Koikkalainen: ”Mistä muusta puhuttaisiin niin paljon puuta heinää kuin vanhenemisesta”

Hohhoijaa. Koikkalainen täytti – jumal´auta, taas – vuosia. Koska Seura on perhelehti, Koikkalainen ei edes kerro, kuinka monta niitä on nyt kasassa.

Luku on niin suuri ja ruma, että se ei sovi ainakaan lasten silmille.

Kovin äkkiä Koikkalaiselle ei tule mieleen, mistä muusta puhuttaisiin ja kirjoitettaisiin niin paljon puuta heinää kuin vanhenemisesta. Jo siitä käytettävien kiertoilmaisujen määrä on tolkuton.

Ilmaisuille on tyypillistä, että äkläkkyydessään ja maireudessaan ne ampuvat karkeasti yli. Selvää asiaa silotellaan ja pumpulisoidaan tarkoituksella.

Kysymys on kuitenkin tästä – ja vain tästä: vanha, mikä vanha.

Selvyyden vuoksi pappa-Koikkalainen painottaa, että ei suinkaan väheksy vanhuksia sen paremmin kuin vanhuuttakaan.

Vanhus ei kuulu ovensuuhun muusta perheestä erilleen puukupin pohjalta puuroansa raapimaan eikä elämää muutoinkaan sivusta seuraamaan, mutta tosiasiat pitää silti hyväksyä.

Kaikki ei suju enää aivan niin kuin nuorena.

Vanhenemiselta ei välty

Yksi puoli vanhenemisessa on kaiketi totta. Vanhetessaan ihminen viisastuu.
Kokemus auttaa selviämään ongelmista ja ristiriitaisista tilanteista. Ihmiselosta vanhuksella on taatusti parempi kokonaiskuva kuin mopollaan päristelevällä klopilla.

Tässäkin on silti hyvä pitää jalat maan pinnalla. Ei elämänviisaus mitään etulyöntiasemaa tuo eikä se ole tae mistään paremmasta. Lohdullista vanhenemisessa on sen ehdoton demokraattisuus.

Vielä ei ole Koikkalaista vastaan tallustellut ainuttakaan ihmistä, joka olisi vanhenemiselta välttynyt.

Esimerkkejä epätoivoisista yrityksistä riittää, mutta kaikki tyynni ne ovat olleet – aivan, epätoivoisia yrityksiä.

Vanhuus ei ole etuoikeus, mutta se ei saa olla myöskään rasite.
On terveen yhteiskunnan merkki, että kaiken ikäiset ihmiset kulkevat pystyssä päin.

On johtopäätösten aika

Maailma palaa. Välimerellä rannoilla se suorastaan roihuaa.
Ei pidä heittäytyä maailmanlopun meininkiin, mutta surrealistiset näkymät kauhistuttavat.

Vihoviimeistään nyt on johtopäätösten aika.

Suuri on edelleenkin niiden ihmisten joukko, joka pitää väitteitä ilmastonmuutoksesta silkkana palturina. Niitä levittelevät heidän mielestään pehmopäät salaliittolaiset, joiden todelliset tarkoitusperät ovat jossain aivan muualla.

Uskokoon itse kukin, mitä uskoo. Vaikka väitteitä salaliitoista.
Koikkalaisen perheraamatusta Tuntemattomasta sotilaasta löytyy tähänkin tyhjentävä vastaus.

Sen antaa kapteeni Kaarnan lähetti, alikersantti Mielonen: ”Eppäillä tuota soppii.”

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit täältä.