Keinopesä tuo apua sorsalintujen ahdinkoon
Suomessa pesivien sorsien määrä on vähentynyt ja poikastuotto heikentynyt. Avuksi on rakennettu keinopesiä.
Yhdestä ”putkesta” eli sorsien keinopesästä voi kuoriutua kesän aikana kaksi poikuetta.
Sorsat ovat pian pesimäpuuhissa. Kenties varhaisin pesijä sorsiksi luokitelluista linnuista on telkkä, joka saattaa viedä poikasensa pöntöstä vesille vielä jäiden aikaan. Hieman telkän jälkeen pesivät sinisorsa ja tavi. Viimeisimpinä sorsista pesintänsä aloittavat heinätavi ja lapasorsa.
Huhtikuussa käynnistynyt sorsien pesimäkausi jatkuu kesäkuulle saakka.
”Ajankohdassa on runsaasti lajien välistä ja maantieteellistä vaihtelua”, sanoo tutkijatohtori Sari Holopainen Helsingin yliopistosta.
Valtaosa Euroopan sorsista kuoriutuu boreaalisella alueella, Suomessa, Skandinaviassa ja Pohjois-Venäjällä. Suomessa sorsia tavataan kautta maan aina Suomenlahden rannoilta Lapin erämaajärville saakka.
Viime vuosina maassamme pesivien sorsien populaatiot ovat pienentyneet. Suomeen tulee nykyään vähemmän pesiviä pareja kuin aiemmin, ja myös poikastuotto on laskenut.
”Sorsat ovat indikaattorilajeja, joiden tila heijastaa laajemmin vesistöjemme tilaa. Kaikilta osin ei vielä tarkalleen tiedetä, miksi sorsat ovat vähentyneet.”
Sorsaemo munii kerrallaan 6–12 munaa. Poikaset kuoriutuvat vajaan kuukauden hautomisen jälkeen. © Marko Piironen
Antoisat apajat
Valtaosa Suomessa pesivistä sorsista talvehtii Keski-Euroopassa. Poikkeuksena esimerkiksi telkkä jää talveksi Itämeren alueelle, kun taas heinätavi muuttaa Afrikkaan saakka.
”Pohjoisen järvissä on runsaasti selkärangattomia, mikä takaa sorsille ravinnon. Täällä ei ole uhkana pienpetoja yhtä paljon kuin Keski-Euroopassa”, Holopainen sanoo.
Suomessa sorsien luontaiset pesimisalueet eli kosteikot ja rehevät vesistöt ovat vähentyneet. Toisaalta rehevöitymisen vuoksi pesimäalueita on myös kasvanut kokonaan umpeen.
Rehevöityminen suosii särkikaloja, jotka saalistavat sorsien tavoin vedessä eläviä selkärangattomia. Kilpailu ravinnosta on siis lisääntynyt.
”Suomessa on myös istutettu kaloja vesistöihin, joissa niitä ei ole luontaisesti elänyt.”
Leväbiomassan lisääntyminen verottaa vesistön pohjalla elävien eliöiden määrää, jolloin sorsien ravinto niukkenee ja laatu heikkenee.
”Rehevöitymisen takia selkärangattomia kalojen saalistukselta suojaavat vesikasvit vähenevät. Sorsalinnut myös syövät tiettyjä vesikasveja.”
Majavat apuna
Sorsat voivat jättää lisääntymättä, jos ravintotilanne pesimäalueella on heikko.
Sorsien ravinnonhankintaa vaikeutti taannoin majavien vähentyminen vesistöistämme, mutta viime vuosina majavakanta on ollut kasvussa.
Suurin osa järvistämme tuottaa liian vähän selkärangattomia sorsanpoikasten tarpeisiin nähden. Majavien patoamissa vesistöissä vedenpinta nousee ja huuhtoo maalta ravinteita veteen, mikä suosii selkärangattomia eliöitä.
”Padot synnyttävät matalien vesien alueita, joilla myös poikaset kykenevät saalistamaan vesistön pohjasta.”
Sorsapopulaatioiden kokoon vaikuttaa muun muassa se, miten pesä selviytyy ja miten poikaset selviytyvät pesinnän jälkeen.
Suomessa peto- ja varislinnut sekä etenkin vieraspedot supikoira ja minkki tuhoavat sorsalintujen pesiä ja saalistavat poikasia.
Keinopesä on kääritty verkko
Sorsalintujen auttamiseksi on jo pitkään rakennettu Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopassa keinopesiä.
”Latviassa on selvitetty, että minkiltä suojatuissa keinopesissä noin 90 prosenttia pesinnöistä onnistuu, kun linnun omassa maapesässä pesinnöistä onnistuu vain kolmannes”, Sari Holopainen sanoo.
Suomessa on tällä hetkellä arviolta 5 000 sorsalintujen keinopesää eli pesäputkea, joista pohjoisimmat ovat Tornio–Rovaniemi-linjan korkeudella.
Keinopesät on rakennettu vapaaehtoisvoimin. Suomen keinopesissä ovat pesineet ainakin sinisorsa, tavi, puna- ja tukkasotka sekä telkkä.
”Linnut omaksuvat vuodessa tai kahdessa keinopesät omikseen. Maassamme on jo havaittu runsaasti keinopesissä onnistuneita pesintöjä”, sanoo luonnonhoitaja Veli-Matti Pekkarinen Sorsanpesänrakentajista.
Keinopesä on noin metrin pituinen ja halkaisijaltaan noin 25–35 senttimetriä leveä, metallilankaverkosta kääritty putki, jonka peiteaineena käytetään heiniä, olkia ja järviruokoa.
Kun putki pystytetään veteen reilun metrin korkeudelle, se on maapetojen ja petokalojen saavuttamattomissa. Putken umpinainen katto taas estää petolintujen pesänrosvouksen.
”Sorsalinnut munivat 6–12 munaa. Samasta putkesta voi kuoriutua kaksikin poikuetta kesässä, jolloin paikallinen vaikutus on merkittävä ja nopea.”
Pekkarisen mukaan naaraslinnut, jotka kuoriutuvat keinopesässä, hakeutuvat myös itse niihin pesimään.
”Se tarkoittaa, että pesiä tarvitaan enemmän, minkä seurauksena kuoriutuvien pesueidenkin määrä kasvaa.”
Mitä järville tapahtuu?
Toisen maailmansodan aikana Euroopan sorsakannat metsästettiin vähiin, koska ihmisten ravinnontarve oli suuri. Suojelualueita perustamalla ja metsästysrajoituksilla sorsien määrä saatiin nousuun, kunnes se on viime vuosina alkanut taantua.
”Miten pitkään voidaan metsästää lajeja, joiden kannat laskevat?” Sari Holopainen kysyy.
”Metsästyksen pitää olla kestävällä pohjalla. Metsästäjillä on tärkeä rooli sorsakantojen hoidossa, sillä heillä on usein halua ja resursseja parantaa lintujen elinolosuhteita.”
Sorsille pitäisi perustaa uusia ja kunnostaa nykyisiä kosteikkoja. Esimerkiksi rantalaiduntaminen olisi tehokas ja taloudellinen keino pitää kosteikot ja rantaniityt avoimina.
Ilmaston lämpeneminen tulee vaikuttamaan sorsien elinolosuhteisiin ja käyttäytymiseen.
”Jo nyt järvemme ovat muuttuneet osin meidän sitä huomaamatta. Jatkossa meidän pitäisi pystyä reagoimaan paremmin siihen, mitä vesiluonnossamme tapahtuu.”
Lue myös:
Miksi merimetso on Suomen vihatuin lintu?
Silkkiuikku ei ole mikään kultakurkku