Esko Valtaoja hankki älypuhelimen: ”Voimme saada aikaan niin vähällä, kun tietomme karttuu ja kuljemme eteenpäin menneitä haikailematta”
Tähtitieteilijä ja Seuran kolumnisti Esko Valtaoja kehottaa katsomaan kännykkää uusin silmin, mutta varoo jäämästä puhelimen pauloihin.
Esko Valtaoja on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja tieteen kansantajuistaja, joka on julkaissut useita teoksia.
Vuosikymmeniä kestäneen epätoivoisen viivytystaistelun jälkeen luovutin lopultakin ja ostin älypuhelimen. Nyt on olo kuin bysanttilaisilla Konstantinopolin sorruttua vuonna 1453.
Viimeinen pisara oli, kun en enää saanut autoani ulos tutusta parkkihallista. Palasin parturista ja törmäsin lukittuun oveen, jonka sai auki vain ottamalla kuvan väärinpäin olevaa hämähäkkiä muistuttavasta hässäkästä, lataamalla tarjotun apin, ja nakuttelemalla rekisterinumeron.
Ovessa oli tosin myös puhelinnumero hätätilanteita varten, mutta en yleensä pidä jurakautista mummokapulaani mukana. (Elämä on liian lyhyt ja kiinnostava minkään sortin puhelinhäiriköintiin.)
Ei auttanut kuin kävellä takaisin parturiin, jossa luottotrimmaajani Anne pelasti minut soittamalla parkkihallin valvojalle.
En toki ole mikään teknologian ja muutoksen vastustaja, joka haaveilee kirjekyyhkyistä ja sulkakynistä tai auringon paahteessa kovettuneista savitauluista. Aivan päinvastoin: olen esitelmissäni usein käyttänyt juuri kännykkää esimerkkinä siitä, miten maailma pelastetaan.
Mitä kaikkea älypuhelimen avulla voidaan korvata?
Valtakunnanviisas Sixten Korkman totesi eräässä kirjassaan, että hyvinvointimme kasvulle välttämättömän talouskasvun täytyy perustua yhä enemmän palveluihin, virtuaalisiin hyödykkeisiin ja muuhun aineettomaan kasvuun, jossa keskeisenä käyttövoimana on tieto eikä aine ja energia.
”Tiedon kasvulle ei ole rajoja, siksi ei myöskään talouden kasvulle”, muistutti Sixten rohkaisevasti.
Taskuani maata kohti venyttävä älypuhelin painaa enemmän kuin riittävästi ja siitä on akku aina lopussa, joten se ei ensi ajattelemalta tunnu olevan osa aineettomampaa tulevaisuuttamme. Mutta otetaanpas toinenkin ajatus: mitä kaikkea kännykkä korvaakaan?
Ilmastonmuutoksesta huolestuneet tutkijat pohtivat tätä muutama vuosi sitten arvovaltaisessa Nature Energy -tiedelehdessä. Kamera, stereot, radio, televisio, paikannin, herätyskello, skanneri, pelikonsoli, videot, terveysranneke ja ties mitä… ja ai niin, voihan sillä vielä soittaa puhelujakin!
Vain parikymmentä vuotta sitten jokainen härpästikkeli olisi pitänyt rakentaa erikseen, ja pelkästään niiden käyttäminen olisi vaatinut sata kertaa enemmän energiaa. Raaka-aineista tai hankintahinnasta nyt puhumattakaan.
Katsohan siis kännyssäsi olevaa kännykkää uusin silmin! Se on vaikuttava symboli tietoon perustuvalle tulevaisuudelle, niin ihmisen kuin luonnonkin pelastamiselle. Niin paljon voimme saada aikaan niin vähällä, kun tietomme ja osaamisemme karttuu ja kuljemme rohkeasti eteenpäin menneitä aikoja haikailematta.
Kieltäydyn kuitenkin edelleenkin tappamasta aikaani kännykän ruutua kotisohvalla, kävellessä tai Venetsiassa gondolissa tuijottaen. Suhtaudun uuteen vempaimeeni kiinnostavana ihmiskokeena: onko älypuhelin todella niin koukuttava huume, että siihen ei voi olla sortumatta? Aika näyttää.
Lue kaikki Esko Valtaojan kolumnit täältä.