Ikääntyneiden työllisyysaste on noussut Suomessakin – Sixten Korkman: ”Ikäsyrjintä on todellinen ongelma, mutta uskon, että tilanne tulee muuttumaan”

Sixten Korkman näyttää olevan nyt kaikkialla. Miten piinkovasta talousmiehestä tuli humanismin, kulttuurin ja hyvinvointiyhteiskunnan puolestapuhuja – ja miksi?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sixten Korkmanin mukaan vastakkainasettelua ja polarisaatiota tuottavia ongelmia pitäisi ennaltaehkäistä sekä nuorten että vanhempien ikäluokkien elämässä.

Sixten Korkman näyttää olevan nyt kaikkialla. Miten piinkovasta talousmiehestä tuli humanismin, kulttuurin ja hyvinvointiyhteiskunnan puolestapuhuja – ja miksi?
Teksti: Susanna Luikku 

Sixten Korkman on television ja radion keskusteluohjelmissa, lehdissä haastateltavana ja kolumnistina ja sosiaalisen median keskustelujen aiheena. Valtiotieteiden tohtorin ja taloustieteilijän viime vuonna ilmestynyt kirja Talous ja humanismi (Otava) sai pääosin kiittäviä arvioita, ja Korkman on kysytty luennoitsija ja asiantuntijavieras.

Presidenttiehdokkuuttakin on jo alettu huhuilla.

”Joskus käy niin, että sama henkilö, esimerkiksi minä, on turhan paljon julkisuudessa. Media haluaa usein kannanottoja kysymyksiin, joiden osalta minulla ei ole osaamista. Silloin pitäisi osata olla vastaamatta”, Sixten Korkman tokaisee.

Väistyvän hallituksen työministeri Tuula Haatainen (sd) pyysi alkuvuodesta Korkmania vetämään työmarkkinaryhmää työvoiman saatavuuden ja työn tuottavuuden kohentamiseksi. Työryhmän johtopäätöksistä Korkman kertaa, että vaikein yhtälö on väestön ikääntymisen tuoma työvoiman väheneminen yhdistyneenä kasvaviin terveys- ja sosiaalimenoihin.

”Se näkyy työvoimapulana, kohtaanto-ongelmana ja julkisen sektorin kroonisena alijäämänä, ja myös yhteiskunnan ilmapiirissä. Pula nuorista ikäluokista vaikuttaa väistämättä toimintaan, keskusteluun ja prioriteetteihin. Kun me kaikki ollaan vanhoja äijiä ja ämmiä, touhu ei ole kau­hean dynaamista”, hän heittää.

Toisenlainen kuva työelämästä paljastuu, kun tarkastellaan suomalaisyritysten ja työnantajien toimintaa. Jo 40-vuotiaiden hakemukset lentävät monilla aloilla suoraan roskiin, ja vanhemmista (ja paremmin palkatuista) työntekijöistä hankkiudutaan yhä ensimmäisinä muutosneuvotteluissa eroon.

Kuinka realistista on puhua työurien pidentämisestä, jos todellisuus on tämä?

”Ikäsyrjintä on todellinen ongelma, mutta uskon, että tilanne tulee muuttumaan. Suomi on jäljessä muista Pohjoismaista ikääntyneiden työllisyysasteessa, mutta se on kohentunut”, Korkman arvioi.

Työperäinen maahanmuutto nähdään elinkeinoelämän piirissä välttämättömäksi, ja myös Korkman kannattaa sitä. Yksin se ei kuitenkaan ratkaise ongelmia. Myös tulijoiden sekä lähtömaan tilanne tulee huomioida.

”Esimerkiksi hoitohenkilökunta tarvitsee Suomen järjestelmässä paljon kieli- ja jatkokoulutusta, ja tulorajat perheen mukaan saamiselle ovat todella korkeat. Silläkin on merkitystä, miten tekijät viihtyvät ja kotoutuvat. He tulevat toki vapaaehtoisesti, mutta tilanne, jossa Lontoossa on enemmän sudanilaisia lääkäreitä kuin koko Sudanissa, ei ole eettisesti kestävä.”

Ammattiyhdistysliike vastustaa työvoiman saatavuusharkinnan poistoa, koska sen pelätään johtavan palkkojen ja työehtojen polkemiseen, ”riistotalouteen” ja kaksiin työmarkkinoihin. Rakennus- ja ravintola-alalla on nähty suoranaista ihmiskauppaa.

”Ongelmat ja vaaranpaikat ovat todellisia. Niihin ei auta oikein muu kuin tiukka valvonta ja se, että ihmisten on yksinkertaisesti käyttäydyttävä paremmin – sekä tulijoita että kanssaihmisiä kohtaan”, Sixten Korkman sanoo.

Kenen työelämä?

Oma lukunsa ovat mielenterveysongelmat, jotka ajavat sairauslomille ja työkyvyttömyyteen etenkin nuorempia ikäluokkia. Työelämän ulkopuolella on valmiiksi iso joukko syystä tai toisesta syrjäytyneitä pitkäaikaistyöttömiä, vajaatyökykyisiä tai niitä, joiden osaaminen nähdään vanhentuneeksi.

”Myönnän, että minun on tämän ikäisenä miehenä joskus vaikeaa ymmärtää nuorten lisääntynyttä masennusta, ahdistusta ja uupumusta, mutta en vähättele sitä. Koulutustason nosto on tärkeää, mutta kädentaitoa vaativille ammateillekin on paikkansa. Se, että sosiaalinen media ruokkii joka paikkaan tunkeutuvaa kilpailua ja täydellisyyden vaatimusta, vaikuttaa mielestäni myös”, Sixten Korkman pohtii.

Hän muistuttaa, että mielenterveyshäiriöistä johtuva 11 miljardin vuosikulu on paitsi kansantaloudellisesti mittava ongelma myös täynnä inhimillisiä tragedioita, joita ei voi mitata rahassa.

Someen ja yksilöihin keskittyminen voi olla helppo maali sikäli, että rakenteelliset ongelmat sivuutetaan. Korkman ei kiistä, etteikö suomalainen työelämä olisi yhä kova, hierarkkinen ja johtaja- ja käskyvetoinen.

”Neuvottelu-, keskustelu- ja sopimuskulttuuri on heikommalla pohjalla kuin vaikka Ruotsissa, jossa on myös vähemmän lakkoja, riitoja ja vastakkainasettelua. Keskustelun kautta eteneminen on hitaampaa ja vaikeampaa, mutta loppujen lopuksi se tuottaa aina paremman tuloksen.”

Työelämän ongelmissa on hänestä turha vedota työmarkkinajärjestöjen valtaan, koska keskitettyjä tupo-ratkaisuja ei ole tehty vuosiin. Kunta-ala on korotuksensa palkkakuopan vuoksi ansainnut, mutta julkisen sektorin alijäämä ja sopeutustarve on silti realiteetti.

”Tuomiopäivämaalailu ovella odottavasta romahduksesta ja Suomesta vaarallisen velkavetoisena maana on turhaa ja poliittisesti värittynyttä. Mutta myös se on vaarallista, että tilanteen annetaan vain olla ja paisua, tekemättä sille mitään.”

Korkman esittää, että jokainen hallitus sitoutuisi maltilliseen linjaan. Se sovittaisi yhteen kansantalouden ja hyvinvointiyhteiskunnan tarpeita vakiinnuttaen velanoton siedettävälle tasolle.

Korkman ei tarkoituksella ole lähtenyt minkään puolueen kelkkaan, vaikka kyselyjä on tullut. Hänen mukaansa poliittinen oikeisto ylidramatisoi velkaongelmaa ja vasemmisto vähättelee sitä.

”Kultainen keskitie olisi paras, jotta taloutta voitaisiin tasapainottaa tuhoamatta hyvinvointivaltiota.”

Fiksummat nuoret – ”Pessimisti ei ehkä pety, mutta optimistilla on hauskempi elämä”

Sixten Korkmanin mukaan suuriin menoleikkauksiin ei ole nyt samaa pakkoa kuin 1990-luvulla, jolloin luottamuspula Suomen valtiota kohtaan oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla suuri.

Lamaleikkausten jäljet näkyvät yhä monissa perheissä ja suvuissa.

Konkurssit, pakkohuutokaupat ja työttömyys tuottivat koulupudokkuutta, näköalattomuutta, päihde- ja mielenterveysongelmia ja muita ylisukupolvisia vaikeuksia.

Sixten Korkman, 75, on mitä suurimmassa määrin suurten ikäluokkien hyväosainen edustaja. Hän sanoo hieman yllättäen, että uskoo paremman työelämän, sopuisamman päätöksenteon ja yhteiskunnallisten ongelmien helpottavan, kun hänenkaltaisensa väistyvät vallasta.

”Olen toiveikas, koska nuoret ovat monissa asioissa niin paljon fiksumpia. Pidemmän päälle ratkaisun avaimet ovat heillä, kunhan ne vain annetaan”, Korkman huomauttaa.

”Olen muutenkin sillä lailla luonnevikainen, että valitsen mieluummin optimismin kuin pessimismin. Pessimisti ei ehkä pety, mutta optimistilla on hauskempi elämä.”

Hän perää suhteellisuudentajua synkkyyteen.

”Kaikilla mittareilla asiat ovat Suomessa kansainvälisesti erittäin hyvin ja paremmin kuin vuosikymmeniin.”

”Arvoni ovat ennallaan”

Menneistä vuosikymmenistä puheen ollen: miten tylyjä lausuntoja laukoneesta elinkeinoelämän ja rahamaailman piinkovasta edustajasta sukeutui nykyinen kulttuurin, humanismin ja hyvinvointivaltion puolestapuhuja?

”En minä nyt tiedä, olinko piinkova. 1990-luvun lama oli aika tyly periodi olla töissä valtiovarainministeriössä, vaikka uskon, että kaikki meistä ymmärsivät päätösten seurausten osuvan paljon pahemmin muihin kuin omaan viiteryhmään. Kiltti ihminen en ole ollut koskaan enkä ole nytkään, mutta arvomaailmani on pysynyt aika lailla ennallaan”, Sixten Korkman sanoo.

Humanismin ja kulttuurin tukemista hän ei pidä ”pehmoiluna”, vaan elintärkeänä. Niin sanottua insinööriajatteluakin tarvitaan, mutta se ei saa olla ainoa, jota yhteiskunta arvostaa.

”Kun brittipääministeri Winston Churc­hillilta kysyttiin toisen maailmansodan aikaan, eikö kulttuurin tukeminen pitäisi lopettaa, hän kysyi vastaan: ’Minkä puolesta me sitten taistelisimme?’ Minusta se on aika hyvä tiivistys.”

Korkman meni vuonna 2019 naimisiin pitkän linjan viestintä- ja kulttuurialan vaikuttajan Maria Romantschukin kanssa. Kypsän iän liitto molempien puolelta tulevan historian, lasten ja lastenlasten kanssa on sujunut sopuisasti.

”Aikuisena tietää jo, mitä haluaa. Yksinäisyys on yksi pahimpia sosiaalisia ongelmia Suomessa; olen kiitollinen siitä, että saan elää hyvää elämää yhdessä toisten kanssa. Yhteiskunnassa meidän tulee pyrkiä siihen, että se on mahdollista kaikille.”

X