Mukautuvatko perheenjäsenet kiltisti, kun etätyötä tekevä valtaa siivun keittiönpöydästä ja kodin koko ilmatilan?

Jaa artikkeli
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran kolumnisti.
Joillekin ammattiryhmille etyöskentely on vanhastaan tuttua, mutta suuret massat ovat seilanneet vieraille vesille. Harvassa ovat ne kodit, joissa äänieristetty työhuone odottaa valmiina.

Toiveet koronan laantumisesta ovat liioiteltuja, mutta etätyöt puhuttavat silti. Niitä tehdään jatkossakin varmasti enemmän kuin ennen. Osa työntekijöistä sitä haluaa. Myös iso osa työnantajista on huomannut, että seinät ovat kalliita. Heillekin siis sopii, että töitä tehdään myös kotona.

Onko oikein, että etätyöntekijä joutuu tekemään keittiöstään tai olohuoneestaan konttorin? Pitääkö muun perheen sietää se, että etätyötä tekevä perheenjäsen ottaa hallintaansa kodin koko ilmatilan? Muuttuuko muiden elämä sellaiseksi, että he joutuvat olemaan varpaillaan, kun yksi tekee kotona töitä? Onko virtahepo asettautunut keittiöön?

Etätyötila ei ole vain ne neliösentit, jotka vie pöydälle laitettu läppäri. Olosuhteita on muutettava muutenkin. Kuka korvaa sen, että osasta kotia on tullut konttori? Tätä asiaa nyt pohditaan posket lommolla. Osa etätyöntekijöistä on muutokseen varmasti tyytyväinen – varsinkin, jos se perustuu vapaaehtoisuuteen. Joissain perheissä taas ovat pinnat tiukalla.

Koikkalainen on tehnyt kotonaan vuosikymmenten varrella paljon töitä. Toimittajille se on tuttua, koska kaikki jutut eivät taatusti synny nätisti virka-ajalla. Tilanne ratkaisee, kun deadline huutaa päälle ja luomisen tuska on kova.

Tietyille ammattiryhmille vanhaa kauraa

Kirjailija Kalle Päätalo teki koko ikänsä etätöitä osoitteessa Kirvestie 7. Se on omakotitalo Tampereella. Koikkalaisen mieleen on jäänyt Kulttuuriruutu-niminen tv-ohjelma 1980-luvun loppupuolelta. Siinä kerrottiin, millainen on Päätalon tavallinen työpäivä. Herätys kello 7.00, aamiainen, yläkertaan kirjoittamaan kello 8.30, lounas tasan kello 11.30. Sitten taas pitkä iltapäivä töitä. Ne keskeyttivät vain iltapäiväkahvit.

Tämä oli Päätalon jämpti työtahti, joka ikinen päivä, seitsemänä päivänä viikossa. Etätyötä tai ei, valmista tekstiä lähti kustannustoimittajalle ja tiiliskivi syntyi lähes joka vuosi. Rapiat 100 000 kirjaa lähti lukijoille, jotka niitä malttamattomina odottivat. Kriitikoiden mielenkiinto oli laimeampaa.

Etätyötä tai ei, Kallen pitkäpinnainen ja huumorintajuinen Leena-vaimo ei osaansa valittanut. Kallen työpäivä on silti vain ajankuva, ei kannanotto sen puolesta, että etätöiden nurjista puolista puhuminen olisi vain pullamössösukupolven ruikuttamista. Ongelma on todellinen.

Kylmä-Kallen tarina ei ollutkaan yksioikoinen

Viime viikolla Koikkalainen kertoi kenraali K. A. Heiskasen lisänimestä.

Espoolaisen Veikko Vaikkisen mukaan usein toistettu väite on väärä. Nimitys ei tullut siitä, että Kylmä-Kalle ei koskaan hymyillyt. Lisänimi tuli jääkäritovereilta siksi, että Kalle oli jo nuorena epätavallisen palelevainen. Korjattakoon siis väärä tieto. On sitä paitsi vain hyvä, että kenraaleista paljastuu inhimillisiä piirteitä. Sekin, että he voivat olla vilulloisia.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä!

Lue myös: Aviottoman lapsen taakka varjosti Mikon isän elämää – Kalle Päätalon isyyden puuttuminen virallisista papereista yllätti ja katkeroitti

X