Mitä suomalaisista isistä jälkeen jää? Ainakin isot klapipinot

Koikkalaisen isäpappa kuoli vuonna 2007, mutta isän pilkkomia puita riittää vielä vuosikausiksi.
Koikkalainen
Koikkalainen 29.10.2015 06:40

Vettä tihnuttaa. Syksyn väri on oranssi. Hirviporukat koluavat metsiä.

Loka-marraskuu ei ehkä ole parasta mökkiaikaa, mutta Koikkalainen sinnittelee. Maisemat ja säät ovat hiukan toiset kuin kuumimpaan kesäaikaan.

Mökin myyntiä ei kannattaisi nyt ajatellakaan. Ostaminen voisi olla toinen juttu.

Koikkalaisen isäpappa kuoli vuonna 2007. Muistot eivät kuole, mutta ne haalistuvat. Mitä suomalaisista isistä ylipäätänsä jälkeen jää?

Koikkalainen veikkaa, että järeintä kärkeä ovat isot klapipinot. Koikkalaisellekin isän pilkkomia puita riittää vielä vuosikausiksi.

Ne ovat rakkaudella tehtyjä.

Kun puupölkky on haljennut laakista kauniisti, mies on saanut nauttia omista hiljaisista, hyvistä hetkistä.

Jälkeen jääneet osaavat – toivottavasti – arvostaa saamaansa perintöä. Se ei ole ollenkaan itsestäänselvyys.

Jos et tiedä saamasi lahjan hintaa, käy vilkaisemassa, mikä on metsästä elävän Suomen arvokkainta ja hinnasta päätellen pisimmälle jalostettua puuta.

Kyllä se on se huoltoaseman nurkassa seisova ja monta kymppiä maksava klapipussi.

Ikuisessa rahantarpeessa olevien kuntien ja valtion verotuksesta puhutaan. Lisää verotuloja pitäisi saada, mutta mistä ottaa.

Kiinassa on sekin osattu. Huonoina aikoina oli ruumisarkkuvero, sikolättivero, siansyntymävero, siankinkkuaruokalistallavero tai siankinkun sulatus- ja ulostusvero.

Mutta oli hyviäkin aikoja. Esimerkiksi ne, kun kiinalaisen talonpojan ei tarvinnut myydä vaimoaan tai tyttäriään saadakseen veronsa maksettua.

Keskustelu on Suomessa lähinnä akateemista. Uusia veropohjia on turha miettiä, kun vanhojakin veroja on saamatta. Mätkysaatavat keikkuvat miljardeissa euroissa.

Menneisyys kiinnostaa. Koikkalainen piipahti Päivi Mikolan vetämässä Pyhämaan perinnepiirissä.

Kuten ymmärrettävää on, väki on perinnepiirissä varttunutta. Lonkka-arvio on, että keski-ikä voisi olla vähintäänkin 75 vuotta.

Ikä ei ole numeroita. Liikkeellä oli harvinaisen virkeää porukkaa. Muistisairaudet eivät perinnepiiriläisiä vaivaa – eivätkä ne ole riesana jatkossakaan. Vanha kikka: aivot pelaavat, kun niillä on töitä.

Huumorintajuakin riittää. Jos jokin entisaikoihin liittyvä yksityiskohta ei piirissä selvinnyt, selvitystöitä varten jäi toinenkin vaihtoehto.

”Kysytään vanhemmilta.”

Tällä kertaa perinnepiiriläisten selvitystyön alla olivat entisen Pyhämaan kunnan alueella sijainneet tuulimyllyt. Koikkalainen ei puhu nyt nykyajan tuulimyllyhirviöistä, vaan pienistä puista rakennetuista kylämyllyistä.

Myllyt alkavat olla jo lahonnutta kansanperinnettä, mutta myllynkivet säilyvät.

Kuivaraumassa asuvalla Erkki Leinolla oli hauska tarina. Sen päähenkilönä oli kyläpoliisi – muistatko, köyhässä Suomessa oli varaa sellaisiinkin – Makkonen.

Erkki Leino oli nassikkana liikkeellä kolmen–neljän kaverinsa kanssa. Porukalla piti nostaa ylös vanha painava myllynkivi. Se oli jäljellä, mylly ei.

Kivi ei liikahtanutkaan.

Paikalle sattunut Makkonen ihmetteli poikien ponnisteluja, mutta tarjosi sitten vahvana miehenä apuaan. Kivi nousi vaivattomasti pystyyn.

”Mitäs nyt sitten tehdään?”

”Pitäisi laittaa kivi nyt pyörimään mäkeä alas tuonne kylään päin.”

Makkonen kaatoi myllynkiven takaisin paikalleen.

”Menkääpäs, pojat, kotiinne. Tämä urakka on ohi.”

Keskustelu