Puolalainen sähköshokki

Jaa kaverilleTilaa Seura

Stanley Milgramin klassisesta tottelevaisuuskokeesta on kulunut viisikymmentä vuotta. Silloin selvisi, että yli 60 prosenttia amerikkalaisista koehenkilöistä oli valmiita antamaan toiselle ihmiselle jopa kuolettavaksi uskomansa sähköiskun, jos häntä käskettiin niin tekemään. Mutta olemmehan oppineet läksymme emmekä tekisi niin enää? Emmehän?

Tämä kysymys oli puolalaisen tutkimusryhmän mielessä, kun he päättivät uusia tottelevaisuuskokeen puolalaisilla. Tulokset vain olivat vielä kamalammat kuin puoli vuosisataa sitten Yhdysvalloissa.

Kerrataan kuitenkin lyhyesti, mistä Milgramin tottelevaisuuskokeesta oli kysymys. Siinä koehenkilö sai kutsun yliopistolle muistia ja oppimista tarkastelevaan tutkimukseen. Kun koehenkilö saapui paikalle, hänet esiteltiin kokeen toiselle osanottajalle, joka koehenkilön tietämättä oli näyttelijä.

Koehenkilölle kerrottiin, että hän olisi kokeessa opettaja ja toinen osapuoli olisi oppilas. Opettaja kysyisi kysymyksiä, ja jokaisesta väärästä vastauksesta oppilasta rangaistaisiin sähköiskulla. Opettaja ja oppilas eivät nähneet toisiaan kokeen aikana, mutta heillä oli kuuloyhteys.

Koe oli suunniteltu siten, että oppilas antoi aina väärän vastauksen ja sai asteittain voimistuvan sähköiskun. Sähköiskujen skaala oli 40-portainen lievästä äärimmäiseen voimakkaaseen, ja viimeisessä napissa oli vain merkintä XXX. Koehenkilö näki nämä merkinnät selvästi.

Kun oppilas sai sähköiskuja, hän huusi tuskasta, ja alkoi vaatia kokeen lopettamista. (Sähköiskut eivät olleet todellisia, ja näyttelijä esitti roolia.) Tällöin koetta valvonut tutkija kehotti koehenkilöä jatkamaan. Tämä oli se tottelevaisuuskoe – kuinka pitkälle ihmiset olivat valmiita tottelemaan tutkijaa ennen kuin he kieltäytyivät. Youtubesta löytyy videoita varsinaisesta koetilanteesta ja koehenkilöiden epäröimisestä.

Puolalaiset rekonstruoivat Milgramin kokeen, mutta hieman yksinkertaistettuna. Toisin sanoen, puolalaisten kokeessa sähköiskujen voimakkuus kasvoi äärimmäiseksi 10-portaisella asteikolla 40-portaisen sijaan. Koe oli merkittävä siksikin, että Milgramin koetta ei ole koskaan tehty Keski-Euroopassa.

Tuloksia voisi luonnehtia masentaviksi: 90 prosenttia koehenkilöistä oli valmiita menemään loppuun asti, eli antamaan kaikista korkeimman sähköiskun.

Tottelevaisuus auktoriteetteja kohtaan siis on ja pysyy – ainakin tämän tutkimuksen mukaan.

X