Vaikka kuinka yrittäisi asioita selittää parhain päin, ei ikääntyminen yleensä ihmiselle mitään hyvää tee

Mitä ikääntyminen tekee ihmiselle, pohtii Koikkalainen.
Koikkalainen
Koikkalainen 17.12.2015 06:40

Sataa tihuuttaa, pimeys on ympärillä kuin säkki ja seassa vain ripaus valkeutta. Kaikesta huolimatta ihmislapsen pitäisi alkaa virittäytyä jouluun. Luntakin on luvattu.

Katsaus taakse jäävään vuoteen olisi itse kullakin paikallaan. Jonkinlainen tähänastisen elämän inventaarion teko siis.

Se on aina hiljentymisen paikka. Ei siksi, että inventaarion tulokset olisivat välttämättä huonot, vaan siksi, että jokaisen on joskus vain hyvä niin tehdä.

Kuokkaselle katastrofi huipentui loppuvuoteen. Kuokkasen hyvä kaveri Happonen lähti nimittäin Pariisin ilmastokokoukseen, mutta ei päässyt edes puhumaan.

Kuokkanen ei ole siis Koikkalainen. Kuokkanen on helsinkiläinen monitoimimies, jolle jokainen hajalle mennyt pikkukone tai muu arkista elämää haittaava haaveri ei ole ylivoimainen, vaan mieluisa haaste.

Kuokkanen on niitä normaalisti näkymättömiä miehiä, joita tarvitaan, mutta joiden tarpeellisuus huomataan vasta sitten, kun he ovat poissa.

Katsopa ympärillesi. Huomaa Kuokkanen ja muut korvaamattomat ja näytä, kuinka paljon heitä arvostat!

Onko tämä ollut hyvä vuosi? Kun katsoo peiliin, huomaa väkisinkin, että sieltä katsoo takaisin entisestään rumentunut äijänaama, yhdellä lisävuodella taas vain päivitettynä.

Vaikka kuinka yrittäisi asioita selittää parhain päin, ei ikääntyminen yleensä ihmiselle mitään hyvää tee.

Ai, että viisastuuhan ihminen sentään vanhetessaan. Entäs sitten? Mitä hyötyä siitä sitten on?

Onko menty eteenpäin? Onko otettu käyttöön uusia keksintöjä, onko nälänhätä vähentynyt ja köyhyys lieventynyt? Onko sotia ja yhteiskunnallisia väkivaltaisuuksia vähemmän, onko työttömyyttä vähemmän, onko nuorilla töitä ja ovatko vanhemmat ikäluokat säällisellä eläkkeellä ja onko vanhuksilla vanhainkodeissa parempi olla?

Vaikka kuinka haluaisi sanoa, että kyllä, on pakko sanoa, että ei, ei, ei, ei ja ei.

Ei pitäisi valon juhlana maalata piruja seinille, mutta vaikea on uskoa, että erityistä hyvää olisi edes tulossa.

Uskotaan silti. Uskotaan, että Suomeen asettautuneiden yli 30 000 turvapaikanhakijan asiat järjestyvät, niin niiden, jotka joutuvat palaamaan lähtömaahansa kuin niiden, jotka toivon mukaan saadaan kotoutettua Suomeen.

Ongelma on suuri, epäluulot isot ja tehtävä melkein mahdoton. Silti pitää uskoa.

Suomi ei ole köyhä maa. Suomi on järjestäytynyt, hallinnassa oleva, toimiva demokraattinen maa. Vaikka nyt onkin taloudellisesti tiukkaa, maahantulijat tulee nähdä voimavarana, ei pelkkänä rasitteena.

Seitsemää laihaa seuraa joskus seitsemän lihavaa vuotta. Niin on ollut ennenkin.

Uudet, tuoreet silmät näkevät toisin. Uudet, tuoreet kädet osaavat eri tavalla. Ei ole vanhoja rasitteita, ei mallia tehdä ja toimia niin kuin aina ennenkin.

Sitä Suomi vielä tarvitsee.

Kun on uskoa, on toivoakin. Jotta jaksaisi, pitää ajatella sinisiä ajatuksia ja pysähtyä siniseen hetkeen. Missään muualla se ei ole niin hieno kuin kaukaisessa pohjoisessa maassa.

Koikkalainen toivottaa lukijoilleen rauhallista joulua ja onnellisia sinisiä hetkiä.

Ja hyvää tahtoa, kynttilöitä, lanttu- ja porkkanalaatikkoa, sikaa ja kalkkunaa, rosollia ja päälle kuohuvaa olutta.

Keskustelu