Vammaisuus altistaa väkivallalle – Kun avustaja uhkasi, Elina pelkäsi ettei häntä uskota
Elinan avustaja uhkasi häntä väkivallalla. Vammaiset naiset kokevat Suomessa väkivaltaa noin 2–4 kertaa useammin kuin vammattomat naiset.
Viranomaiset eivät tuota tilastotietoa vammaisten naisten kokemasta väkivallasta. Poliisi ja turvakodit eivät kirjaa ylös, jos asiakas on vammainen henkilö. Vammaisuus tulkitaan terveystiedoksi, jonka laki vaatii salaamaan.
Kun Elinan puhelin ei toiminut ja hän viskasi sen vihaisena käsistään lattialle, avustaja raivostui. Hän alkoi huutaa.
Elinaa pelotti, ja hän vetäytyi makuuhuoneeseen. Huonekalut olivat sekaisin siivoamisen jäljiltä. Se teki pyörätuolilla liikkumisen hankalaksi, mutta nyt huonekaluista oli hyötyä. Elina kokosi niitä oven eteen, jotta kukaan ei pääsisi sisälle.
Avustaja jatkoi huutamista ja työntyi ovesta esteistä huolimatta. Sen jälkeen Elina ei enää tarkkaan muista, mitä tapahtui. Myöhemmin avustaja lähetti viestin, jossa hän kertoi, että on Elinan vastuulla toimia niin, ettei avustaja käy häneen käsiksi.
Elinalla on ollut liikuntavamma syntymästään saakka, ja hän käyttää sähköpyörätuolia. Hänellä on ollut henkilökohtaisia avustajia kymmenen vuoden ajan. Avustajat ovat olleet Elinan tuttuja ja ystäviä.
”Mulle on iso kynnys päästää ulkopuolista ihmistä omaan elämään.”
Elina ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään, koska aihe on hänelle arka.
Ongelmat eskaloituivat
Elinalla on kaksi avustajaa, jotka käyvät kaupassa, siivoavat ja laittavat ruokaa. Avustajien kanssa ei ollut aiemmin ongelmia.
Kun hankaluudet yhden avustajan kanssa alkoivat, Elina yritti olla myötätuntoinen, vaikka avustaja tulkitsi vaatimukset työvuoroon ajoissa saapumisesta määräilyksi. Avustaja syytti Elinaa vallankäytöstä ja suuttui työhön liittyvien viestien lähettämisestä.
Avustaja perusteli tarvitsevansa joustoa työajoissa, koska hänellä oli vaikea elämäntilanne. Joustoa oli vaikea antaa, sillä Elinan arjen sujuminen riippuu avustajien paikalla olosta.
Elina uskoi kauan, että olisi syrjintää vaihtaa avustajaa, vaikka avustaja sanoi pelkäävänsä Elinan tekevän jotain niin tyhmää, että avustaja menettää itsehillintänsä.
”Se on jotenkin hurjaa, kun mä tajuan nyt itsekin, miten tuollainenkin tilanne olisi voinut olla selkeä merkki, että tästä ei tule enää yhtään mitään.”
Läheiset ihmiset tiesivät ongelmista, mutta ne eivät näyttäneet huolestuttavan heitä. Siksi Elina ajatteli pitkään, että hän suurentelee asiaa. Avustajan tunkeuduttua makuuhuoneeseen väkivallan pelko kuitenkin kasvoi niin suureksi, että Elina päätti lopettaa työsuhteen ja antoi avustajalle irtisanomisilmoituksen.
Jälkeenpäin Elina ajattelee, että avustajan kohtaaminen kahdestaan irtisanomistilanteessa oli iso riski, sillä hän pelkäsi, että avustaja olisi voinut käyttää häneen väkivaltaa.
”Siinä olisi voinut käydä mulle huonosti. En enää menisi sellaiseen tilanteeseen yksin.”
Vammaisuus altistaa väkivallalle
Pitkään on uskottu, että vammaisuus suojelisi väkivallalta.
”Kyllähän nyt invalidipoloista kaikki säälii”, kuvaa Vammaisten naisten valtakunnallisen yhdistyksen Rusetti ry:n asiantuntija Pirkko Justander.
Vammaisuus kuitenkin altistaa väkivallalle. Suomessa joka kolmas yli 15-vuotias nainen tai tyttö on kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa. Vähemmistötaustaiset naiset ovat väkivallan uhreja vielä useammin. Esimerkiksi romaninaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat naiset kokevat väkivaltaa keskimääräistä enemmän.
Koska suuri osa väkivallasta jää piiloon, ei sen todellinen määrä ole tiedossa. Naisten Linja arvioi, että vammaiset naiset kokevat Suomessa väkivaltaa 2–4 kertaa useammin kuin vammattomat naiset. Tämä koskee erityisesti parisuhdeväkivaltaa.
Sosiaali- ja terveysministeriön tuore tutkimus kertoo, että vammaisen tapauksessa väkivallan tekijä on lähes aina läheinen tai tuttu. Aikuisista vastaajista 17 prosenttia kertoi kokeneensa väkivaltaa.
Pelko omasta uskottavuudesta
Avustaja suuttui irtisanomisesta ja kertoi yhteisille ystäville Elinan salassa pidettäviä terveystietoja. Hän väitti Elinan kohtelevan avustajiaan huonosti ja uhkasi olevansa mahdollisimman hankala.
Elina ei ole ollut avustajan kanssa tekemisissä työsuhteen päättymisen jälkeen. Henkilökohtaisten avustajien työnantajien Heta-liitto totesi, että Elinalla oli oikeus purkaa työsuhde.
Elina kertoo epäilevänsä edelleen omaa arviointikykyään avustajansa väitteiden vuoksi ja pelänneensä pitkään, ettei saa enää avustajia tai apua. Hän pelkää myös, että hänen mielenterveysongelmansa ja niistä puhuminen on vienyt häneltä uskottavuutta.
”Vähän niin kuin se Pekka ja susi. Pekka huusi sitä sutta, ja sitten kun se oikeasti tuli, kukaan ei enää uskonutkaan.”
Syyllistäminen on henkistä väkivaltaa
Vammaisuus saattaa Pirkko Justanderin mukaan vähentää väkivallasta kertovan ihmisen uskottavuutta, vaikka vamma ei olisi kognitiivinen. Vammaisilta voidaan myös odottaa kiitollisuutta, koska yhteiskunta kustantaa heille apuvälineitä, avustajia ja taksikuljetuksia. Avun pyytäminen voidaan tulkita valittamiseksi.
Kun väkivallan uhri lisäksi syyttää usein itseään ja häpeää väkivaltaa, avun hakeminen on vaikeaa. Usein myös väkivallan tekijä syyttää uhria. Tämä on yksi henkisen väkivallan ilmenemistapa.
Seksuaalisuuden ja seksin ei aina ajatella kuuluvan vammaisille naisille. Siksi vammaisen naisen kokema seksuaaliväkivalta voi myös johtaa syyllistämiseen.
”Vammaiselle naiselle sanotaan usein, että tämähän siitä tuli, miksi et pysynyt rootelissasi.”
Elina on saanut tukea muilta vammaisilta naisilta. Suurimmalla osalla ei ole ollut samanlaisia kokemuksia, mutta puhuminen on tuonut tunteen, ettei Elina ole asian kanssa yksin.
Hän sanoo, että osaa nykyisin tehdä paremmin eron sen välille, mikä on avustajan työtä ja mikä ystävyyttä. Uskallus toimia uhkaavassa tilanteessa on antanut voimia.
”Minä päätän sentään jostain omassa elämässäni.”