Helsingin kohutut teinijengit – Mitä nuorisoporukat etsivät kaduilta?
Pääkaupungin katujen kohutuissa nuorisojengeissä liikkuu väkivaltaa käyttäviä lapsia. Ilmiö on tuttu jo sadan vuoden ajalta – mutta mikä siihen on nyt syynä?
Alkutalven perjantai-ilta Helsingissä. Etsivän nuorisotyön ihmiset kiertävät jututtamassa nuoria, kuten joka viikko.
Mielikuva on loppusyksyllä elänyt julkisuudessa sitkeästi: Helsingissä pyörii kuulemma kymmenien lasten ja nuorten katujengejä – nämä teinijengit ryöstävät vastaantulijoilta merkkivaatteet päältä ja pahoinpitelevät ketä vain.
Mitä kauemmaksi pääkaupungista mennään, sitä värikkäämmiksi kuulopuheet ja tarinat Helsingin mafiamaisista nuorisorikollisjoukoista käyvät.
Lastensuojelun ja nuorisotyön ammattilaisilla on realistisempi kuva tilanteesta.
He kertovat, etteivät ole nyt huomanneet jengejä, joilla olisi järjestäytymisen merkkeinä esimerkiksi yhtenäisiä tunnuksia, tai pelkästään yhtä kansallisuutta.
Jengiytymistä on, se on selvä, tai ainakin hajanaisempaa porukoitumista. Toisaalta pääkaupungin kaduilla on jo yli sadan vuoden ajan nähty aikuisia pelottaneita tai ärsyttäneitä, ”levottomuutta herättäviä” nuorisolaumoja.
Millaisia ihmisiä nämä sakilaiset, lättähatut, diinarit ja punkkarit milloinkin ovat olleet, pysyy osin samana – yksi asia yhdistää heitä ja nykypäivän jengiläisiä.
”Minulla on henkilökohtaisesti sellainen olo, että näillä nuorilla jotka aiheuttavat eniten huolta meille ammattilaisille, on aito aikuisen ihmisen kaipuu ja tarve. Eivät he ole mitään paatuneita rikollisia, jotka suunnitelmallisesti ryöstävät ja pistävät puukolla”, Helsingin etsivän nuorisotyön toiminnanjohtaja Timo Kontio uskoo.
Hänellä on vuosikymmenien kokemus ajalta.
Pakko pärjätä voimalla – ”Monilta heiltä puuttuu se turvallinen aikuinen”
Työnsä takia Timo Kontio tiimeineen tapaa kaduilla oleilevia nuoria ja lapsia, joiden elämäntarinan alku ei ole ollut paras mahdollinen.
”Monilta heiltä puuttuu se turvallinen aikuinen, jonka kanssa rakentaa tulevaisuutta ja unelmoida. Liian usein me viranomaiset olemme niitä, joiden kanssa sitä elämänpolkua lähdetään rakentamaan. Siinä vaiheessa, kun nuori on kadulla rettelöimässä, jotain hyvin dramaattista ja huonoa on tapahtunut hänen elämässään.”
Alaikäisten tekemät rikokset ovat kokonaisuutena Helsingissä vähentyneet tänä vuonna. Sen sijaan alaikäisten väkivallanteot ovat poliisin mukaan raaistuneet. © Susa Junnola
Monilla kadun nuorista on takanaan lastensuojelun huostaanottoa, rikkonaisia perheitä ja sellaista turvattomuutta, joka pakottaa opettelemaan väkivallan käyttöä. Ainakin tekosyynä itsensä puolustamiseksi, pärjätäkseen saalistajilta.
Vaikka nuorten tekemä rikollisuus on tilastollisesti vähentynyt, on nykymenossa kuitenkin havaittavissa raaistumista. Väkivallantekoja on enemmän.
Viime aikoina lapsilla on havaittu mukanaan myös aiempaa enemmän teräaseita ja muita lyömävälineitä. Syytä tähän ei tiedetä.
Jos ja kun nuori aseitaan käyttää, tilanne on aina vakava ja vaarallinen.
Kontion mukaan mitään erityistä uutta perustetta teräaseiden kantamiselle ei ole. Kaduilla tilanne ei ole hänen näkemyksensä mukaan sen vaarallisempi kuin aiemminkaan.
Maahanmuuton vika?
Populistipoliitikkojen mielestä katujen rauhattomuus on vain maahanmuuttajien syytä. Vielä 1980-luvulla Helsingin rautatieaseman katutappelut olivat verisempiä, ilman maahanmuuttoakin, mutta sitä harva muistaa.
Se, että etnisesti eri taustaisia nuoria on alkanut liikkua porukoissa ja he näkyvät katukuvassa, on seurausta siitä, että heitä on Suomessa nykyisin enemmän.
Vielä 1980-luvulla Helsingin rautatieaseman katutappelut olivat verisempiä, ilman maahanmuuttoakin, mutta sitä harva muistaa.
Kaikki ihonväriltään erilaiset nuoret eivät myöskään ole maahanmuuttajia tai turvapaikanhakijoita, sillä yhteiskuntamme on kansainvälistynyt jo monen sukupolven ajan. Ulospäin ei voi sanoa, kuka on niin sanottu kantasuomalainen ja kuka taas ei.
”On tärkeää, että nuorten asioista keskustellaan, mutta on surullista, että se keskustelu käydään aikuisten kesken,” Timo Kontio sanoo.
”Se aiheuttaa nuorten keskuudessa tunteen, että he ovat syyllisiä johonkin poikkeukselliseen väärintekoon. Aikuiset alkavat katsoa nuoria eri tavalla, pitää heitä uhkana tai syyllisenä. Se katse tarttuu erityisesti maahanmuuttajataustaisiin nuoriin”, Kontio sanoo.
Usein vartijat ja nuorisotyöntekijät ovat ainoita aikuisia, jotka nuorten porukoille kaduilla juttelevat. © Susa Junnola
Luokkajaon paluun vika?
Ammattilaiset tunnistavat hyvin myös nykynuorten kokeman pahan olon ja paineen olla tietynlainen.
Nimettömänä esiintyvä lastensuojelun avoyksikön työntekijä kertoo Seuralle, että moni vähävarainen lapsi kokee jääneensä joukon ulkopuolelle, jos hänellä ei ole ollut niitä merkkivaatteita joita hänen kaveripiirissään arvostetaan.
”Pitäisi olla hienoimmat ja kalleimmat kengät ja tavarat ja jos sinulla ei ole niihin varaa, olet huonompi. Äärimmäisissä tapauksissa tavaroita ryöstetään muilta päältä, koska lapsiin on iskostettu niin syvälle ajatus siitä, että jos sinulla on jotain hienoa, niin olet itsekin hieno”, työntekijä kertoo.
Samaan aikaan jos koulussakin on joutunut oppimisvaikeuksien tai kielitaitopulmien takia huonommin pärjäävien joukkoon, hyväksyntää ja arvostusta on etsittävä jostain muualta. Tappelukyky ja rohkeus tehdä rötöksiäkin on yksi keino erottua.
”Nämä nuoret saavat sen hyväksymisen tunteen siitä omasta porukasta. Sieltä voi saada mainetta ja kunniaa, mitä muualta ei”, työntekijä kertoo.
”Lapsilla ja nuorilla on iso tarve kuulua johonkin, olla osa porukkaa. Joku futaa tai soittaa viulua, nämä lapset ovat löytäneet oman viiteryhmänsä kadulta.”
Hänen mukaansa Suomeen on tullut jo luokkajako, jossa toisessa päässä ovat hyvinvoivat nuoret turvallisine ja rakastavine perheineen, kun taas toisessa päässä ovat huonoimmista oloista tulevat, turvattomuutta kokevat nuoret.
Viinan ja aineiden vika?
Jo muutenkin huonosti voivat nuoret käyttävät päihtyäkseen lääkkeitä enemmän kuin ennen, ja se näkyy käytöksessä.
Pillereitä on helppo saada, kauppaa tehdään kaduilla täysin avoimesti, eivätkä ne ole kalliita. Pilleri maksaa euron, kaksi.
”Ennen vanhaan mentiin Alkon nurkalle odottamaan, että joku hakee pullon. Nykyisin aikuiset myyvät näille lapsille rauhoittavia. Lääkkeisiin jää helposti koukkuun, ja pahimmillaan voi tulla eri tavoin hyväksikäytetyksi”, sanoo lastensuojelun työntekijä.
Nuorisotyöntekijöiden mielestä pääkaupungin kaduilla ei ole sen vaarallisempaa kuin aiemminkaan – heillä kun on tilanteesta omakohtaista tietoa. © Susa Junnola
Siinä vaiheessa kun lapsi haluaa saada päänsä sekaisin, hänelle on täytynyt kotonaan tapahtua jo jotain traagista. Todennäköisesti jotain samanlaista, mitä on tapahtunut jo hänen vanhemmilleen tai isovanhemmilleenkin.
Lastensuojelun asiakkaina on sukuja ja perheitä, joissa on voitu huonosti jo monessa polvessa. Perheen sisäisiä ongelmia ei ole osattu katkaista, eikä ihmisten traumoja ole osattu tunnistaa.
Ja tässä kotimaisten huono-osaisten rinnalle on tullut uusi ryhmä maahanmuuttajien perheistä, joissa vanhempien menneisyyden taakka voi johtua kriisissä koetuista kauheuksista.
”Jos miettii, kuinka paljon edellinen sota on vaikuttanut meihin monen sukupolven ajalta, on aivan absurdia ajatella, että nämä ihmiset tulevat konfliktialueilta ja aloittavat täällä elämän puhtaalta pöydältä, aivan kuin se ei vaikuttaisi mitenkään.”
Pitääkö jo pelätä?
Vaikka Suomen kaupungeissa on välillä kaduilla vellovia nuorisojoukkoja, jotka voivat huonosti ja pahimmillaan tekevät väkivaltaisuuksia, ei asiantuntijoiden mukaan ole kuitenkaan syytä pelätä.
”Jos näkee, että on tappelu tai ryöstö käynnissä, pitää puuttua siihen eikä kävellä kivikasvoisena ohitse. Pitää yhteisönä osoittaa, että tämä ei käy.”
Vanha sanonta ”koko kylä kasvattaa lapsia” pitäisi ottaa käyttöön käytännössä.
Lastensuojelun työntekijä käyttäisi hyvin konkreettisia keinoja, väliinmenoa ja välittämistä.
”Kyllä meidän jokaisen aikuisen pitää olla huolissaan nuorista, eikä ummistaa silmiään. Jos näkee, että on tappelu tai ryöstö käynnissä, pitää puuttua siihen eikä kävellä kivikasvoisena ohitse. Pitää yhteisönä osoittaa, että tämä ei käy. Käy kysymässä lapselta, ”onko sulla kaikki hyvin”. Vastauksena voi tulla haistattelua, mutta loppujen lopuksi nämä lapset kaipaavat rakkautta ja turvallista aikuista.”