Tarja Hurme kiusaamisen torjumisesta: ”Parhaimmillaan ihmisten monenlaisuus kasvattaa meitä yhä suvaitsevaisemmiksi”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Tarja Hurme.
Tarja Hurme. © Vesa Tyni / Otavamedia
"Yhtenäiskulttuuri on pirstoutunut, erilaisuutta on ympärillämme yhä enemmän: etnistä, seksuaalista, tyylillistä – ei vain lihavuutta." kirjoittaa Seuran päätoimittaja Tarja Hurme.

Heidi Kyrö ei voinut käsittää. En minäkään aikanaan voinut. Miten aikuiset pystyivät sulkemaan silmänsä siltä, että lasta kiusattiin? Niin siinä kuitenkin kävi silloin ja sittemminkin. Heidi ei tiennyt, miksi oli kiusaamisen kohde. Minä tiesin, kristallinkirkkaasti: olin lihava lapsi. Läski, lyllerö. Erilainen, tyttöihanteisiin sopimaton. Helsingissä, 60-luvun töölöläispihoilla, poikia oli paljon. Heitä olivat parhaat kaverit mutta myös pahimmat kiusaajat. Ja kyllä tytötkin koulussa osasivat: eristämällä hyväksyttyjen joukosta.

Niin kovia otteita kiusaajat eivät käyttäneet kuin Kyröä kohtaan, mutta sanallinen väkivalta vaikutti ainakin niin, että valitsin oppikouluvaiheessa pienemmän pahan, tyttökoulun. Siellä löysin oman iloisen itseni, naisen itsenäisyyden ja tasa-arvon ihanteen sekä uskon siihen, että pärjään omanlaisenani. Siinä uskossa edelleen olen.

Tunnistan kuitenkin, että kiusaaminen on vaikuttanut sekä minäkuvaani että mieskuvaani. Oman kehon hyväksyminen, saati rakastaminen, on ollut hankalaa. Voisiko sitä kukaan muukaan rakastaa? Pienenä kiersin kaukaa vieraat poikaporukat.

Kun ulkonäkö kehittyi hyväksytymmäksi, uusi itseluottamus pisti ikään kuin rankaisemaan elämän myöhempiä miehiä lapsuuden kiusaajien puheista. Olen tulkinnut sanottua kielteisesti, sivaltanut sanoilla syyttömiä. Pelannut tunteilla, epäillyt. Itseäni, pohjimmiltaan.

Entä nuo kiusaamiseen reagoimattomat aikuiset? Kotona puhuttiin lähinnä koetuloksista. Omat murheet pysyivät omina, kiusaaminenkin. Koulun aikuiset eivät tehneet poikkeusta. Opettajilla oli toki vielä arvovaltaa, joten kiusaajat varoivat sanomisiaan heidän kuultensa. Häijyn huutelun painopiste oli kotikaduilla.

Nykyään kiusaamista torjutaan monin tavoin. Koulut ja kodit pyrkivät hyvään, mutta matka on pitkä. Yhtenäiskulttuuri on pirstoutunut, erilaisuutta on ympärillämme yhä enemmän: etnistä, seksuaalista, tyylillistä – ei vain lihavuutta.

Parhaimmillaan ihmisten monenlaisuus voi kasvattaa meitä yhtä suvaitsevaisemmiksi. Nykyisessä asenneilmastossa myös takapakki on valitettavan mahdollista.

X