Juha Kauppinen: Ihminen voi uupua huomaamattaan

Juha Kauppinen
Juha Kauppinen 9.11.2016 10:31

Sain lehden toimituksesta puhelun, jollaista vapaa toimittaja pelkää: ikävä kyllä kirjoittamasi jutun ensimmäinen versio ei ole lähelläkään sellaista tasoa, mitä pitäisi. (Kyse ei ollut Seuran jutusta.)

Joskus noita tulee. Kun juttuja eivät (toistaiseksi) kirjoita koneet, vaan ihmiset, mukaan mahtuu epäonnistumisia. Jutun aihe oli poikkeuksellisen vaikea, mutta kyllä ammatillinen itsetuntoni sai kolauksen.

Onneksi takarajaan oli vielä tovi aikaa. Aloin kirjoittaa uutta versiota. Kuuntelin patterien ääntä, tuijotin naulanreikiä seinässä ja etsin tunnelmaa.

Noissa hetkissä se voisi tapahtua: epäonnistuisin uudestaan. Muut sovitut työt alkaisivat kasaantua. Kirjoittaisin öisin, nukkuisin liian vähän, uupuisin, ahdistuisin ja putoaisin oravanpyörästä.

Moni tuntemani ihminen on masentunut. Olen nähnyt uupumuksia ja burnouteja eri etäisyyksiltä. Se vetää vakavaksi ja saa pohtimaan, kuinka lähellä sellainen on omalla kohdalla. Ihminen voi uupua huomaamattaan. Jonain päivänä ei vain enää jaksa.

Juuri tuollaisesta puhelusta se ehkä alkaisi, vääjäämätön alamäkeni.

Epäonnistumisten lisäksi ovat faktavirheet. Toimittajan työssä ne voivat olla kiusallisia. Perässä voi seurata pitkiä oikeudenkäyntejä. Periaatteessa ura voi katketa virheeseen. Se luo paineensa.

Olen tarkkaillut itseäni ja etsinyt syitä sille, miksi en ole luhistunut. Olen löytänyt aavistuksia.

Lapsuudenkodilla on osansa. Siellä vallinnut tunnelma on kaiken pohjalla ja saa minut ajattelemaan: minä selviän. Olen kömmeltänyt eteenpäin lapsuuttani, teini-ikää, varhaisaikuisuutta, koti on pysynyt. Sen merkitystä ei voi väheksyä.

Mutta ei se ole täysin tyydyttävä selitys.

Muistan äidinkielen luokan koulussa, hiljaisuuden ainekirjoituksen alkaessa. Kuuntelin pattereiden ääntä, katselin naulanreikiä seinässä, mietin kuinka aloittaisin tarinani. Muistan mitä ajattelin, koska tunne ei ole muuttunut: minä nautin siitä.

Kirjoittaminen on minulle rajaton maailma, karkkikauppa täynnä mahdollisuuksia.

Kirjoittaminen on sitä, että yhtenä hetkenä ei ole mitään, ja seuraavassa hetkessä paperilla on uusi havainto maailmasta.

Olen siis päätynyt oikeaan ammattiin. Minua on suojellut se, että teen työtä, josta tykkään. Se suojeli tälläkin kertaa: sain jutun tehtyä. Ei siitä ehkä tullut vuoden lehtijuttua, mutta käsityöläisen hyvä suoritus.

Tämän kaiken keskellä koetan seurata herkeämättä, mikä on lapsilleni tärkeää. Koetan pitää omat ambitioni siitä asiasta sivussa. Kun he löytävät oman juttunsa, koetan tukea. Se voi olla paras vakuutus heidän elämänsä varrelle.

Keskustelu