Kun vainaja on varaton, hautausavustus voi kattaa osan hautajaiskuluista − Selvitimme, mitä sosiaalipalvelut kuluista korvaavat eri puolilla maata
Miten omaisten tulee toimia ja järjestää hautajaiset, jos vainajan kuolinpesässä ei ole varoja kulujen kattamiseen?
Hautajaiset maksetaan ensisijaisesti vainajan varoista eli kuolinpesästä. Jos vainaja on varaton, ei hautajaiskustannusten tarvitse jäädä omaisten vastuulle.
Hyvinvointialueen sosiaalitoimesta pystyy hakemaan hautausavustusta eli täydentävää toimeentulotukea välttämättömien hautauskustannusten maksamiseen. Avustusta hakiessa, täytetään sosiaalipalveluiden nettisivuilla lomake, josta vainajan varallisuus tulee ilmi.
Hyvinvointialueilla on erilaisia käytäntöjä liittyen täydentävään toimeentulotukeen.
Jos on omaisuutta, hautausavustuksen voi saada takaisinperintänä
Jos vainajalla on omaisuutta, hautasavustusta ei välttämättä myönnetä. Jos omaisuutta ei pysty realisoimaan nopeasti, on avustus mahdollista saada takaisinperintänä, eli se maksetaan myöhemmin takaisin kuolinpesästä. Takaisinperintää saatetaan käyttää myös siinä tapauksessa, jos leski jää asumaan hänen ja vainajan yhteiseen asuntoon.
Hautauskustannuksia varten saatetaan antaa maksusitoumus hyvinvointialueen kilpailuttamaan hautaustoimistoon, tai avustus maksetaan hautajaisten jälkeen tarvittavia tositteita vastaan.
Hautakivi ja muistotilaisuus ei avustuksen piirissä
Hyvinvointialueiden käytännöt vaihtelevat myös sen osalta, mikä lasketaan välttämättömäksi hautajaiskuluksi. Yleensä avustuksella katetaan arkku tai uurna, vainajan arkkuun laitto, kuljetus, arkun kantajat, vainajan pukeminen sekä seurakunnan välttämättömät kulut. Hautakiveä, muistotilaisuutta, perunkirjoitusta ja haudan ylläpitoa ei tavallisesti kustanneta.
Hautausapua voi saada sosiaalitoimen sijasta joiltain ammattiliitoilta tai työpaikoilta. Valtiokonttori maksaa hautausapua sotainvalideille, jos heidän vahvistettu työkyvyttömyysaste oli vähintään 20 prosenttia.
Lue myös: Näin hoidat kuolinpesän asiat ja perunkirjoituksen – Kokosimme neuvot vainajan läheisille