Terapeuttinen tanssi hoitaa kehoa ja mieltä – Pirjo Röyskö heittäytyi tanssin vietäväksi: ”Minulla on lupa olla juuri sellainen kuin olen ja ilmaista itseäni, miten haluan”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Pirjo Röyskö terapeuttinen tanssi
Pirjo on ollut arka ihminen, mutta nyt hänestä tuntuu, että häpeä on väistymässä. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA
Terapeuttisessa tanssissa ei ole väärää tapaa liikkua, sillä liike lähtee oman kehon kuuntelusta.

Tämä on mun juttu! Näin Pirjo Röyskö, 69, ajatteli, kun hän meni Helena Ryynäsen vetämille terapeuttisen tanssin tunneille.

”Terapeuttinen tanssi hoitaa kehoa ja mieltä. Tanssiessa tunnen itseni kokonaiseksi. Minulla on lupa olla juuri sellainen kuin olen ja ilmaista itseäni, miten haluan. Ei tarvitse stressata, verrata muihin eikä miettiä askelsarjoja. Voi heittäytyä tunteen vietäväksi.”

Pirjon matka kokonaisvaltaisen tanssin pariin alkoi jo 1990-luvulla, jolloin hän koki olevansa heikoilla jäillä elämässään ja hakeutui tanssiterapiaan. Terapiassa hän oivalsi, miten keho ja mieli ovat yhteydessä, ja miten tunne saa aikaan liikkeen tai päinvastoin.

Pitkän tauon jälkeen 2000-luvulla Pirjo palasi tanssin pariin kuultuaan ruohonjuuritason mielenterveysyhdistyksessä Helenan ohjaamista tanssiryhmistä.
Pirjo nauttii tuntien sallivasta ja turvallisesta ilmapiiristä. Kaikki liike on oikein.

”Olin alussa hyvin tietoinen liikkeistäni ja mietin, miltä näytän. Heittäytymistä voi oppia. Enää en mieti, mitä muut ajattelevat. Improvisaatiota tehdessä saatan edelleen vilkuilla, ovatko muut lattialla vai pystyssä.”

Tunneilla ovat kaikki tunteet sallittuja. Jos jokin liike nostaa pinnalle surun, voi itkeä. On myös paljon huumoria, iloa ja pelleilyä.

”Minusta on ihana riehaantua. Se tuo tunteen voimaantumisesta: minä pärjään ja selviän. Nautin myös lattialla tehdyistä hitaista liikkeistä. Yksi lempiliikkeistäni on meduusa, jossa liike kasvaa hengityksestä keskustan kautta säteittäisesti raajoihin, selkärankaan ja päähän ja supistuu sitten taas keskustaan.”

Pirjo kokee, että terapeuttinen tanssi on auttanut häntä arvostamaan itseään enemmän.

Artikkeli on julkaistu Kotilääkärissä 11/18.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X