkoi käydä lapsensa kanssa Valpurin-puistossa. Se oli kaupunginosan ainoa leikkipuisto, jossa kokoonnuttiin. Kun porukka ei koko ajan vaihtunut, lapset ja aikuiset oppivat tuntemaan toisiaan.

”Olen sosiaalinen naapurustolainen, ja onneksi asuinalueeni on tarjonnut siihen mahdollisuuksia. Siellä on puiston lisäksi päiväkodit, koulut, kirkko, kaupat, leipomo ja pari kahvilaa. Niillä päästään jo pitkälle.”

Tutkimusten mukaan hyvä naapurihenki syntyy, kun ihmiset auttavat vastavuoroisesti toisiaan. Myös kevyt sosiaalisuus, kuten tervehtiminen tai kuulumisten vaihto, auttavat kiintymään asuinalueeseen.

Yhteisöllisyyttä voidaan myös edesauttaa hyvällä kaupunkisuunnittelulla ja arkkitehtuurilla. Esimerkiksi kerrostaloasukkaalle yksityisyys on yhteisöllisyyden edellytys. Siksi asuntojen äänieristyksen on oltava kunnossa.

”Jos kuulee naapurin riidat, voi ajatella, että naapurikin kuulee kaiken, mitä omassa kodissa tapahtuu. Voi kiusaantua eikä välttämättä halua antautua vuorovaikutukselle.”

”Pihoilla olisi hyvä olla suojaisia paikkoja kokoontua ja erilaisia tekemisen keitaita. Rappukäytävässä voisi olla kaunis valaistus, penkki johon istahtaa ja lehtikori – ehkä jopa takka”, Kyttä maalailee.

Lasten leikkialueella voisi olla penkkejä, joilla vanhukset viihtyisivät. Näin eri sukupolvet kohtaisivat toisiaan.

”Naapurustohenki syntyy arkisen yhteisen tekemisen sivutuotteena”, Kyttä sanoo.

Lähiöt luotiin ilman asukkaita

Koronapandemia lisäsi yksinäisyyttä kaikkialla Suomessa, mutta yksinäisimpiä ihmiset olivat Helsingissä, jossa liki puolet koki yksinäisyyden lisääntyneen.

Yksinäisyydestä on puhuttu kansantautina jo ennen koronaa. Siitä on syytetty esimerkiksi 1960-luvulla alkanutta nopeaa kaupungistumista, joka rikkoi sosiaalisia verkostoja.

”1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa lä­hiöissä oli paljon ongelmia. Ne olivat väljästi rakennettuja, metsien keskellä ja so­siaaliset tilat olivat kellarin kerhohuoneita, joissa ei viihdytty. Suunnittelu tapahtui ylhäältä alaspäin, eikä ihmisiä kuunneltu.”

Parhaillaan on meneillään kaupungistumisen toinen aalto, joka alkoi 2010-luvulla.

”Tämä on voimakkaampi kuin ensimmäinen aalto, koska keskisuuret kaupungit pienenevät ja muutama suuri kasvaa.”

Kytän mielestä kaupungeissa on nyt paremmin kuunneltu asukkaiden toiveita, mutta hän näkee silti parannettavaa.

”Toista aaltoa olisi voitu hoitaa sosiaalisesti, inhimillisesti ja ekologisesti kestävimmillä tavoilla. Onko esimerkiksi mahdollista elää ekologista lähielämää, jolloin palvelut ovat kävelyetäisyyden päässä? Mielestäni tällaisia alueita ei ole tarpeeksi. Muutamia on, mutta ne ovat hyvin kalliita.”

Mitä ihmiset toivovat?

Millaista sosiaalista elämää ihmiset haluavat viettää kaupungeissa? Tätä pitäisi Kytän mielestä nyt tutkia.

Kyse ei ole vain pandemian vaikutuksista tai mahdollisista seuraavista pandemioista. Taustalla on jo pidempään jatkunut suuri elämäntapamurros, jossa kasvokkain kohtaaminen vähenee. Tähän on osaltaan vaikuttanut digitalisaatio, kuten sosiaalinen media, nettikauppa ja striimauspalvelut.

”Riittääkö meille se, että olemme sosiaalisia vain somessa ja peukutamme lapsuudenystävän päivitystä? Uskon, että edelleen tarvitsemme kohtaamisia kasvokkain.”

Jotta julkiset tilat vetäisivät ihmisiä pois kodeistaan, kaupungissa on oltava jotakin houkuttelevaa. Kytän mielestä Löyly on sellainen paikka. Hän käy täällä usein syömässä, tekemässä etätöitä tai saunomassa.

”Löyly on osa ilmiötä, joka syntyi suurissa suomalaisissa kaupungeissa noin kymmenen vuotta sitten, kun naapurustot alkoivat taas elävöityä. Tuolloin avattiin yleisiä saunoja, kahviloita, jopa pieniä elokuvateattereita. Valitettavasti koronan myötä moni lähipalvelu joutui vaikeuksiin.”

Lähipalveluja uhkaavat myös ostoskeskukset, jotka ovat möhkälemäisiä linnoja kaupungeissa tai niiden ulkopuolella. Kun kaupat menevät kiinni, ne sulkeutuvat.

Kytällä olisi tähän pulmaan ratkaisu. Hampurissa on Hafen City, jossa ruutukaavan päälle on rakennettu katos, joka suojaa sateelta. Liikkeet toimivat rakennusten kivijaloissa.

”Se on loistava keksintö. Kun kaupat menevät kiinni, kaduilla voi silti liikkua normaalisti. Jos yrittäminen ei jostain syystä toimikaan alueella, katoksen voi purkaa, ja alue muuttuu tavalliseksi ruutukaavaksi.”

Kaupunkeihin kyläkulttuuria

Entä jos me suomalaiset vain olemme erakkoja ja haluamme linnoittautua kotiin?

Marketta Kyttä ei usko kansanluonteeseemme.

”Ihmiset muuttavat huomaamatta käytöstään, jos ympäristö rohkaisee siihen. Samalla saattavat muuttua asenteet, jotka eivät ole kiveen kirjoitettuja.”

Hänen mielestään monella on stereotyyppinen käsitys kaupunkilaisuudesta.

”Ajatellaan, että kaupungissa halutaan elää nimenomaan anonyymisti. Esimerkiksi Keski-Euroopan kaupungeissa on kyläurbaaniutta. Ihmiset ovat asuneet monessa sukupolvessa tietyssä kaupunginosassa ja ovat hyvin kiintyneitä alueeseensa ja uskollisia lähipalveluilleen.”

Sitä paitsi kaikkea yllättävää saattaa tapahtua, kun poistuu kodistaan. Kesken haastattelun pöydän viereen pysähtyy nainen. Kyttä ilahtuu.

Nainen on hänen vanhalta kotipaikkakunnaltaan, eivätkä he ole nähneet toisiaan kymmeniin vuosiin. Yhtäkkiä Löylyssä raikuu iloinen nauru.

Lue myös: Professori ja dosentti Anne Birgitta Pessi oivalsi itsemyötätunnon tärkeyden: ”Mietin, millainen ääni minussa alkaa puhua, kun teen virheitä”

X