Sarjakuvataiteilija Jorma ”Titu” Tiittanen on kuollut – avusti Seuraa yli 40 vuotta

Sarjakuvataiteilija Jorma Tiittanen (1929-2017) oli Seuran tunnetuimpia brändejä. "Titu" oli piirroksissaan pienen ihmisen puolella.
Hannu Teider
Asiat Henkilöt 6.2.2017 16:05

Titu alias Jorma Tiittanen (1929-2017) muistetaan iskevistä ja ajankohtaisista piirroksista, jotka oli tehty aina huumorin pilke silmäkulmassa.

”Titulointia” oli Seurassa runsaan 40 vuoden ajan yksi luetuimmista sivuista.

Titu pohti ja kypsytteli aiheitaan pitkään ennen kuin niistä syntyi piirros. Työjärjestys oli aina sama; ensin riimitys ja siihen sopiva piirros.

Titu tunnettiin Seuran toimituksessa täsmällisyydestä, johon saattoi luottaa. Hän halusi tuoda henkilökohtaisesti piirroksensa Seuran toimitukseen, joka maanantai hieman jälkeen puolen päivän.

Titu ei työskennellyt Seurassa päätoimisesti, mutta peräti kymmenen eri päätoimittajan aikana Titusta kasvoi Seuran tunnetuin brändi.

Titu ei koskaan korottanut ääntään tai seisonut varpaillaan eturivissä näkyäkseen paremmin. Hän viihtyi mieluummin hiljaisena taustalla, josta oli hyvä tarkkailla ihmisiä, tapahtumia ja ympäristöä.

Suomalaisen sielunmaiseman peilaaja

Hän imi aiheita lehdistä, televisiosta ja katujen kulkijoista ja teki niistä piirroksia luontevasti suomalaista sielunmaisemaa peilaten.

Hän oli äärimmäisen tarkka ja taitava havainnoitsija, joka osasi nostaa esiin myös kansaa kuohuttavat asiat.

Titu käsitteli aiheita tyylikkäästi ilman että kukaan olisi loukkaantunut.

Hän oli pienen ihmisen puolella. Kyytiä sai virkamiesbyrokratia, herrojen tärkeys tai poliitikkojen omahyväisyys, mutta aina Titu löysi asioihin valoisan puolen.

Titu yritti säilyttää loppuun saakka positiivisen mielensä, vaikka pitkä sairaus varjosti viimeisiä elinvuosia.

Titun muisto elää tuhansissa piirroksissa, joista on julkaistu myös kolme kirjaa.