Disinformaatiota monella kierteellä: Näin Trumpia tukeva kiinalaisverkosto toimii Suomessa – levittää koronahuhuja, vaalivaleita ja Kiinan-vastaista propagandaa

Yhdysvaltain oikeistopiirien luoma, Donald Trumpia puolustava kiinalaistaustaisten ihmisten someverkosto hyörii Suomessakin. Täkäläisen verkoston huhujen mukaan suomalaisetkin osallistuivat koronaviruksen luomiseen - ja suomalaispoliitikkoja olisi Kiinan kätyreinä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kiinalaiset someoperoijat pyrkivät mielellään poliitikkojen twitterkeskusteluihin.

Yhdysvaltain oikeistopiirien luoma, Donald Trumpia puolustava kiinalaistaustaisten ihmisten someverkosto hyörii Suomessakin. Täkäläisen verkoston huhujen mukaan suomalaisetkin osallistuivat koronaviruksen luomiseen - ja suomalaispoliitikkoja olisi Kiinan kätyreinä.
Teksti:
Petri Jääskeläinen

Koronapandemia osoitti konkreettisesti, miten disinformaatio ei ole enää aikoihin tuntenut maantieteellisiä rajoja. Eri valtioita vastaan toimivia verkkovaikuttajaryhmiä tuntuu syntyvän minne vain, kuten tämä kiinalaisverkosto Suomeen.

Monet somessa keväällä levitetyistä salaliittoteorioista liittyivät viruksen alkuperään. Kiinan Wuhanissa sijaitsevaa laboratoriota syytettiin viruksen kehittämisestä,  ja lopulta sen liikkeelle laskemisesta.

Eräs kiihkeä huhukampanja sai keväällä yllättävän Suomi-yhteyden, kun Kiinan-vastaista propagandaa levittävä kansainvälinen GNews-uutissivusto väitti suomalaisenkin yliopistotutkijan osallistuneen viruksen luomiseen.

Sivuston mukaan Helsingin yliopiston lehtori olisi saanut Kiinan kommunistiselta puolueelta rahoitusta virustutkimuksiinsa, ja tämä osoittaisi miten COVID19 on Kiinan luomus.

COVID19

Huhu- ja valekampanjat väittivät, että COVID19-virusta luomassa olisi ollut suomalainenkin tutkija. © Kuvakaappaus

Perätön huhu suomalaistutkijan osuudesta levisi myös suomenkielisessä Twitterissä, ja monet täkäläiset koronatoimien kriitikot alkoivat toistaa väitteitä totuutena.

GNewsin innoittamana monet sometilit aktivoituivat kertomaan kokemiaan totuuksia viruksen alkuperästä. Monet kertojista vaikuttivat kiinalaisperäisiltä, mutta syyttivät kuitenkin Kiinan valtiota pandemiasta.

Disinformaatio-operaation jäljet johtavatkin Donald Trumpin tukijapiiriin, joka käy kamppailuaan Kiinan hallintoa vastaan.

Steve Bannon ja kiinalaismiljonääri perustivat mediayrityksen

Suomalaistutkija-uutisen julkaissut GNews-sivusto on Trumpin entisen päästrategin Steve Bannonin ja entisen kotimaansa hallintoa aktiivisesti kritisoivan kiinalaismiljonäärin Guo Wenguinin yhteisen GTV-mediayrityksen uutisalusta. Se keskittyy julkaisemaan erityisesti Kiinan kommunistisen puolueen vastaista materiaalia.

Kaksikon palkolliset ovat ahkeroineet koronaviruksen alkuperään liittyvien teorioiden parissa herkeämättä.

Viimeksi syyskuussa paljastui, että laajalle länsimaissa levitetty, viruksen alkuperää virheellisesti käsittelevä vertaisarvioimaton tutkimuspaperi kytkeytyi Bannonin ja Guon järjestöihin.

Koronavirusta ei tämänhetkisen tutkitun tiedon valossa pidetä laboratoriosta karanneena.

Bannon ja Guo solmivat miljoonan dollarin yhteistyödiilin jo vuonna 2018. Sen jälkeen he ovat yhdessä rakentaneet aktiivista mediaimperiumiaan pitkälti yksityisin lahjoitusvaroin. Bannon on vedonnut faneihinsa, että nämä tukisivat ”kiinalaisen kommunismin patoamista” ja demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin vastustamista antamalla rahansa heille.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI tutkii parhaillaan GTV Media Groupia epäiltynä siitä, että se olisi harhauttanut varainkeruussaan yksityisiä sijoitttajia. Mediayhtiö on ehtinyt saada markkinoilta ainakin 300 miljoonaa dollaria.

Someaktivismia useilla kielillä, myös suomeksi

Samalla kun väitteet suomalaistutkijan roolista koronaviruksen luojana levisivät, täkäläisiinkin verkkokeskusteluihin alkoi tulla aktiivisia kiinalaisia osallistujia.

Heistä useimmat eivät esiintyneet oikeilla kasvoillaan tai nimillään.

Tilit levittivät viestejään etenkin Twitterissä kotimaisten poliitikkojen, toimittajien ja äärioikeistohahmojen ketjuihin.

Syyllisiä pandemialle etsittiin joka puolelta. Hillary Clinton, George Soros, Bill Gates – kaikki tutut syntipukit kelpasivat. Suomalaistutkijaa syyllistettiin hänen roolistaan muun muassa kiinaksi, englanniksi, espanjaksi, suomeksi ja saksaksi kirjoitetuissa twiiteissä.

Osa tileistä kehuu suoraan, että niillä olisi yhteyksiä GTV-mediaimperiumiin ja siihen liittyvään sosiaalisen median Himalaya Hawk Squad -aktivistiryhmään.

Twitter on kuluvan vuoden aikana poistanut monia tileistä, sillä ne ovat rikkoneet palvelun käyttöehtoja. Ei ole tiedossa, moniko ”aktivisteista” on oikeita ihmisiä ja moniko pelkkiä automatisoituja tilejä.

Yksi operoijista väittää asuvansa Suomessa

Yksi GTV-mediakonsernin nimissä somesisältöä julkaisevista aktivisteista on  Jared Lyu’ksi esittäytyvä henkilö. Se ei ole hänen oikea nimensä.

Lyu kommentoi säännöllisesti suomalaispäättäjien ja äärioikeistoaktivistien viesteihin sekä levittää erityisesti Trump-myönteistä, Kiinan kommunistista puoluetta vastustavaa sisältöä.

Jared Lyu -hahmo

Jared Lyu -nimellä esiintyvä hahmo väittää asuvansa Suomessa. © Kuvakaappaus

Seuran tavoittama Lyu – tai hänenä esiintyvä ihminen – kertoo, että GTV ja uutissivusto GNews ovat vain julkaisualustoja tiedon levittämistä varten.

Hän sanoo, ettei ole töissä niissä tai niiden palveluksessa.

Seura ei ole pystynyt vahvistamaan, asuuko Lyu Suomessa, kuten hän väittää.

GTV:n julkaisutoiminnassa on Lyun mukaan kyse ”China’s whistleblowereiksi” nimetyn liikkeen aktivismin tukemisesta.

Liike väittää paljastavansa salattuja totuuksia Kiinan kommunistisen puolueen vääryyksistä, ja levittää niitä GTV:n media-alustojen kautta.

”Olen kolmen vuoden ajan käyttänyt vapaa-aikani liikkeen hyväksi. Kirjoitan artikkeleita, teen videoita ja levitän tietoa Twitterin kautta”, Lyu sanoo.

Ei ole edes varmaa, onko liikettä oikeasti olemassa, vai onko kyse vain GTV-mediayhtiön yrityksestä naamioida kaupallista toimintaansa kansanliikkeeksi. Bannon ja Guo käyttävät liikkeestä nykyisin nimeä ”Kiinan Uusi Liittovaltio”.

© Kuvakaappaus

Päätehtävänä syksyllä Joe Bidenin vaalikampanjan mustamaalaus

Lyu väittää, että liikkeellä on kannattajia ympäri maailmaa, ja ainakin jotkut asuvat Suomessa.

”Olemme kaikki vapaaehtoisia, joiden tarkoituksena on murskata Kiinan kommunistinen puolue ja siihen liittyvä syvä suo. Sen vuoksi suojaamme henkilöllisyytemme tarkasti”, Lyu sanoo.

Lyun mukaan Kiinan valtio vainoaa hänen liikkeensä aktivisteja. Toistaiseksi hän ei ole itse joutunut vainotuksi, mutta pelkää niin voivan käyvän tulevaisuudessa.

kiinalaisverkoston GTV-kanava

GTV:n sometilit yrittävät kertoa suomalaisille, että Joe Biden on Kiinan kommunistipuolueen asialla. © Kuvakaappaus

Esimerkkinä työstään Lyu esittelee kirjoittamaansa artikkelia, jossa ”Hunter Bidenin kovalevy helvetistä” sisältää todisteita Kiinan kommunistisen puolueen käyttämistä taktiikoista. Hänen mukaansa kovalevy todistaa Kiinan vallan läntisiin poliitikkoihin.

Joe Bidenin pojan Hunterin omistamaksi väitetyn tietokoneen kovalevyn sisältöä levitettiin Yhdysvalloissa paljastusjutuissa ennen vaaleja.  Löytöjen aitoutta ei ole kyetty varmistamaan.

Foreign Policyn mukaan Gnews oli keskeinen tekijä Hunter Bideniin liittyvän disinformaatioaallon luomisessa. Lehti kertoo, että väitteitä Bidenin kovalevystä näkyi Guon informaatiokanavilla jo viikkoja ennen oikeistolaisen New York Postin aiheesta julkaisemaa paljastusjuttua.

Myös Lyu sanoo, että hänen edustamansa liike paljasti tiedon ensimmäisenä. Hän väittää mijonääri Guon tienneen kovalevystä jo vuonna 2019.

Suomalaisiakin poliitikkoja Kiinan kätyreinä?

Lyun mukaan Kiinan kommunistijohto pitää myös joitain keskeisiä suomalaispoliitikkoja lieassaan. Hän ei kuitenkaan suostu nimeämään ketään, vaan kysyttäessä väistelee ja kertoo tarvitsevansa lisää pitäviä todisteita ennen paljastuksia.

Toistaiseksi kiinalaisten GTV-aktivistien toiminta Suomessa on ollut lähinnä sosiaalisen median keskusteluihin osallistumista ja tiedotustoimintaa.

Lyun mukaan muualla Euroopassa jäsenet ovat järjestäneet mielenosoituksia. Tutun selityksen mukaan niistä ei näy tietoja julkisuudessa, koska ”valtamedia sensuroi”.

”Emme ole järjestäneet protesteja Kiinan kommunistista puoluetta vastaan Suomessa, mutta tulemme tekemään niin  jonain päivänä”, Lyu lupaa.

Steve Bannon

Trump-agitaattori Steve Bannonin puheita käännetään GTV:n kanavilla myös ruotsiksi. © Kuvakaappaus

Lue myös: Suomen salaliittoväki amerikkalaistui neljässä vuodessa – jopa Venäjän trolliarmeija lakkautti täällä itsensä Trumpin valtakaudella

X