Aviottoman lapsen taakka varjosti Mikon isän elämää – Kalle Päätalon isyyden puuttuminen virallisista papereista yllätti ja katkeroitti
Kalle Päätalon syntymästä on kulunut sata vuotta – ja aviottoman pojan kuolemasta kymmenen. Pojanpoika on taistellut turhaan perimänsä selvittämisestä.
Mikko Tamminen tietää, miten kipeästi epävarmuus omasta perimästä voi kovertaa ihmisen identiteettiä.
Kymmenen vuotta sitten Mikko Tamminen sai tehtävän.
Hän vietti kesäistä viikonloppua isänsä Sepon kanssa sukulaisen mökillä Sääksmäellä. Saunottiin, istuttiin laiturilla Vanajaveden äärellä, juteltiin ja otettiin muutama olut.
Sepon ruokatorvesta oli löytynyt kasvain. Hän oli vain 54-vuotias.
Isän ja hänen vanhimman poikansa suhde oli läheinen ja avoin. Kaikesta saattoi puhua.
Seppo oli menossa leikkaukseen, mutta isä ja poika kumpikin tiesivät, että oli käytävä keskusteluja pahimman varalta. Isä kantoi huolta erityisesti nuorimmasta, vielä teini-ikäisestä pojastaan, ja pyysi Mikkoa vähän katsomaan tämän perään.
Ja sitten oli vielä se yksi asia, joka oli katkeroittanut isän viimeisinä vuosina. Hänen isänsä kohdalla kirkonkirjoissa luki vain yksi sana: tuntematon.
”Isä sanoi, että jos jotenkin saisit sen asian joskus vielä viralliseksi, niin yritä.”
Kyse ei ollut siitä, että Mikon olisi pitänyt etsiä isoisänsä.
Hänelle oli lapsesta asti sanottu, että vaari on Kalle Päätalo.
Järkyttävä yllätys
Kun Kalle Päätalo kuoli marraskuussa 2000, Seppo Tamminen odotti kutsua hautajaisiin ja perunkirjoituksiin.
Kutsuja ei kuulunut.
Hautajaisten vieraat voidaan vielä valita, mutta perunkirjoituksiin on pakko kutsua kaikki vainajan lapset.
”Kun isä rupesi silloin tutkimaan ja kyselemään, kirkonkirjoissa lukikin, että isä tuntematon. Se oli isälle yllätys, hän järkyttyi ja suuttuikin. Sitten hän katkeroitui ja ajatteli perisuomalaisen miehen tapaan, että antaa olla”, Mikko kertoo.
Isyyden puuttuminen virallisista papereista oli yllätys myös Sepon äidille Kaarina Helinille. Mikko Tamminen uskoo Kalle Päätalon itsensäkin olleen siinä luulossa, että isyyden osalta asia on hoidettu. Hänhän oli verikokeen jälkeen hyväksynyt Sepon elätettäväkseen.
Verikoe tosin kertoi vain, että Päätalon isyys oli mahdollinen – isyyttä ei siis voinut sulkea pois. Kokeen tekeminen ei tuolloin ollut kovin yleistä ja se oli varsin epäluotettava.
Kalle Päätalo lähetti uuden kirjansa aina pojalleen joululahjaksi. Kirjakokoelma on nyt Mikon hyllyssä. Tommi Tuomi / Otavamedia
Viranomainen ei tuohon aikaan ollut kiinnostunut muusta kuin lapsen elatuksesta.
Lapsen virallinen tunnustaminen oli vapaaehtoista ja isän oman aktiivisuuden varassa; pienillä paikkakunnilla tosin kirkkoherra saattoi patistella isää tunnustamaan lapsensa.
Vuoden 1975 isyyslaissa säädettiin, että lapsella on oikeus isänsä henkilöllisyyden selvittämiseen myös vastoin isän tahtoa. Lain voimaantulon jälkeen isyydestä oli mahdollista nostaa kanne takautuvasti viiden vuoden ajan.
Tässä vaiheessa myös Seppo Tamminen olisi voinut hakea Kalle Päätalon isyyden vahvistamista. Hän ei kuitenkaan tiennyt sille olevan mitään tarvetta. Olihan hänen äitinsä kertonut, että Päätalo olisi antanut hänen ottaa oman sukunimensäkin, mutta äiti ei ollut sitä halunnut.
Sitä paitsi hänellä oli muuta ajateltavaa: hän oli itse tulossa isäksi.
Vahva tunnelataus
”Olen kuulemma lapsena sanonut, että siellä oli lehmänväriset sohvat”, Mikko Tamminen kertoo.
Siitä muistonsirpaleesta hän tietää joskus olleensa isoisänsä olohuoneessa.
Vuonna 1977 syntynyt Mikko kävi isänsä kanssa Kalle Päätalon kotona Tampereen Kirvestiellä muutaman kerran 4–5-vuotiaana. Muistivälähdyksissä tapaamiset olivat lähinnä seisoskelua eteisessä.
Tapaamiset sijoittuvat lyhyeen elämänvaiheeseen, jolloin Seppo jäi Mikon kanssa kahden.
Mikolla on neljä veljeä, Ville, Jussi, Kalle ja Jaakko. Pojat ovat kolmesta eri parisuhteesta. Veljet eivät koskaan tavanneet Päätaloa.
Mikko ei juuri ajatellut kuuluisaa vaariaan lapsena eikä pitkään vielä aikuisenakaan. Se oli vain asia, josta hänelle avoimesti puhuttiin ja jonka hän tiesi, ei enempää.
Siihen ei liittynyt tunteita. Mutta nyt liittyy.
Sen huomaa jo ennen kuin Mikko mainitsee asiasta itse. Hänen ei ole vaikea puhua asiasta, mutta vahvan latauksen voi aistia. Oikeat sanat löytyvät hakematta, mutta näyttää siltä kuin mies joutuisi käyttämään kaikki ruumiinvoimansa niiden tuottamiseen.
Mikko haluaisi, että ihmiset ymmärtäisivät, miten isosta asiasta on kyse. Vaikka hänelle on selvää, kuka hänen isoisänsä on, virallisen näytön puute jättää aina varan kysymyksille.
”Kuka minä olen, mistä tulen, miksi olen tämmöinen? Mikä perimäni on, missä juureni ovat? Kuka on vaarini?”
Tunnelatausta on isän katkeroitumisen lisäksi kasvattanut omien lasten saaminen.
Mikolla on 15-vuotias tytär ja kymmenvuotias poika. Se sama reikä, tyhjä tila, tuntematon, on nyt heidänkin sukupuussaan, osa heidänkin identiteettiään.
Vuonna 2016 tuli voimaan uusi isyyslaki, jossa isyyden selvittämisestä takautuvasti tehtiin jälleen mahdollista. Jos Seppo yhä eläisi, hän olisi luultavasti jo nostanut kanteen isyyden vahvistamiseksi.
Hän ei kuitenkaan selvinnyt syövästään.
Lue myös: Kalle Päätalon pojanpojat hakevat tunnustusta sukujuurilleen
Seppo Tamminen menehtyi syöpään, ennen kuin isyyskanteen nostaminen takautuvasti tuli uudelleen mahdolliseksi. Mikko Tammisen kotialbumi
Aviottoman lapsen taakka
Viimeiset päivät Mikko Tamminen istui isänsä vuoteen äärellä tamperelaisessa saattokodissa.
Leikkauksen jälkeen näytti aluksi hyvältä, ja Seppo sai viettää joulun terveenä. Hän ehti myös nähdä Mikon joulukuussa syntyneen pojan. Mutta vuoden 2009 alussa syöpä uusiutui. Seppo joutui ensin sairaalaan, sitten saattohoitoon.
Vielä sairaalassakin hän puhui isyysasian selvittämisestä.
Saattohoidon aikana Mikko otti töistä vapaata voidakseen olla vierellä isän viime hetkenä. Mutta kävi kuten usein käy: kun Mikko lähti parin saattokodissa vietetyn yön jälkeen käymään kotona, isä nukkui pois.
Kun Mikko ajattelee isänsä elämää, hän suree paitsi sen ennenaikaista päättymistä myös sitä aviottoman lapsen taakkaa, jonka isä sai kantaakseen.
”Se varjosti isän elämää. Hän oli vähän kiivas ja holtitonkin, mutta rauhoittui myöhemmin. Silti se asia oli aina läsnä.”
Mikko on alkanut ymmärtää isäänsä yhä paremmin, kun selvittämätön asia on ikään kuin siirtynyt hänen kantaakseen. Se on koko ajan takaraivossa, selkäytimessä.
Seuraan vuonna 2012 tehdyn lehtijutun jälkeen Mikko alkoi toden teolla selvittää, voisiko isänisän sukulaisuudesta saada virallisen todistuksen. Hän ei kuitenkaan voi vaatia Päätalon jälkeläisiltä dna-näytettä, jos nämä eivät siihen suostu.
Näytettä on pyydetty Päätalon tyttäreltä, mutta hän ei ole halunnut sitä antaa.
Mikko sanoo jollain tavalla ymmärtävänsä tyttären päätöksen, mutta sen tuottama pettymys on ollut suuri ja pahentanut arvottomuuden tunnetta.
”Siitä tulee semmoinen olo, että eikö minulla ole mitään arvoa? Eikö minulla todella ole mitään sanomista tähän?”
Mikko painottaa, että mistään perinnöntavoittelusta ei ole kyse. Päätalon perintöön heillä ei edes olisi enää minkäänlaista oikeutta, vaikka sukulaisuus todettaisiin.
Kyse on vain ja ainoastaan identiteetistä – ja se on jotain, mitä mikään ei korvaa. Ei sekään, että asia on ikään kuin ”yleisessä tiedossa”. Niin kauan kuin se ei ole virallista, se ei ole riittävän totta.
”Mielestäni ihmisen perusoikeuksiin kuuluu tietää perimänsä.”
Moni on osoittanut Mikolle tukensa, mutta hän tietää, että selän takana puhutaan toisinkin. Varmuus isoisästä hiljentäisi spekulaatiot lopullisesti. Tommi Tuomi / Otavamedia
Mustaa valkoisella
Mikko Tamminen asuu perheineen Valkeakoskella ja työskentelee marketissa lihanleikkaajana. Silloin tällöin lihatiskille sattuu asiakas, joka tietää Mikon taistelusta sukupuunsa täydentämiseksi.
”Moni on tullut sanomaan, että toivottavasti saat asian selvitettyä. Se lämmittää sydäntä.”
Mutta on toisenlaisiakin puheita, joista Mikko kuulee kiertoteitse.
Koska Kalle Päätalo oli julkisuuden henkilö, Mikon ja hänen perheensä motiiveja on kyseenalaistettu, samoin kuin koko sukulaisuussuhteen olemassaoloa. Kaarinaa on haukuttu leväperäiseksi naiseksi, Seppoa työtä vieroksuvaksi juopoksi.
”Asiaan liittyy paljon spekulaatiota. Haluaisin vain käteen sen paperin, jossa lukee mustaa valkoisella. Saisin siitä mielenrauhan, ja veljeni saisivat mielenrauhan. Voisin rinta rottingilla sanoa, että näin asia on, jos joku sitä kysyy.”
Tänä vuonna on tullut kuluneeksi sata vuotta Kalle Päätalon syntymästä, ja kirjailijan elämä ja tuotanto ovat olleet taas paljon esillä. Avioton poika ja hänen jälkeläisensä eivät ole olleet juhlapuheissa esillä tai tilaisuuksien kutsuvieraina.
”Eikä tarvitsekaan. Mutta puhukaa mitä puhutte, mekin ollaan täällä.”
Isän antama tehtävä on ollut Mikolle taakka: jo lähes kymmenen vuotta kestänyt, henkisesti kuluttava taistelu, jossa hän on alusta lähtien ollut alakynnessä. Häntä ei kuitenkaan kaduta, että hän on siihen lähtenyt.
Mikko on ainakin yrittänyt virallistaa isänisänsä nimen sukupuuhun, aivan kuten isä toivoi.
Mutta niin kauan kuin oksa on tyhjä, tehtävä on suorittamatta.