Kirjailija Pirjo Tuominen nauttii eläkepäivistään torpalla: ”En suostu mihinkään leskinaisen yksinäisyyteen”

Jaa artikkeli
Pihatöiden tekeminen on Pirjolle terapiaa. Kun niiden aika keväällä koittaa, kirjoittaminenkin vähenee.  © Tiiu Kaitalo
Pihatöiden tekeminen on Pirjolle terapiaa. Kun niiden aika keväällä koittaa, kirjoittaminenkin vähenee. © Tiiu Kaitalo
Pirjo Tuominen halusi tehdä muutakin kuin vain vanheta ja syödä. Niinpä hän osti itselleen kesätorpan. Työnteko vanhan torpan kimpussa on tuonut lohtua leskeyteen.

Lierihattuinen nainen seisoo punaisen torpan ulkoportailla. Kirjailija Pirjo Tuominen näyttää pitkässä mekossaan pikemminkin filmitähdeltä kuin ihmiseltä, jonka painiskelusta yli satavuotiaan torpan, nykyisen vapaa-ajanasunnon, kunnostuksen ja pihamaan parissa olisi tarkoitus kirjoittaa lehtijuttu.

”Itse asiassa perkasin tänäänkin aamupäivän kukkapenkkejä”, Pirjo Tuominen, 82, hymähtää.

Hän on juuri ehtinyt riisua multaiset työhanskat, vaihtaa vaatteet ja kattaa tupaan lounaan valmiiksi. Vieraiden ei tarvitse kuin istuutua pöytään.

Soma tupa ”arkeologisten kaivausten” keskellä

Vielä muutama kuukausi sitten pöytä ei olisi tosin pysynyt siivosti nykyisellä paikallaan. Pirjo etsii puhelimensa ja selaa esiin keväällä otetun kuvan keittiöstä. Soma tupa näyttää kuvissa siltä kuin lattian kohdalla ammottavassa aukossa olisi tehty arkeologisia kaivauksia.

Talon viimeisimmässä remontissa keittiön lattia piti poistaa ja kaivaa maavaraan saakka vanhan vesivahingon takia. Pirjo etsii lisää kuvia ja kaataa samalla kuplivaa juomaa vie­raidensa laseihin, etteivät remonttijutut liiaksi ­uuvuta.

Remontteja on Pirjon nelisen vuotta sitten itselleen ostamassa torpassa riittänyt. Ennen keittiötä talossa ja pihamaalla on tehty jo kaikenlaista: kaikki pinnat on uusittu, luottorakentaja on purkanut suuren osan vanhan hevostallin sisätiloista ja rakentanut vanhojen sisusten tilalle komean sisäterassin. Suuret remontit hän on antanut ammattilaisten käsiin, mutta pihaa ja pieniä pintaremontteja Pirjo hoitaa itse, ihan siksi, että pitää kaikenlaisesta tekemisestä – ja myös kaikenlaisista työkaluista. Niitä varten hänellä on oma pieni vajansakin pihan perällä.

”Nyt kun suurimmat puutarhatyöt on tältä kesältä tehty, aion seuraavaksi vähän maalailla.”

Vaikka Pirjo Tuominen pitää siitä, että ympärillä on siistiä ja asiat järjestyksessä, puutarhassa hän ei tavoittele turhan tarkkaa lopputulosta. Luonto saa myös rehottaa. © Tiiu Kaitalo

Vaikka Pirjo Tuominen pitää siitä, että ympärillä on siistiä ja asiat järjestyksessä, puutarhassa hän ei tavoittele turhan tarkkaa lopputulosta. Luonto saa myös rehottaa. © Tiiu Kaitalo

Torpan alakerta on kunnostettu käyttöön, yläkerran kunnostamista Pirjo vielä pohtii. © Tiiu Kaitalo

Torpan alakerta on kunnostettu käyttöön, yläkerran kunnostamista Pirjo vielä pohtii. © Tiiu Kaitalo

Työkaluvarasto on Pirjon aarreaitta. ”En ole lainkaan hamstraaja, mutta erilai­sista työkaluista pidän melkoisesti.” ©  Tiiu Kaitalo

Työkaluvarasto on Pirjon aarreaitta. ”En ole lainkaan hamstraaja, mutta erilai­sista työkaluista pidän melkoisesti.” ©  Tiiu Kaitalo

Ei vanhuselämää

”Me olemme aina kotona.”

Siihen ajatukseen Pirjo Tuominen havahtui joitakin vuosia sitten. Hän oli tuolloin miehensä Raunon omaishoitaja, ja pariskunnan elämä oli hiljalleen alkanut kaventua Vammalan-kotiin.

Tilaa kauniissa paritalossa riitti, mutta seinät olivat silti päivästä toiseen samat. Elämä oli alkanut tuntua sellaiselta, jonka Pirjo mielsi vanhusten elämäksi. Ja siihen Pirjo ei ollut vielä valmis.

”Silloin heräsi ajatus, että tarvitsen vielä oman paikan, sellaisen, jossa voisin vaikka vain piipahtaa. Tehdä kesäisin vähän puutarhatöitä tai kirjoittaa sen aikaa, kun Rauno kerrallaan pärjää kotona itsekseen”, Pirjo muistaa.

Hän aloitti mökin etsinnän lähiseuduilta. Kodin edustalla on järvi, johon Pirjo innokkaana uimarina usein pulahtaa, joten rantatontista hän ei haaveillut. Rajaus helpotti etsintää, ja pian silmiin osui myynti-ilmoitus talosta ja mukavan kokoisesta tontista Punkalaitumella, vähän yli puolen tunnin ajomatkan päästä kotoa.

Ostopäätös syntyi nopeasti

Pirjo ajoi katsomaan paikkaa. Hän löysi ryhdikkään vanhan torpan, jonka ympärillä oli sopivasti vehreää pihaa. Talo ei ollut ihan priimakuntoinen, sen kyllä huomasi, mutta kuka tässä nyt enää näillä vuosikymmenillä. Nopean toiminnan ihmisenä ­Pirjo päätti talokaupoista vain hetken pohdit­tuaan, vaikka aviomies ei innostunut ajatuksesta lainkaan.

Pirjo oli aiemmin omistanut kesäpaikan, ja se oli ollut todellinen työleiri. Pirjo näki silti talovanhuksessa potentiaalia. Siellä hän voisi tehdä mitä lystäsi.

Ja niin hän on tehnytkin.

”Kun Rauno toissa vuonna kuoli, olin tietysti surullinen mutta ennen kaikkea kovin väsynyt. Tämä paikka ja kaiken tekemisen suunnittelu ovat sen jälkeen pikemminkin piristäneet kuin uuvuttaneet.”

Suunnittelu pitää sisällään ennen kaikkea työtä, remonttien organisointia – ja tietysti rahanmenoa.

”Poikani on seurannut sivusta remontointi-intoani ja todennut, että taisin hankkia itselleni loppujen lopuksi Punkalaitumen kalleimman torpan”, Pirjo nauraa.

Mutta Pirjo ei stressaa, sillä hän pitää suunnittelemisesta ja työleiri on vapaaehtoinen. Pihahommien aloittaminen alku­kesästä ottaa aina hetken vähän koville, mutta sitten kun ruumis taas norjistuu ja vahvistuu, se alkaa tuntua kerrassaan mainiolta.

”Tässä iässä minäkään en taivu enää kuin ennen, mutta minulle on kyllä suotu hyvä terveys, mistä olen todella kiitollinen. Se ei ole tietysti mikään itsestäänselvyys”, Pirjo sanoo.

Tekeminen pitää Pirjon liikkeessä

Pirjo nousee esitelläkseen taloaan. Kaksikerroksisessa torpassa yläkerta on vielä asumaton, mutta alakerran makuu­soppi, tupa, olohuone ja kylpyhuone on remontoitu siisteiksi yksi kerrallaan.

Pirjo uskoo, että hyvien geenien lisäksi juuri kaikenlainen tekeminen oman voinnin pohdiskelun sijaan pitää hänet liik­keessä.

”Leskeksi jäätyäni jotkut vanhat heilat ovat ruvenneet soittelemaan. Se on tietysti mukavaa, mutta hyvin nopeasti mukava ­jutustelu kääntyy heidän sairauksiinsa. Täytyy myöntää, etteivät ne ole mitenkään kauhean mieltä kohottavia keskustelun­aiheita”, Pirjo naurahtaa.

Pirjolla ei ole juuri koskaan kiire. ”Kiire on pitkälti asennoitumiskysymys. Olen karsinut paljon turhaa elämästäni. En viihdy sosiaalisessa mediassa enkä jää selailemaan älypuhelinta.” ©  Tiiu Kaitalo

Pirjolla ei ole juuri koskaan kiire. ”Kiire on pitkälti asennoitumiskysymys. Olen karsinut paljon turhaa elämästäni. En viihdy sosiaalisessa mediassa enkä jää selailemaan älypuhelinta.” ©  Tiiu Kaitalo

Elämä on olla sopivassa suhteessa sekä rouheita remontteja että pieniä, esteettisiä valintoja. © Tiiu Kaitalo

Elämä on olla sopivassa suhteessa sekä rouheita remontteja että pieniä, esteettisiä valintoja. © Tiiu Kaitalo

Ei-ihmeellisyys vapauttaa

Vajan ovien maalaus. Se on Pirjon työlistalla seuraavana. Ovien jälkeen on vuorossa ehkä vanhojen ikkunapuitteiden putsaamista. Ne on aseteltu valmiiksi saunan viereiseen pieneen verstaaseen. Nämä ovat pikkutöitä, jotka sujuvat ilman suurempia suunnitteluja, mutta isompia remontteja varten Pirjo ottaa aina etukäteen kulloisestakin korjauskohteesta selvää.

”Kaivan internetistä tietoa ja kyselen ammattilaisilta. En tilaile remontteja vaiston varassa, vaan teen ensin itsekseni taustatyötä. Rakennusmestarikin tuossa taannoin totesi, että minun kanssani on mukava tehdä remontteja, kun tiedän asioista etukäteen.”

Niin ovat tulleet tutuiksi vesijohdot, ilmanvaihto ja eristeet. Pirjo on tottunut ottamaan asioista selvää. Samalla tavalla hän kirjoittaa historiallisia romaanejaan, ikään kuin kaivautuu ajan kerrostumiin kuin keittiön lattiaremonttinsa uumeniin. Tai antautuu kynän jatkeeksi, niin kuin hän itse kirjoittamistaan kuvaa.

Tosin viimeiset vuodet hän on jo useamman kirjan verran ajatellut kirjoittavansa viimeistä kirjaa. Kirjoittaminen on kuitenkin niin mukavaa, että se ei ole jäänyt pois. Ja koska se on niin mukavaa, on teoksiakin syntynyt lähes 60, ja seuraava ilmestyy kevättalvesta. Toistaiseksi sitä viimeistä ei ole vielä syntynyt.

Ekonomi ja kirjailija

Pirjo aloitti kirjoittamalla romanttisia historiallisia romaaneja. Idea niihin tuli hänen mieheltään, joka totesi, että sellaisia ihmiset varmasti tykkäisivät lukea. Ja niin he tykkäävät.

”Hassua kyllä, en silti tituleeraa mielelläni itseäni kirjailijaksi. En kuulu enää edes Kirjailijaliittoon.”

Pirjo teki koko työuransa kahta työtä, päivätyön ekonomiksi valmistuttuaan liike-elämässä ja kirjailijan työn vapaa-aikoinaan. Vasta eläkeiässä, ennen puolison sairastumista, kirjoittamiseen avautui enemmän aikaa.

Pirjo ei osaa kuvitellakaan, että olisi heittäytynyt koskaan täysipäiväiseksi kirjailijaksi.

”En muutenkaan pidä itseäni missään asiassa kovin ihmeellisenä, mikä helpottaa kummasti elämää. Olen nimittäin miettinyt, että sellaisilla ihmisillä, jotka arvostavat itsensä hyvin korkealle, on luultavasti paljon raskaampi elämä kuin muilla.”

Kun vanhasta hevostallista poistettiin pilttuut, siitä rakentui ilmava ja käytännöllinen kesäterassi. © Tiiu Kaitalo

Kun vanhasta hevostallista poistettiin pilttuut, siitä rakentui ilmava ja käytännöllinen kesäterassi. © Tiiu Kaitalo

Täyttä elämää

Pirjo Tuominen seisoo kastelukannu käsissään torppansa pihamaalla. Vaatteet ovat vaihtuneet taas työasuun. Siinä hän, kesäinen lierihattu päässään, on juuri kertonut, ettei pidä itseään kovin kummoisena, kerrannut miehensä sairastumista ja sitä, kuinka on kokenut aina olleensa ikään kuin syrjästäkatsoja kirjallisessa maailmassa. Silti hän ei ole apea, päinvastoin, suorastaan hilpeä.

Lierihattuinen nainen haluaa näyttää remontoidut vajat ennen kuin siirrytään päiväkahvien ja kakun pariin. Samalla voi vähän kastella kuivuuden keskellä taistelevia kukkapenkkejä.

Pirjo nauttii ihmisten kestitsemisestä. Ja torpasta tekee mahtavan juuri se, että toisaalta saa olla rauhassa – tai sitten halutessaan ei. Sveitsissä asuva tytär on ottanut tavaksi tulla perheineen heinäkuussa Punkalaitumelle, ja sunnuntaisin Pirjolla käy yleensä lounasvieraita.

”En suostu mihinkään leskinaisen yksinäisyyteen. Täällä maallakin painelin heti ensitöikseni tervehdyskäynneille naapuriin. Ja kun huomasin, että yksi eläkkeellä oleva etäisesti tuttu toimittaja oli muuttanut leskeksi jäätyään Vammalaan, soitin hänelle ja sovin hänen kanssaan kahvilaan treffit. Niin sain uuden ystävän.”

Toiminnan nainen

Pirjo myöntää olevansa kaikessa toiminnan nainen. Sen hänelle opettivat edelliset sukupolvet. Pirjo on kasvanut naisten ympärillä, sillä hänen isänsä kuoli heti talvisodan ensimmäisinä päivinä.

Olga-mummoni oli todellinen työihminen, sitkeä kuin katajan runko. Hän tapasi sanoa, että ihminen kyllä kestää vuoden vaikka aidanvitsaksena. Tunnen Olgan perinnön veressäni. Olgalta olen oppinut vaikeuksien kestämisen ja niistä selviäminen. Kotonamme ei valikoitu töitä.”

Edelleenkään Pirjo ei valikoi töitään. Jos hänen on tyhjennettävä maakellari tai kipattava multaa penkkeihin, hän ei jää asian kanssa murehtimaan.

”Joko teen tai organisoin jonkun tekemään sen. Täällä maalla on ollut hienoa, kun työntekijöitä löytyy rakennustöihin, se tuntuu suorastaan ylelliseltä.”

Pirjo ajaa torpan ja kodin väliä, vaikka kotona Vammalassa ei ole pakko käydä enää päivittäin, sillä niin hän ja auto pysyvät sopivasti liikkeessä, eivätkä seinät enää kaadu päälle. Tietokone kulkee mukana laukussa.

”Kirjoitan yleensä muutaman tunnin ­aamupäivästä ja lopetan, kun tulee nälkä. Sen jälkeen paras keskittyminen on mennyttä.”

Juuri keskittymiseen pitää iän myötä Pirjon mielestä kiinnittää yhä enemmän huomiota.

Johannes Virolainen sanoi aikoinaan, että kyllähän sitä tekee mitä vain, mutta asiat alkavat vanhemmiten levitä. Sitä tilannetta koetan hallita mahdollisimman pitkään.”

Pirjo remontoi itse ­lähinnä maalaamalla ja osallistumalla alusta loppuun kaiken suunnitteluun. ”Etsin aina tietoa ­remonteista, vertailen vaihtoehtoja, mutta luotan ennen kaikkea ammattilaisten näkemyksiin.” © Tiiu Kaitalo

Pirjo remontoi itse ­lähinnä maalaamalla ja osallistumalla alusta loppuun kaiken suunnitteluun. ”Etsin aina tietoa ­remonteista, vertailen vaihtoehtoja, mutta luotan ennen kaikkea ammattilaisten näkemyksiin.” © Tiiu Kaitalo

Pirjo pitää ihmisten kestitsemisestä. Erityisen hauskaa hänestä on saada lounasseuraa, jonka kanssa voi puhua kaikesta mahdollisesta, talousasioista sotahistoriaan. ©  Tiiu Kaitalo

Pirjo pitää ihmisten kestitsemisestä. Erityisen hauskaa hänestä on saada lounasseuraa, jonka kanssa voi puhua kaikesta mahdollisesta, talousasioista sotahistoriaan. ©  Tiiu Kaitalo

Valitut huolipäivät

Pihamaan nurmikko on vastaleikattu. Saunavajan edustalla aamusta kitketyt rikkaruohot näyttävät emaliämpärissään harkitulta kukka-asetelmalta. Pirjo asettuu kuvattavaksi, sahaamaan kuivahtanutta oksaa pihapuusta. Se on melkein ainoa korjausta vaativa asia koko pihamaalla, sillä kaikki on niin hoidettua. Ja kaiken hoidetun keskellä kulkee torpan emäntä, jonka huoliteltu olemus ei tunnu tuivertuvan edes navakassa kesätuulessa. Väistääkö tuulikin hänet?

Pirjo myöntää pitävänsä huolta itsestään. Kukkapenkkejä hän ei kitke koskaan paljain käsin, vaan puutarhahanskat suojaavat hoidettuja kynsiä.

”Tai ainakin yritän vähän hidastaa liiallista rapistumista”, Pirjo naurahtaa.

Hänellä on taitoa saada lauseensa kuulostamaan lähes sarkastisilta huoneentauluilta. ”Onhan tässä tehtävä jotain muutakin kuin vanheta ja syödä”, on yksi niistä. Myös hänen stressisietokyvystään voisi laatia jonkinlaisen opaskirjan. Stressi kun on Pirjolle kohtuullisen vieras tuttava, samoin kiire. Aikaa hänellä on yleensä ihan riittävästi. Siihen auttaa se, että pitää asiat mahdollisimman yksinkertaisina.

”Asioiden yksinkertaisuutta helpottaa, etten muhita ja säilö murheita itseeni. Ehkä olen sen verran pinnallinen ihminen, että se on minulle luontaista. Koetan pitää ­ajatteluni ja aivoni selkeinä, silloin olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni”, Pirjo toteaa.

Sitten hän asettelee terassin pöytään kakkulautaset. Häntä helpottaa arjessa asioiden lokerointi, siinä hän pitää itseään suorastaan huippuammattilaisena.

Samaa lokerointia Pirjo on harrastanut läpi elämänsä. Kirjailijan työn ohella hän on kasvattanut kaksi lastaan aikuisiksi ja tehnyt uran yrittäjänä, mutta aina yksi asia kerrallaan. Työelämässäkään hän ei puhunut koskaan kirjoittamisestaan. Kerran eräs assistentti hämmästyi huomatessaan lentokoneessa vierusmatkustajan lukevan kirjaa, jonka kannessa oli Pirjon nimi.

”Lokerointi tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että keskityn aina yhteen asiaan kerrallaan. Jos eteen ilmaantuu jokin huoli tai murhe, en anna sen vallata rikkaruohon lailla alaa, vaan päätän, milloin asiaan tartun. Ja jos sovin itseni kanssa, että paneudun tähän putkiremonttiasiaan ensi keskiviikkona, teen niin enkä vello asian kanssa ennen sitä.

Kirjoittaminen ja remontointi eivät stressaa Pirjoa. ”Joskus olen alkanut nähdä unia, joissa lähinnä teen tekstinkäsittelyä. Silloin tiedän, että on aika pitää taukoa kirjoittamisesta.” © Tiiu Kaitalo

Kirjoittaminen ja remontointi eivät stressaa Pirjoa. ”Joskus olen alkanut nähdä unia, joissa lähinnä teen tekstinkäsittelyä. Silloin tiedän, että on aika pitää taukoa kirjoittamisesta.” © Tiiu Kaital

X