Thaimaan kalliit naimakaupat – Näin suomalaismiehet rakennuttivat taloja – ja tulivat puolisoidensa huijaamiksi

Jaa artikkeliTilaa Seura
Erkki Parkkonen on reissannut Thaimaassa yli 20 vuotta. Epäonnisen taloprojektin jälkeen hän on yhtä kokemusta viisaampi.
Erkki Parkkonen on reissannut Thaimaassa yli 20 vuotta. Epäonnisen taloprojektin jälkeen hän on yhtä kokemusta viisaampi.
Erkki sai lähteä rakentamastaan talosta, Aino maksaa poikansa vaimon asumiskulut, Paulin puoliso eli vuosia kaksoiselämää. Näin suomalaisia huijataan Thaimaan parisuhdemarkkinoilla hartiapankkilaisiksi.

Pientä suomalaista hirsitaloa ympäröi tyhjä piha. Ei istutuksia tai puutarhavälineitä. Paikka näyttää asumattomalta, ja sitä se onkin suurimman osan vuodesta.

Nyt talon isäntä Erkki Parkkonen, 76, on käymässä kotikylällään Seinäjoella. Hän viettää Suomessa tavallisesti muutaman kuukauden ja palaa sitten Thaimaahan.

Parkkonen lensi Suomeen maaliskuun lopulla. Paluu on koronakriisin takia epävarma.

”Myisin tämän talon heti, jos joku ostaisi. Thaimaassa on helpompi olla”, Erkki Parkkonen sanoo.

Hän sairastaa psoriasista ja sanoo, että lämmin ja kuiva vuoristoilma helpottaa iho-oireita.

Parkkonen on entinen VR:n konduktööri. Eronnut.

Jos kaikki olisi mennyt kuten piti, Parkkonen viettäisi suurimman osan ajastaan Nong Wua So -nimisessä kylässä Pohjois-Thaimaassa. Siellä on talo, jonka tontilta avautuu näkymä laaksoon ja vuorille.

”Talo vuorilla oli se, mitä olin koko ajan etsinyt.”

Parkkonen ei ole nähnyt maisemaa helmikuun jälkeen. Hän rakennutti talon, mutta hänellä ei ole siihen omistus- tai käyttöoikeutta.

Talossa asuu thaimaalainen nainen, joka oli parin vuoden ajan Parkkosen avopuoliso.

”Yhtenä perjantaina hän sanoi, että anna avain. Sen jälkeen ei ole juuri pidetty yhteyttä.”

Thaimaan naimakaupat houkuttelevat, samoin tällaiset maisemat saavat länsimaalaiset pistämään säästöjään epävarmoihin sijoituksiin Thaimaassa. 

Thaimaan naimakaupat houkuttelevat, samoin tällaiset maisemat saavat länsimaalaiset pistämään säästöjään epävarmoihin sijoituksiin Thaimaassa. Kuva: istockphoto

Turistista talokumppani Thaimaan auringon alla

Erkki Parkkosen parisuhdekuvio on Thaimaassa tavallinen. Länsimaalainen mies, farang, tapaa thainaisen turistikeskuksessa. Nainen tai hänen sukunsa omistaa tilkun maata sisämaassa.

Mies rakennuttaa tontille talon siinä toivossa, että saisi viettää eläkepäiviään turistirysien condoja eli asunto-osakkeita väljemmässä ympäristössä.

Kumppanina olisi nainen, joka hallitsee paikallisen kielen ja kulttuurin.

Parkkosen talokumppaniksi päätynyt nainen oli töissä Pattayalla baarissa nimeltä Ping Pong. Parkkonen poikkesi siellä kerran iltakävelyllään. Ohi mennessään nainen hymyili.

Erkki Parkkonen pyysi naisen pöytäänsä. Seuraavalle päivälle sovittiin treffit buffet-ravintolaan. Mies hurautti pihaan moottoripyörällään.

Kolmikymppinen nainen oli 40 vuotta Parkkosta nuorempi.

”Herttainen ja reilun oloinen. Siitä se yhteiselo lähti.”

Erkki Parkkonen haluaisi luopua talostaan Seinäjoella. Hänen käytössään on osake Pattayalla.

Erkki Parkkonen haluaisi luopua talostaan Seinäjoella. Hänen käytössään on osake Pattayalla. Kuva: Studio Street Oy / www.studiostreet.fi

Erkki Parkkosen rakennuttama talo valmistui alku­vuodesta 2020.

Erkki Parkkosen rakennuttama talo valmistui alku­vuodesta 2020. Kuva: Erkki Parkkosen kotialbumi

Kuitteja ei kyselty

Naisen kotikylällä käydessä pariskunta majoittui hänen vanhem­piensa talossa. Nainen esitteli Parkkoselle samalta kylältä omistamansa tontin. Hän toivoi sille pientä taloa. Rakentaminen olisi halpaa, ja samalla loppuisi vanhempien nurkissa majailu.

”Pirun pieni tontti, päälle 500 neliötä. Mutta oikein hienot maastot katsella ja käydä kävelyllä.”

Talo nousi alle puolessa vuodessa. Pieni harkkotalo, runsaat sata neliötä. Käyttöveden saamiseksi tontille porattiin kaivo.

Nainen auttoi etsimään rakentajat omalta kylältä, Erkki Parkkonen maksoi kulut säästöistään. Kuitteja ei kyselty.

Rakennushankkeen alussa Parkkonen ehdotti naiselle vuokrasopimusta tontista. Tämä kieltäytyi.

Mies rakennuttaa tontille talon siinä toivossa, että saisi viettää eläkepäiviään turistirysien asunto-osakkeita väljemmässä ympäristössä.

”En osannut siinä vaiheessa epäillä mitään.”

Helmikuussa 2020 talo oli valmis. Parkkonen katseli sinne pyykin­pesukonetta ja sohvapöytää mutta jätti ostokset tekemättä. Hän epäröi, koska nainen ei ollut puhunut hänelle pariin viikkoon.

Kun nainen seuraavana päivänä vaati Parkkosta luovuttamaan talon avaimet, mies raivostui.

”Heitin grillin ja mikroaaltouunin parvekkeelle. Sitten pakkasin kamani ja lähdin.”

Thaimaan naimakaupat ja menetetyt investoinnit tuttu ja alati toistuva ilmiö

Suomalainen Jouni Ollila pyörittää Pattayalla kiinteistö- ja lakiasiain­toimistoa. Hän sanoo tuntevansa lukemattomia länsimaalaisia miehiä, jotka ovat menettäneet kiinteistöihin tekemänsä investoinnit paikallisille ex-puolisoilleen.

”Meille näitä tulee ehkä yksi kuukaudessa. Vielä useammin tulee asiak­kaita, jotka ovat tekemässä isoa hankintaa ja puntaroivat, miten omistus järjestetään. Liian usein pohdinta päätyy tyhmään liikkeeseen”, Ollila kertoo.

Menetykset perustuvat siihen, että ulkomaalainen ei voi Thaimaassa omistaa suoraan yksityishenkilönä maa-alaa. Talon voi kyllä omistaa, ja tontti on mahdollista vuokrata tai ostaa esimerkiksi itselle perustettavan yrityksen nimiin.

”Yleinen ratkaisu on kuitenkin se, että tontti ja talo laitetaan naisen nimiin. Firman perustamiskulut tuntuvat ylimääräisiltä, ja ollaan rakkauden huumassa”, Jouni Ollila sanoo.

Laki kansalaisen puolella

Tappiot nousevat usein muutamiin miljooniin bahteihin, 100 000– 200 000 euroon. Jouni Ollilan mukaan suomalaiset rakentavat taloja Thaimaassa yleensä säästöillään.

”Thaimaalaiset pankit eivät käytännössä anna lainaa, jos mukana on ulkomaalainen, joka ei ole tehnyt Thaimaassa töitä ja maksanut veroja. Suomalaiset pankit taas edellyttävät, että asiakkaalla on Suomessa omaisuutta lainan vakuudeksi.”

Eteläsavolainen Aino (nimi muutettu) takasi poikansa 70 000 euron pankkilainan, jolla poika rahoitti rivitaloprojektin Thaimaassa. Laina otettiin suomalaisesta pankista, rakennus ja tontti pantiin pojan thaimaalaisen vaimon nimiin.

Sitten tuli ero, ja nyt Aino maksaa velkaa kiinteistöstä, joka jäi pojan ex-puolisolle. Nainen ilmoitti, ettei pysty maksamaan osuuttaan kalliista länsimaisesta lainasta.

Aino ja hänen poikansa veivät asian Thaimaassa oikeuteen mutta hävisivät.

”Tyttö väitti, ettei ollut ymmärtänyt, millaisen lainasopimuksen allekirjoitti”, Aino kertoo.

Jos kiinteistö on thaimaalaisen ihmisen nimissä, erotilanteessa ulkomaalainen on heikoilla.

”Oikeusteitse voi yrittää purkaa toimenpiteitä sillä perusteella, ettei ole ymmärtänyt, mitä on sopinut. Käytännössä valitettavan usein mitään ei ole tehtävissä”, Jouni Ollila sanoo.

Liitto vahvistamatta

Etelä-Savossa pienessä maalaiskunnassa asuva Pauli (nimi muutettu) vei thainaisen vihille Suomessa kolme vuotta sitten. Vihkiminen tapahtui maistraatissa.

”Yksi entinen työkaveri oli todistajana. Sitten juotiin baarissa kahvit”, Pauli kertoo.

Pauli on eläkkeellä oleva yläasteen opettaja ja eronnut. Hän ei halua esiintyä omalla nimellään, koska ei ole puhunut tapauksestaan lapsilleen.

Paulin haaveena on ollut viettää eläkepäiviään Thaimaan lämmössä.

Paulin haaveena on ollut viettää eläkepäiviään Thaimaan lämmössä. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Avioliiton ansiosta Paulin vaimo voisi hakea pysyvää oleskelulupaa Suomeen.

Liittoa ei koskaan vahvistettu Thaimaassa. Paulin mukaan nainen ei halunnut.

”En usko, että hänen kotikylällään edes tiedettiin, että olemme naimisissa.”

Asia ei vaivannut Paulia. Pari oli seurustellut jo vuosia, ja kaikki näytti olevan hyvin. Pari vuotta ennen vihkimistä Pauli oli rakennuttanut talon naisen suvun maille. Anoppi asui naapurissa.

”Ei käynyt mielessänikään pyytää vuokrasopimusta tontista. Kuvittelin, että asun siinä talossa loppuelämäni.”

”Ei käynyt mielessänikään pyytää vuokrasopimusta tontista. Kuvittelin, että asun siinä talossa loppuelämäni.” – Pauli

Paulin arkea Thaimaassa: sokeriruo’on viljelyä ja kauppa­reissuja anopin kanssa.

Paulin arkea Thaimaassa: sokeriruo’on viljelyä ja kauppa­reissuja anopin kanssa.

Pauli ja anoppi.

Pauli ja anoppi.

Facebook vei jäljille

Viime vuodenvaihteessa Pauli törmäsi Facebookissa vaimonsa kuvaan. Vaimon Facebook-kaveri, thaimaalainen mies, oli julkaissut thain kielellä kirjoituksen ja liittänyt siihen kuvan.

Pauli kysyi thaimaalaiselta kaveriltaan, mitä kirjoituksessa luki. ”Olipa ihana yö”, kuului käännös.

Pauli tunnisti miehen. Tämä oli huoltajana puulaakijoukkueessa, jossa vaimo pelasi jalkapalloa ja lentopalloa.

Vaimo tunnusti salasuhteen.

Pian seurasi toinen paljastus. Pauli oli ihmetellyt, mistä hänen vaimonsa oli saanut tuliterän Toyotan lava-auton. Vaimo väitti, että sama thaimaalaismies oli ostanut sen hänelle.

”Naapurin emännän mukaan se mies on köyhä kuin temppelin rotta.”

Sitten Pauli huomasi jääkaapin päällä laskujen seassa käsin englanniksi kirjoitetun kirjeen.

Myöntäisittekö viisumin… Tapasimme Thaimaassa viisi vuotta sitten… Maksan hänen matkakulunsa Englantiin ja takaisin…

Viestin oli kirjoittanut brittimies Alan (nimi muutettu). Se oli viisumihakemuksen luonnos, jonka Alan oli lähettänyt Paulin vaimolle.

Viisumia oli aiottu hakea vuodenvaihteeseen 2017–2018. Muutamaa kuukautta aiemmin Pauli oli vienyt vaimonsa vihille.

Tämä kirje paljasti Paulin vaimon vuosia jatkuneen kaksoiselämän.

Tämä kirje paljasti Paulin vaimon vuosia jatkuneen kaksoiselämän.

Totuus paljastui

Pauli meni taas Facebookiin ja etsi Alanin. Profiilissaan tämä kaulaili Paulin vaimon kanssa.

Selvisi, että nainen oli elänyt vuosi­kausia kaksoiselämää. Alan oli ostanut naiselle Pattayalta kalliin asunto-osakkeen. Myös uusi lava-auto oli hänen maksamansa.

Paulin vaimo oli viettänyt brittimiehen seurassa joka vuosi kuukauden.

”Minulle hän uskotteli käyvänsä internet-kursseilla Bangkokissa.”

Myös Alania oli petetty. Nainen ei ollut lähtenyt hänen luokseen Englantiin, koska viisumin hakeminen olisi paljastanut, että naisella on suomalainen aviomies.

”Olin hämmentynyt. Miten oli mahdollista, etten ollut tiennyt mitään”, Pauli sanoo.

Hän uskoo, että Alan ei edelleenkään tiedä naisen muista suhteista.

Paulin thaimaalainen vaimo jäi kiinni salasuhteesta brittimieheen. Thaimaan naimakaupat paljastivat vaimon kaksoiselämän.

Paulin thaimaalainen vaimo jäi kiinni salasuhteesta brittimieheen. Thaimaan naimakaupat paljastivat vaimon kaksoiselämän.

”Olin sinisilmäinen”

Jouni Ollila on neuvonut Erkki Parkkosta pyytämään naiselta kuitit taloon ostamistaan laitteista ja irtaimistosta. Kuittien avulla Parkkonen voisi todistaa tehneensä edes jotkut talon hankinnoista.

Itse rakennushankkeesta ei ole Parkkosen mukaan kuitteja.

Erkki Parkkonen ei usko saavansa mitään takaisin. Kiinteistön omistuskysymyksissä laki on naisen puolella, ja oikeuden käyminen olisi kallista.

Maalaiskylään noussut talo oli sentään halpa. Parkkonen arvioi menettäneensä projektissa noin 300 000 Thaimaan bahtia eli 9 000 euroa. Turistikeskuksissa pienestäkin talosta saisi maksaa miljoonia bahteja.

Parkkonen uskoo, että nainen käytti häntä taloudellisesti hyväkseen.

”Välirikon jälkeen hän laittoi tekstiviestin, että hänellä on uusi mies, joku australialainen.”

Erkki Parkkonen tiesi kiinteistöjen omistukseen liittyvät riskit. Hän sanoo olleensa sinisilmäinen.

”Ne ovat parhaimmillaan niin ystävällisiä ne ihmiset. Ja osaavat passata.”

”Tuntuu pahalta tulla huijatuksi”

Myös Pauli palasi koronapandemian alkaessa maaliskuussa yksin Suomeen, ja huhtikuussa hän jätti avioerohakemuksen. Erosta sovittiin ennen hänen lähtöään.

”Olimme suunnitelleet yhteistä elämää Thaimaassa, ja luulin, että olemme oikeasti rakastuneita. Tuntuu pahalta tulla huijatuksi.”

Pauli hyväksyy, että hän menettää taloon tekemänsä investoinnit. Suomessa avioehto suojaa Paulin muun omaisuuden.

Talo maksoi Paulille euroissa ”kymppitonnin”. Se on saman tyyppinen pieni harkkotalo kuin Parkkosella, ja Parkkosen tavoin Pauli maksoi sen säästöistään.

Petetty Pauli palasi yksin Suomeen. Talo Thaimaassa meni, mutta avioehto suojaa Paulin omaisuuden ­Suomessa.

Petetty Pauli palasi yksin Suomeen. Talo Thaimaassa meni, mutta avioehto suojaa Paulin omaisuuden ­Suomessa. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Paulin puolisolla on kaksi lasta aiemmasta suhteestaan. Pauli sanoo, että lapsista nuorempi on hänelle melkein kuin oma lapsi.

Pauli ei usko pitävänsä heihin enää yhteyttä.

”Käyn hakemassa talolta moottori­pyöräni ja tavarani. Mutta kyllä ne ihmissuhteet ovat menneen talven lumia.”

”Tietoinen riski, josta ei voi syyttää vain naista”

Thaimaalaiset naiset voivat hakea länsimaalaisista puolisoista paitsi rakkautta, myös käytännöllistä taloudellista turvaa, kertoo The Finnish Thai Association -yhdistyksen toiminnanjohtaja Vanitsri Tirkkonen.

”Thaimaan maaseudulla ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa tai kansaneläkettä. Naisten on usein elätettävä omat vanhempansa, ja se on taloudellisesti iso taakka”, thaimaalaissyntyinen Tirkkonen kertoo.

Talohaaveissa kyse on joskus myös statuksesta.

”Talon rakentamisella voidaan näyttää sukulaisille ja naapureille, että on rahaa.”

Suomalaisilla miehillä puolestaan on ennakko-oletus, että thaipuolisot viihtyvät perinteisen naisen roolissa, kertoo Siirtolaisuusinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilä.

Kuvitellut roolit ja arjen todellisuus eivät välttämättä kohtaa, ja syntyy väärinkäsityksiä siitä mitä toinen haluaa.

”Vanhempien suomalaismiesten käsitys on, että thainaiset huolehtivat kodista enemmän kuin länsimaalaiset naiset,” Heikkilä sanoo.

Eläkeläismies on Vanitsri Tirkkosen mukaan yleensä valmiimpi yhteiseen taloprojektiin kuin työikäinen, joka saattaa olla maassa vain lyhyellä lomalla.

”Vanhat miehet ovat tulleet Thaimaahan nauttimaan jäljellä olevasta elämästään ja tekevät nopeita päätöksiä.”

Elli Heikkilä muotoilee asian niin, että kolmatta elämänvaihettaan elävä ihminen on valmis ”toteuttamaan unelmiaan ja myös ottamaan riskejä”.

Tirkkonen painottaa, että ihminen ottaa aina tietoisen riskin rakentaessaan Thaimaassa talon toisen nimiin.

”Miehen pitää tietää, että sijoitusta ei voi turvata. Jos käy huonosti, ei siitä voi syyttää vain thaimaalaista naista.”

Thaimaalaiset ovat venäläisten kanssa kärkisijoilla suomalaisten miesten ja ulkomaalaisten naisten avioliittotilastoissa. 2010-luvulla keskimäärin 350 suomalaista on vuosittain avioitunut thaimaalaisen kanssa. Avoliittoja ja pitkiä parisuhteita on luultavasti moninkertainen määrä.

Lue myös: Thaimaan turistirannan roskasankarit – Suomalainen Marika johtaa suositulla Ko Lantan turistisaarella siivousjoukkoja ympäri vuoden

X