Toimistotyön myrkyllisyydestä ei saa enää vaieta, sanoo dokumentaristi John Webster – ”Moni kokee olevansa ansassa tai umpikujassa”
Kahdesti Jussi-palkinnon ohjaajana saanut dokumentaristi John Webster on tehnyt useita työelämää käsitteleviä elokuvia. Uusimmassa dokumentissaan hän harmittelee, että hyvän työn tulokset valuvat järjestelmässämme aina muiden kuin työntekijöiden taskuihin.
Dokumentaristi John Webster käsittelee elokuvassaan nyt toimistotyön ongelmia.
”Vaikka työpaikalla kaikki hymyilevät, siellä on silti tosi paljon ihmisiä, jotka eivät voi hyvin”, sanoo dokumentaristi John Webster.
Hänen tuorein dokumenttielokuvansa The Happy Worker kysyy, miksi etenkin toimistotyössä koetaan niin paljon burnouteja, stressiä ja uupumusta, kun yhteiskunnassa ihanne on juuri päinvastainen. Puhumme hyvinvoinnista ja leppoistamisesta, kun samaan aikaan voimme pahoin ja kuormitumme.
Sata vuotta sitten toimistotyö oli erittäin harvinaista. Nyt osassa länsimaita toimistotyötä tekee jopa 75 prosenttia kaikista työntekijöistä.
”Työelämässä on menty vikaan monessa kohtaa. Yksi on se, että yrityksen ainoa tehtävä olisi tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Työn tuottavuushan on kasvanut ihan valtavasti, mutta työn hedelmät valuvat samaan aikaan pois niiltä, jotka työn tekevät.”
Websterin ajattelussa liian moni yritys jättää huomioimatta sen, tuottaako yritys työntekijöilleen ja laajemmin yhteiskuntaan esimerkiksi henkistä ja sosiaalista hyvinvointia.
”Olemme edelleen kiinni teollisessa prosessiajattelussa, jossa ihmiset nähdään koneenkäyttäjinä. Se heijastuu myös esihenkilöiden valintaan, jossa pitkään työskennelleitä valitaan johtamaan katsomatta sitä, ovatko he hyviä ihmisten kanssa. Näinhän toimittiin sata vuotta sitten tehtaissakin.”
Itkua ennen töihin lähtöä
John Webster on tunnettu ja pitkäaikainen dokumentaristi, jonka elokuvat Sen edestään löytää (2006) ja Katastrofin aineksia (2008) ovat voittaneet parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnon. Hänen töistään muun muassa Pölynimurikauppiaat (1993) on saavuttanut todellisen kulttiklassikon aseman.
Websterin uusimmassa elokuvassa haastatellaan burnoutin kokeneita toimistotyöläisiä monista eri maista. Suomesta mukana on Vanessa Törnblom.
Yksi dokumentin pysäyttävimpiä kohtia on, kun Törnblom kertoo eräänä aamuna työmatkallaan miettineensä, että hänen elämäänsä voisi helpottaa, jos hän ennen töihin pääsemistä jäisikin auton alle. Usein ennen töihin lähtöä häntä oli hieman itkettänyt.
”Moni näistä burnoutin kokeneista kertoi ajatelleensa jotakin vastaavaa. Se kertoo, että työssään ihminen kokee olevansa ansassa tai umpikujassa”, Webster sanoo.
Dokumentin näkökulman mukaan työelämän ja työpaikkojen ongelmat katsotaan kulttuurissamme aina lopulta yksilön ongelmiksi.
”Ihmisiä sairastuttavat työpaikan ongelmat eivät korjaannu sillä, että työntekijä on kaksi viikkoa lomalla tai hankkii joogaharrastuksen.”
Suomalainen Vanessa Törnblom on eräs elokuvassa esitellyistä burnoutin kokeneista toimistotyöntekijöistä. © Hanna-Maria Grönlund
Omakuva romuttuu
Burnoutin kokeneiden lisäksi elokuvassa ovat äänessä edesmennyt, antropologi David Graeber ja burnout-tutkimuksen asiantuntija, psykologi Christina Maslach.
”Burnout ja työuupumus ovat asioita, joihin liittyy vahvoja ennakkoluuloja sekä stigmoja. Tosi usein nähdään, että kyse on myrkyllisen työpaikan sijaan yksilön ongelmasta”, Webster sanoo.
Dokumentti haluaa auttaa murtamaan puhumattomuuden kulttuuria työpaikoilla.
Toisinaan työn ongelmista puhutaan mutta usein huumorin keinoin. Etenkin nuorempien työntekijöiden kesken ongelmat kohdataan mustan, kyynisen huumorin sävyttäminä.
”Ja itselleni tulee ainakin mieleen se, että Neuvostoliiton aikana musta huumori kukoisti. Eli yleensä musta huumori ongelmien edessä kertoo sellaisesta ajattelusta, että kaikki on oikeasti päin helvettiä, mutta sille ei voi mitään.”
Elokuvaa tehdessään Webster ja toinen käsikirjoittaja Eveliina Kantola pääsivät kuuntelemaan erästä burnout-vertaistukiryhmän kokousta.
”Siellä oli silmiinpistävää se, että hirveän moni koki burnoutin myötä omakuvansa romuttuneen. Että ei ollut tarpeeksi vahva tai hyvä ihminen.”
Websterin mukaan kokemus korostuu nimenomaan toimistotyössä.
”Ja se on tosi väärin, sillä jos ihminen on vaikka tehtaalla töissä ja saa oireita myrkyllisistä kaasuista, niin kyllä hän tietää, ettei asia johtunut hänestä.”
Kehityskeskustelu kerran vuodessa
Osa Websterin dokumentin havainnoista perustuu kansainvälisen työelämää analysoivan Gallup.comin tutkimustuloksiin. Moni työpaikkojen ongelmista juontuu huonosta johtamisesta. Gallupin mukaan huonosta johtamisesta koituva maailmanlaajuinen vuosittainen taloudellinen tappio on seitsemän biljoonaa dollaria.
”Kuten Gallupin työtutkimuksen johtaja Jim Harter elokuvassa toteaa, esimiehen tärkein tehtävä on paitsi varmistaa, että työntekijällä on työhön vaadittavat työkalut ja aika, myös käsitys siitä, miksi työtä tehdään ja mitä kohti mennään. Tämä jälkimmäinen on aika keskeinen osa siitä, mikä työpaikoilta monesti puuttuu.”
Websterin mukaan paljon auttaisi jo se, jos esimies kävisi joka viikko viiden minuutin merkityksellisen keskustelun työntekijän kanssa.
”Mutta sen sijaan käydään kerran vuodessa kehityskeskustelu, joka tuntuu työntekijästä usein kuin uudelta työhaastattelulta siihen työhön, jossa hän jo on.”
Firmojen käyttämässä kielessä puhutaan usein tehostamisesta, joka yleensä tarkoittaa ihmisten irtisanomista.
Webster huomauttaa, että toimistojen ajatustyötä tehdään usein tiimeissä. Näiden tiimien rikkominen esimerkiksi yt-neuvottelujen kautta romuttaa jäljelle jääneiden työskentelymotivaatiota. Taloudellisia kustannuksia lasketaan tarkkaan, mutta sosiaalisia ei.
”Tosi usein ennen firman menemistä pörssiin vedetään läpi yt-neuvottelut, että voidaan osoittaa sijoittajille, että nyt on vedetty rönsyt pois ja ollaan tosi tehokkaita. Pannaan vaikka 20 prosenttia työntekijöistä pihalle. Mutta eihän paperitehtaan konekaan toimi paremmin, jos sen komponenteista vähennetään 20 prosenttia.”
Dokumentti heittää oman piikkinsä myös toimistoilla alati lisääntyvien konsulttien määrään sekä siihen, tuovatko konsulttien puheet todella jotain hyötyä työntekijöille.
”Toimistotyökulttuurissa on totuttu siihen, että toimistolle tulee joku konsultti, joka puhuu aivan puuta heinää ja irrallisia asioita ihmisten työn arkikokemuksesta. Kaikki kuuntelevat sitä naama peruslukemilla. Jos sama tapahtuisi tehdasympäristössä, kyllä joku huutaisi, että mitä sä oikein selität.”
The Happy Worker elokuvateattereissa 6. toukokuuta.