”Sitä minä tässä olen aprikoinut, että olispa kissa”, Markus Kajo paljastaa
Seuran kolumnisti Markus Kajo pohtii, olisiko kissasta hänelle lemmikiksi.
Seuran kolumnisti Markus Kajo on kirjailija, viihdealan yrittäjä ja radio- & tv-viihteen konkari.
Aluksi pyytäisin pientä palvelusta. Voisitteko kuvitella, että luette tätä jossain teille erityisen mieluisassa paikassa, kuten mummolan sohvalla villasukat jalassa, riippumatossa purjelaivan kajuutassa tai sikiöasennossa peiton alla 4:n voltin litteäpatterillisen taskulampun avulla.
Minun on helpompi keskittyä, jos tiedän, että olette mieluisassa jamassa eikä minun tarvitse murehtia, että missähän se nyt taas paahtaa, päänä pahkana, raeviiman vihmottavana.
No niin, sitä minä tässä olen aprikoinut, että olispa kissa. Siis ei itse olisi se kyseinen kissa, vaan olisi itse sen kissan haltija. Olisi vähän niin kuin tämän ajatuskuvitelman herra Schrödinger.
Arvelen, että kissasta olisi mukavasti seuraa. Minä kun puhelen paljon itsekseni, niin varmaan oppisin juttelemaan sille kissalle niin, että se aina vastailisi, ja yhdessä katselisimme tuon vihreän sohvani selkänojan ylitse järvelle, tai kalliolle tai pihalle.
Lintuja sählää tuolla ulkona ajoittain aika paljon, niin olisi siinä kissalle rekisteröitävää sekä lyhyt- että pitkäaikaiseen muistiinsa, kesät talvet.
Kissa vieköön
Mutta voi! Varmaan teroittaisi se kissa kynsiään minulle mahan kohdalta pieneksi käyneen smokkini silkkikaulukseen, ja mulla palaisi pinna, ja rähisisin itsekseni; vaikkei edes mahdu kunnolla päälle se kissan kuvittelurepimä smokki.
Ja arveluttaisi kissa-asiassa se, kun jo näin alussa kuvittelua se kissa olisi tehnyt tihutöitä!
Minulla kun on huushollissa tietotekniikkaan liittyvää sälpettä, ja sähkö-, hälytin- & antennijohtoja menee sinne sun tänne, sekä työ- että harrastuskamojen tautta.
Niin eikö tämä kissanpiru ala järsiä niitä johtoja, vaikka olisi tuhottu smokinkaulus, millä leikkiä!
Pelottaisi, että kissa heittää veivinsä sähköleikeissään. Ja sekin pelottaisi, että jos joku vehje ei toimi, niin ei tiedä onko vika ohjelmallinen, mekaaninen, kissan aiheuttama, vaiko kissa-aiheuttamaton.
Huoli painaa
Mutta eniten pelottaisi yksi asia: jos livahtaisi se katti pihalle, niin syökö sen karhu, susi, naapurin susikoira vai ajaako päälle auto, vai syöksyykö se mehtään.
Sydän särkyisi entisestään, kun ei kuuluisi sitä kissaa, vaikka kutsuisi sitä sen nimellä (jota tosin ei vielä ole keksitty, saati annettu sille kuvitellulle kissaoletetulle), vaikka ruoalla ja leluilla houkuttelisi, ei mistään ilmestyisi sen kissan tuttua naamaa.
Ja entäs sitten – jos se kissa kuitenkin löytyisi – kun itse aikoisi olla jossain työreissussa tai muussa kaksi viikkoa. Ja kissa koko ajan, että missä Kajo? Ja kuka sen ottaisi siksi aikaa?
Ja vaikka sitä on tällainen mölö, niin se kissa saattaisi olla kiintynyt itseen, ja sitä ottaisi päähän ja se miettisi, että onko hänet hylätty, vai onko Kajo vain pidemmällä keikalla.
Ihan painaa sydäntä kun on niin monta huolea siitä kissaraukasta!
Voi sentään. Kissa rukkani, rakas elikkoparka!
Lue kaikki Markus Kajon kolumnit tästä!